Toukokuusta syyskuuhun kuumin uutispuheenaihe on kesäloma.
Touko-kesäkuussa asiantuntijat varoittelevat lomalle lähtemisen vaaroista. Heinäkuussa uutisoidaan lomalla olemisen riskeistä, ja elokuussa lomalta paluuseen liittyvistä ahdistuksista.
Tutkimusten mukaan loman aloituksen voi pilata jo töissä. Lomailun voi pilata myös lomaillessa, sillä liiallinen passiivisuus käy terveyden päälle.
Töihin palaamiseen liittyvä ahdistus taas on neuroosien uusi alalaji, joka on enemmän sääntö kuin poikkeus. Loman aiheuttamille sielullisille vammoille lienee oma tautiluokituksensa.
Vapaa-ajan vietto on totisesti oma taiteenlajinsa.
Vapaa-aikaan kytkeytyvät neuroosit eivät kuitenkaan ole uusi ilmiö. Suomalaisen työkansalaisen ja vapaa-ajan suhde on askarruttanut asiantuntijoita ennenkin.
Esimerkkinä mainittakoon Mielenterveys-lehden erikoisnumero vuodelta 1965. Lehden pääkirjoituksen otsikko kuuluu näin: ”Lisääntyvä vapaa-aika – mielenterveysongelmako?”
Ohjelmaton toimettomuus ei suinkaan ole lepoa eikä kansalaiselle eduksi.
Pääkirjoituksessa hermo- ja mielitautien sekä työlääketieteen erikoislääkäri Toivo A. Pihkanen kirjoittaa teknillisen kehityksen johtavan työajan lyhenemiseen. Työajan lyheneminen taas asettaa yhteiskunnan pulmalliseen tilanteeseen.
Yhtäältä on hyvä, että työläinen vapautuu pakonalaisesta raatamisesta ja työn ahdistavasta taakasta, joka on vaivannut aiempia sukupolvia. Toisaalta ohjelmaton toimettomuus ei suinkaan ole lepoa eikä kansalaiselle eduksi.
Suomi kun ei ole mikään oleskeluyhteiskunta.
Mikä ohjelmattomassa toimettomuudessa – lorvimisessa – sitten on niin tavattoman vaarallista?
Mielenterveys-lehden erikoisnumerossa työn ja vapaa-ajan suhdetta pohtii myös silloinen Työterveyslaitoksen johtaja Leo Noro. Hän tiivistää joutilaisuuden pulman raamatulliseen sananlaskuun: laiskoilla käsillä piru töitään teettää.
Noron mukaan normaalin työkansalaisen psyykelle on suorastaan haitallista istua kotisohvalla kädet ristissä. Toimettomuus aiheuttaa väistämättä kurittomuusilmiöitä, etenkin juopottelua.
Innokkaimmat työmyyrät taas kärsivät sunnuntaineurooseista, koska heidän hermostonsa ei kykene siirtymään työihmisestä vapaa-ajan ihmiseksi. Siksi teollisuuslääkärit arvioivat, että 8 tuntia työtä 6 päivää viikossa olisi suomalaisen työkansalaisen terveydelle paras vaihtoehto.
Suomalaiset pelkäävät joutilaisuutta niin paljon, että viikonloppuna säntäillään entistäkin enemmän.
Noron näkemys sunnuntaineurooseista näyttää pitävän kutinsa myös 2010-luvulla, joskin nyt kyseessä on lauantaineuroosi. Tuoreimpien Firstbeat-sykemittausten tulosten mukaan lauantai on työkansalaiselle stressaavin päivä.
Työmyyrän kierrokset kasvavat lauantaisin. Ensin hän on tehnyt ahnaasti töitä koko viikon. Sen jälkeen vapaa-aikaan on ladattu suuria odotuksia, ja lukuisia aktiivisuutta korostavia suorituksia. Näin stressitasot kasvavat ja kuormitus kasaantuu.
Mitä ilmeisemmin suomalaiset pelkäävät joutilaisuutta niin paljon, että viikonloppuna säntäillään entistäkin enemmän.
Mikä noidankehä! Ei ihme, että (työ)psykologeilla on kädet täynnä töitä.
Vapaa-aika on siis vahingollista suomalaiselle mielenlaadulle. Näin ollen kesäloma on mielenterveydelle suorastaan vaarallinen.
Noron mukaan kesäloma on enemmän uhka kuin mahdollisuus seuraavista syistä.
Ensinnäkin, työkansalainen ahdistuu, mikäli hän matkustaa liian hienoon lomakeskukseen. Hienossa lomakeskuksessa lomailija tunnistaa sekä rahattomuutensa että avuttomuutensa seurustelu- ja tanssitaidoissa.
Toiseksi, lomalla ajellaan autolla ahnaasti jopa satoja kilometrejä päivässä. Sellainen ajelu rasittaa elimistöä tavattoman paljon – jopa saman verran kuin viikon kohtuullinen työ kotioloissa.
Loman jälkeen töihin palaa uupunut työkansalainen, jolle vapaa-aika on pahimmassa tapauksessa aiheuttanut vaikeasti paranevia sielullisia vammoja.
Kolmanneksi, ylenmääräinen syöpöttely ja juopottelu sekä nähtävyyksien ahkera katselu väsyttävät kauheasti. Lomalla myös liikutaan aivan liian usein kielitaidottomana vieraissa oloissa.
Loman jälkeen töihin palaa uupunut työkansalainen, jolle vapaa-aika on pahimmassa tapauksessa aiheuttanut vaikeasti paranevia sielullisia vammoja.
Eikä siinä kaikki. Loman jälkeen työntekijä saattaa olla tyytymätön omaan palkkaansa nähtyään muiden hienot ja arvokkaat ”hobbyvälineet”. Näin ollen työläinen haluaisi palkkaansa nostettavan, mutta myös työaikaa lyhennettävän.
Erityisesti passiivinen lomailu heijastuu myös työntekijöiden kuntoon, ja työhön palaa lihastoltaan heikkoja ja helposti hengästyviä yksilöitä.
Silti vapaa-aikana ei saa olla liian aktiivinen, ettei vapaa-aika muistuta liikaa työtä.
Vapaa-aikaan ja lomailuun liittyvien sääntöjen tulkitseminen on käsittämättömän hankalaa. Itse asiassa se on niin monimutkaista, että töissä pääsee lopulta helpommalla.
Onneksi kohta on syksy.
Mona Mannevuo
Kirjoittaja työskentelee tutkijana Turun yliopistossa Kansalaisuuden kuilut ja kuplat (BIBU) -konsortiossa. Lisäksi hän työstää kirjaa tunteiden, neurotieteiden ja suomalaisten työnjohto-oppien kytköksistä. Hän kirjoittaa kolumneja yksityishenkilönä eivätkä hänen näkemyksensä välttämättä heijastele Turun yliopiston kantoja.