Helsingin Hietaniemen uimarannalla järjestettävä Weekend Festival aiheutti valtavan ruuhkan ja ihmistukoksen, kun festivaaliportit avattiin kello 16 – kolme tuntia myöhemmin kuin oli tarkoitus.
Viivästymisen syynä oli se, että alueen rakentaminen oli pahasti kesken.
– Alueelle oli työkoneita, eikä niitä olisi ollut turvallista siirtää, jos ympärillä olisi ollut 5 000 festivaalivierasta, sanoo festivaalin tiedottaja Tomi Lindblom.
Osa paikalla olleista jonotti porteilla tuntikausia. Muutama pyrki myös alueelle aitojen yli. Lindblomin mukaan aitojen yli pyrki muutama jonottamiseen kyllästynyt.
Festivaalin aikatauluja rukataan. Uusi ohjelma julkaistaan festivaalin Facebook-sivuilla.
– Osa pienemmistä artisteista joudutaan siirtämään toisille päiville tai perumaan. Tämä on tietenkin katastrofaalista järjestäjien kannalta ja olemme todella pahoillamme.
Paikalla kävi myös poliisi varmistamassa, ettei kukaan jonossa olleista ollut vaarassa litistyä. Poliisin mukaan paineistavaa ruuhkaa ei syntynyt.
Paikalla jonottaneet Ebba Pyhältö ja Joel Peiponen kertovat toista.
– Mun kaverini sai siellä paniikkikohtauksen. Jonotimme kolme tuntia tässä helteessä, Ebba kertoo.
Joelin mukaan jonottajille heitetyt harvat vesipullot eivät auttaneet kuin eturivissä jonottaneita.
– Eihän niitä riittänyt takana oleville.
Molemmat moittivat myös sitä, että tässäkin tilanteessa turvatarkastuksessa poistettiin vesipullot niiltä, jotka eivät olleet vielä juoneet niitä.