Espoon Ämmässuon jätteenkäsittelykeskuksen asfalttikentällä kohoaa valtava, sorakasalta näyttävä vuori.
Kasassa on kotitalouksen sekajätteiden poltosta syntynyttä kuonaa. Se on peräisin Vantaan Energian jätevoimalasta.
Kenttämestari Renja Rautiainen Helsingin seudun ympäristöpalveluista kauhoo kasaa turhautuneena.
Se paljastaa, että suomalaiset eivät osaa kierrättää.
Harmaan, karkean aineksen seasta pilkistää ruostuneita peltipurkkeja, auton pakoputkia, vanteita, viinipullon palasia, ruokailuvälineitä ja sakset.
Ne ovat kotien jäteastioihin heitettyjä esineitä, jotka eivät ole palaneet jätevoimalan arinassa.
– Täältä voisi kerätä aterinsetin, Rautiainen sanoo katsellen ympäriinsä lojuvia veitsiä ja haarukoita.
Vantaalla poltetaan käytännössä kaikkien eteläsuomalaisten eli noin 1,5 miljoonan ihmisen sekajätteet.
Ne muuttuvat jätevoimalassa lämpöenergiaksi, joka kattaa puolet Vantaan kaukolämmöstä. Voimala tuottaa myös sähköä kolmanneksen kaupungin vuotuisesta tarpeesta.
Lopputulokseen voi olla tyytyväinen: energiayhtiön oman arvion mukaan fossiilisia polttoaineita tarvitaan Vantaalla jätteenpolton ansioista 40 prosenttia vähemmän.
Hiilidioksidipäästöt vähenevät ja sitä paitsi jäte on kotimaista polttoainetta.
Siihen jätteenpolton hyvät uutiset loppuvatkin.
Jo kenttämestari Renja Rautiaisen takana kohoavan kasan koko kertoo siitä, että poltettavaa on ollut reilusti enemmän kuin pitäisi.
Hän arvioi, että kuonamäärä voisi olla jopa puolet pienempi, jos kierrätettävät jätteet – paperi, kartonki, lasi, metalli ja muovi – olisivat löytäneet oikeaan astiaan.
– Ihmiset eivät tule ajatelleeksi, että jätteestä jää poltossa jäljelle jotain. He kuvittelevat, että kun se poltetaan, se häviää. Näinhän ei käy, Rautiainen sanoo.
Jätevoimalan polttouunin pohjalle jää kuonaa jopa kolmannes poltetun jätteen painosta. Pelkästään Vantaan voimalassa sitä syntyy kahdeksan tonnin tuntivauhtia.
Se tarkoittaa, että kuonakasa Ämmässuolla kasvaa noin viiden rekkalastin verran päivässä.
Ja aivan samanlaisia kasoja kohoaa jäteenkäsittelylaitoksilla ympäri maata.
Suomessa on yhdeksän jätteenpolttolaitosta, joissa poltettiin vuonna 2016 yli 1,5 miljoonaa tonnia kotitalouksien sekajätettä.
Se jätti jälkeensä lähes 400 000 tonnia kuonaa ja tuhkaa. Suurin osa oli kuonaa, kiinteää ainesta, joka jää makaamaan polttouunin pohjalle. Kevyt tuhka taas kerätään talteen savukaasuista.
Jätösten määrää voi hahmottaa vaikkapa ajattelemalla, että jos ne olisivat graniittia, niistä rakentaisi vuodessa noin 60 uutta eduskuntataloa.
Jätevoimaloiden kuonakasat ovat uusi ilmestys. Esimerkiksi Ämmässuolla niiden tilalla oli vain neljä vuotta sitten perinteinen kaatopaikka: valtava määrä roskapusseja, edestakaisin ajava jätejyrä ja parvi lokkeja.
Sitten Vantaan jätevoimalala aloitti toimintansa. Jyrä seisoo nyt asfalttikentän laidassa hylätyn näköisenä.
Jätteenpolttolaitokset ovat siivonneet kaatopaikat roskapusseista. Lopullinen niitti oli vuonna 2016 voimaan tullut orgaanisen jätteen kaatopaikkakielto.
Kaatopaikoille ei saa viedä enää jätettä, joka sisältää biohajoavaa tai muuta orgaanista ainesta.
Taustalla on valtakunnallinen tavoite siirtyä kiertotalouteen: jäte täytyy hyödyntää joko uusiomateriaalina tai energiana.
Ympäristöministeriön tuoreen selvityksen mukaan orgaanisen jätteen kaatopaikkakielto onkin pyöräyttänyt kiertotalouden ratasta kerralla eteenpäin.
Vuonna 2016 kaatopaikoille päätyi enää kolme prosenttia kotitalouksien roskista. Käytännössä se oli lähinnä remonteissa syntynyttä rakennusjätettä, kuten asbestia, rakennusvillaa ja kipsilevyä.
Niiden lisäksi kaatopaikoille kärrättiin esimerkiksi teollisuuden kipsisakkaa ja pilaantuneita maa-aineksia.
Siis hyvin vähän enää yhtään mitään.
Keskustelu kaatopaikkojen sulkemisesta jopa kokonaan onkin viime vuosina virinnyt.
Niiden tarve on romahtanut: Ympäristöministeriön selvityksen mukaan toimivia kaatopaikkoja oli Suomessa vuonna 2016 enää 350 kappaletta – suljettuja oli sen sijaan yli 2 000.
Ympäristöministeriön erityisasiantuntija Kati Vaajasaari uskoo, että määrä vähenee lähivuosina edelleen.
Täyteen kaatopaikattomuuteen ei kuitenkaan päästä.
– Eivät ne koskaan täysin lopu. Todennäköistä on, että kaatopaikat ovat yhä enemmän mineraalisten, ei-orgaanisten jäännösten loppusjoituspaikkoja. Aina on aineita, jotka jäävät jäljelle esimerkiksi jätteiden käsittelystä, Vaajasaari sanoo.
Juuri sellaisia jäännöksiä näyttävät toistaiseksi olevan jätevoimalaitosten kuona ja tuhka.
Niitä ei ole saatu sovitettua kiertotalouden palapeliin. Sen sijaan ne seisovat kasvavina vuorina jätteenkäsittelykeskuksissa.
Eivätkä vuoret ole pienenemässä, päinvastoin: orgaanisen jätteen kaatopaikkakielto näyttää nostaneen juuri poltettavan jätteen määrää, käy ilmi ympäristöministeriön selvityksestä.
Tilastokeskuksen jätetilaston mukaan suomalaisten sekajätteistä poltettiin vuonna 2016 suurin osa, 55 prosenttia. Kierrätykseen päätyi reilut 40 prosenttia.
Polton lisääntyminen näkyy Vantaan Energian jätevoimalassa.
– Emme mekään tätä halua, tuotantopäällikkö Kalle Patomeri sanoo osoittaen jätelavaa, jossa on kuonaa – rautaromusta kirjavaa seosta.
Luulisi, että voimalassa kasvava poltettavan jätteen määrä olisi ilon aihe, mutta Patomeri on eri mieltä. Myös jätteenpolttaja toivoo, että kaikki kierrätettäväksi kelpaava materiaali jatkaisi elämäänsä uusiokäytössä.
– Ei ole misäään nimessä järkevää, että jätettä ei lajitella, hän sanoo.
Kuona kuluttaa voimalaitoksen laitteita, sen liikuttelu vie sähköä ja poisvienti aiheuttaa rekkarallin Ämmässuolle, Patomeri luettelee.
Hän myös ihmettelee, miksi tuhkasta ja kuonasta ei ole käyty juurikaan yhteiskunnallista keskustelua, vaikka niiden kohtalo on vielä ratkaisematta.
– Se on vähän yllättävääkin, koska sitä syntyy niin paljon. Esimerkiksi kierrätyksestä keskustellaan ja siitä, pitäisikö jätteitä polttaa vai ei. Kuona ja tuhka ovat jääneet taka-alalle.
Renja Rautiaisen mielestä keskustelulla alkaa olla kiire. Kuonaa kärrätään Ämmässuolle jo enemmän kuin mitään muuta jätettä.
– Meillä tilaa riittää ehkä vielä viideksi vuodeksi. Mutta on pienempiä toimijoita, joilla voi olla hyvinkin akuutti tilanne.
Kuonaa ei loppusijoiteta. Toisin sanoen: se ei sijaitse virallisesti kaatopaikalla vaan sitä varastoidaan, vaikkakin aivan kaatopaikan vieressä.
– Loppusjoittaminen olisi vielä kalliimpaa. Siitä joutuisi maksamaan jäteveron, Renja Rautiainen sanoo.
Kustannuksia tärkeämpi syy on kuitenkin se, että kuona halutaan saada käyttöön kierrätysmateriaalina. Sen eteen tehdään nyt hartiavoimin töitä.
Kun kuona saapuu Ämmässuolle, se murskataan ja siitä erotetaan metallit. Ainakin rauta, alumiini ja kupari päätyvät kiertoon.
Erottelun jälkeen jäljelle jää suurin osa kuonasta: mineraaliaines. Se on harmaata, hienojakoista seosta.
Kuonasta jalostettua mineraaliainesta voisi käyttää kivimurskan tavoin. Erityisen hyvin se sopisi pohjarakenteeksi asfaltin alle.
Käyttöä onkin pyritty helpottamaan lainsäädännöllä. Kuonaa on saanut vuoden alusta lähtien hyödyntää maanrakentamisessa ilman erillistä ympäristölupaa, kun niin sanottu MARA-asetus tuli voimaan.
Edessä on kuitenkin muutama mutta. Kuona ei kiinnosta rakentajia.
– Suomessa on niin paljon neitseellistä kiviaineista, että sitä riittää kylliksi rakentajien tarpeisiin, Renja Rautiainen sanoo.
Kuonalle ei ole markkinoita. Se on paitsi kierrätettyä, myös kalliimpaa kuin neitseellinen maa-aines.
Eikä vielä ole takeita siitäkään, että se olisi täysin turvallista. Puhdistetussakin kuonassa on liukenevia metalleja.
– Erottelussa lähtevät vain selkeät metallinkappaleet, kertoo Rautiainen.
Siksi Ämmäsuolla kaivurit ja rekat työstävätkin jatkuvasti niin sanottuja koekenttiä, jossa testataan, millaista maanrakennusainetta kuona oikeastaan on.
Sitä tietoa odotellessa varastoa voidaan laajentaa omalla, kierrätetyllä rakennusaineella.
Se on – hullukurista kyllä – toistaiseksi kuonan tärkein käyttökohde: jätteenkäsittelykeskuksen alueelle rakennetaan lisää asfalttikenttää, jotta voitaisiin varastoida lisää kuonaa.
Aivan omanlaisen ongelmansa muodostaa tuhka, joka otetaan talteen savukaasuista.
Tuhkalle on Ämmässuolla oma kasansa, ja syystä.
Toisin kuin kuona tuhka luokitellaan vaaralliseksi jätteeksi, sillä se sisältältää suolaa ja raskasmetalleja.
Tuhka loppusijoitetaan vaarallisen jätteen kaatopaikalle. Se koteloidaan erityisillä seinillä ja pohjalla joka puolelta niin, ettei maaperään pääse vuotamaan mitään.
Hienojakoiseen ainekseen sekoitetaan muun muassa vettä ja sementtiä. Kun kaatopaikka täyttyy, sen päälle rakennetaan kansi. Päältä se näyttää nurmikentältä.
– Se on kuin mausoleumi, Renja Rautiainen kuvailee vielä avoimen tuhkakaatopaikan reunalla. Tilaa riittää vuoteen 2025.
Juuri muita suunnitelmia tuhkan tulevaisuudelle ei vielä ole.
Energiayhtiö Fortum tosin on rakentanut Poriin käsittelylaitoksen, jossa tuhkan sisältämä suola pestäisiin pois. Niin tuhkan määrä vähenisi ja sitä olisi helpompi loppusijoittaa, yhtiöstä kerrotaan.
Jos ympäristölupa irtoaa, laitos aloittaa toimintansa ensi keväänä.
Muutakin edistystä on tapahtumassa.
Seinäjoella kuonasta rakennetaan pian asfalttikenttää maa-aineksen varastointiin sekä puutarhan ja karjatilan alueita, luettelee paikallisen jätteenkäsittelykeskuksen Lakeuden Etapin toimitusjohtaja Pekka Kontio.
Jo aiemmin kaupunkiin rakennettu kevyen liikenteen väylä, jonka avulla testataan parhaillaan, liukeneeko kuonasta jotain maaperään.
Aivan varma ei Kontiokaan vielä ole, sillä testaus on vasta alussa.
– En lähtisi tätä pohjavesialueella tekemään.
Mikään hankkeista ei vielä lyö leiville, hän paljastaa.
– Ei siitä rahaa saa. Kuonalla ei ole markkina-arvoa. Mutta sen käyttäminen on kuitenkin halvempaa kuin loppusijoittaminen.
Eritysiasiatuntija Kati Vaajasaaren mukaan ympäristöministeriössä keskustellaan jo uusista lakimuutoksista.
Nyt kaavaillaan, että hyvälaatuisen kuonan jätestatus poistettaisiin ja se luokiteltaisiin tuotteeksi uuden, kansallisen asetuksen avulla. Vastaavaa ollaan jo tekemässä betonimurskeelle.
Se voisi hälventää rakentajien ennakkoluuloja kierrätettyyn ainekseen.
Ämmässuolla lainsäätäjältä penätään kuitenkin paljon vahvempia keinoja.
– Lailla pitäisi edellyttää, että rakennusprojekteissa pitää käyttää vähintään tietty osuus kierrätysmateriaaleja, Renja Rautiainen sanoo.
Vantaan Energian Kalle Patomerellä on selkeä viesti: kierrättäkää jätteet. Jos edes metalli ja lasi löytäisivät omiin astioihinsa, se helpottaisi kuonan jälkikäsittelyä.
Toisaalta Patomeren usko on voimalan polttouuniin virtaavaa, kierrätyskelpoista jätettä katsellessa hiipunut.
– Ei ole mikään lopullinen ratkaisu, että ihminen kierrättää, hän sanoo.
Patomeren mielestä jätehuolto ei ylipäätään pysty ratkaisemaan jäteongelmaa yksin. Tuotteet pitäisi alunperin suunnitella niin, ettei jätettä synny.
– Siihen täytyy saada mukaan koko ketju tuotesuunnittelijoista lähtien.
Jätteenpoltostakin tullaan lopulta luopumaan kokonaan, mutta se tulee tapahtumaan vasta vuosikymmenien päästä, Patomeri sanoo.
Sillä aikaa Vantaan Energia kaavailee, että se ryhtyisi puhdistamaan kuonaa ja tuhkaa itse.
Uudella tekniikalla metallit saatetaan saada pois kokonaan. Silloin kierrätysmateriaali ehkä löytäisi tiensä yhä useamman asfalttikentän pohjarakenteisiin.
Lue myös: