Klak, klak, klak. Ääni kuuluu tusinasta lukkoja. Nürnbergin Mestarilaulajien alkuun on minuutti, ja oopperatalon henkilökunta pistää katsomon ovet säppiin. Edessä on kuuden ja puolen tunnin esitys ja pakoon on selvästi turha yrittää. Pitäisikö olla huolissaan?
Ollaan säveltäjä Richard Wagnerin rakennuttamassa oopperatalossa Saksan Bayreuthissa. Käynnissä ovat Wagnerin teoksiin keskittyvät musiikkijuhlat. Ulkona on loppukesän helle, eikä sisällä ole ilmastointia. Voisi vaikka vannoa, että lämpöä on lähemmäs 50 astetta.
Viereinen herrasmies pyytää nolona anteeksi: On niin heiß, että on pakko ottaa puvuntakki pois. Ei muuta kuin bitte schön. Niin tekee moni muukin. Puku liimaantuu ihoon ja penkin selkänoja hiertää. Istuimet ovat kovaa baijerilaista puuta, mutta kukaan ei valita. Todellista wagneriaania fyysinen kärsimys vain jalostaa.
Kiltti päälle ja menoksi
Miehillä on mirrit kaulassa ja naisilla iltapuvut. Lederhoseneita ei näy, mutta pari skottia on eksynyt joukkoon. Ilmeet näyttävät siltä, että villainen kiltti ja paksu pikkutakki eivät sittenkään olleet hyvä idea.
Vaikka lämpöhalvaus on realistinen uhka, edes vesipulloja ei saa tuoda katsomoon. Silti Bayreuthiin haluavat kaikki. Juhlilla käy noin 60 000 ihmistä vuodessa. Joukossa on poliitikkoja ja muita silmäätekeviä. Liittokansleri Angela Merkel on tuttu näky avajaisten punaisella matolla.
Tukalaa oloa lievittää raikas Mestarilaulajat. Barrie Koskyn ohjaus on nerokkaan energinen. Kosky on 142-vuotiaan festivaalin ensimmäinen juutalainen ohjaaja, eikä hän jätä käyttämättä tilaisuutta muistuttaa, että Wagner oli antisemitisti ja myöhemmin Adolf Hitlerin suosikkisäveltäjä.
Kosky tekee oopperan keskeisestä hahmosta, Hans Sachsista, säveltäjä Richard Wagnerin, nostattaa näyttämölle valtavan juutalaiskarikatyyrin ja istuttaa Sachs/Wagnerin Nürnbergin natsioikeudenkäyntien todistajanaitioon. Ei hetkauta saksalaisia. Yleisö poistuu toiselle väliajalle protestoimatta.
Erotun, siis olen
Lippuja Bayreuthiin voi joutua jonottamaan vuosia. Ensin pitää rekisteröityä. Samalla kysytään titteliä: Onko se kreivi, paroni vai peräti prinsessa. Edes Doktor? On kuin pyrkisi vapaamuurarien jäseneksi.
Ranskalaissosiologi Pierre Bourdieu hihkuisi innosta, jos olisi elossa. Bayreuthin oopperafestivaalit ovat malliesimerkki siitä, miten yläluokka ja eliitti erottautuvat ja rajaavat hyvää makua. Savonlinnan oopperajuhlat eivät enää käy sosiaalisen erottautumisen välineeksi. Niille pääsee kuka tahansa, jos lompsa on tarpeeksi paksu, mutta yrittäkääpä Bayreuthiin. Se vaatii asemaa tai vuosien työtä.
Tai vaati ennen. Vuodesta 2013 Bayreuthkin on laittanut osan lipuista suoraan myyntiin. Tiketit tulevat verkkokauppaan maaliskuussa tietyllä kellonlyömällä ja kolmessa vartissa niitä ei enää ole. Kalleimmat liput maksavat 320 euroa, kympillä pääsee kuuntelemaan. Kerralla saa ostaa korkeintaan neljä lippua per esitys.
Mustan pörssin voi unohtaa saman tien. Jokaiseen pilettiin kirjoitetaan sen haltijan nimi. Henkilöllisyys pitää todistaa kahteen otteeseen ennen saliin saapumista – myös väliajoilta palatessa. Voi sitä raukkaa joka unohtaa passin tai ajokortin kotiin.
Lippujen jälkeen seuraava nopeustaistelu käydään katosta pään päällä. Bayreuthissa on asukkaita 70 000 ja hotellien määrä on rajallinen.
Wagner työnsi soittajat näyttämön alle
Muusikoille on kunnia päästä esiintymään Bayreuthiin. Mestarilaulajissa on mukana suomalainen basso Timo Riihonen. Hän viettää tunnin mittaista väliaikaa piknikillä juhlapaikkaa ympäröivässä puistossa ja kehuu Wagnerin rakentaman talon akustiikkaa. Se perustuu poikkeukselliseen arkkitehtuuriin.
Orkesteri soittaa osittain näyttämön alla useassa tasossa, viulut ylimpänä ja patarummut alimpana. Orkesterin ääni kulkeutuu ensin lavalle, sekoittuu laulajien ääniin ja siirtyy vasta sitten katsomoon. Balanssi on erinomainen: Lavalla pystyy laulamaan hyvin hiljaa, jopa puhelaulua, joka kantautuu vaivatta yleisöön.
Talon kaikki sisämateriaalit ovat puuta. On kuin istuisi valtavan instrumentin sisällä ja kuuntelisi eteeristä ääntä, joka miellytti myös Wagnerin korvaa.
Ekstaasista alhoon
Mestarilaulajat päättyy ekstaattiseen kokemukseen. Vajaan parin tuhannen hengen katsomo huutaa bravoota ja tömistää. Pää on täynnä kysymyksiä, olo on kuin uudestisyntyneellä ja usko taiteen ihmeelliseen voimaan korkealla.
Seuraavan päivän maraton on nimeltään Valkyyria. Saunassa hikoillaan taas, mutta tällä kertaa vain kuusi tuntia. Vieressä istuu mies, joka ei riisu takkiaan. Herran naama on huolestuttavan harmaa ja henki korisee. Vai kuorsaako se? Ei voi moittia.
Jos Mestarilaulajat oli yksi parhaista, Valkyyria on yksi puuduttavimmista. Laulu on tasapaksua tykitystä ja näytteleminen laiskaa pönötystä eturampissa. Aistii, että esityksen ensi-ilta oli viisi vuotta sitten. Sävyt ja intohimo ovat karisseet matkalla. Laulajat ovat vaihtuneet ja uusia on ohjannut assistentti.
Onneksi näyttämöllä on oikeita kalkkunoita – jotain elävää seurattavaa. Olisi edes tekstitys, mutta kun ei. Mihin sitä tarvittaisiin, kun jokainen tuntee Wagnerinsa?
Bayreuthin yleisö on tunnetusti konservatiivista. On silti vaikea ymmärtää, miten tämä ohjajaavelho Frank Castorfin tuotanto sai aikaiseksi yhden Bayreuth-skandaaleista vuonna 2013. Castorf ohjasi festivaaleille koko Ring-sarjan. Sen Reininkullassa oltiin bensa-asemalla ja Valkyyriassa öljykentillä. Castorf vaihtoi myyttisen kullan mustaksi kullaksi. Se oli liikaa. Ohjaajalle buuattiin 15 minuuttia putkeen.
Ringissä mukana ollut tenori Lance Ryan tilitti, ettei ole koskaan kohdannut yleisöä, jossa on niin paljon vihaa ja kostonhalua. Hän kutsui kokemusta pelottavaksi.
Kenen on syy, jos perä puutuu?
Tänä vuonna Valkyyrian flegmaattisille ja kovaa tuuttaaville laulajille huudetaan bravoota. Tunnelma sähköistyy, kun oopperan johtanut kumarainen Plácido Domingo astelee verhon eteen kiitoksissa. Entinen huipputenori, vanhoilla päivillään kapellimestariksi ryhtynyt Domingo saa puolet yleisöstä buuaamaan murhaavasti ja toisen puolen huutamaan bravota päälle.
Käy sääliksi vanhaa miestä. Jos perä puutuu, syy ei välttämättä ole ohjaajassa tai kapun tempoissa. Entä jos Wagnerilta puuttui punakynä ja draaman taju jätti toivomisen varaa? Entä jos loputtomat sisäiset monologit eivät vain toimi saunaolosuhteissa? Tätä ei kuitenkaan kannata pohtia ääneen Bayreuthissa.
Bayreuthin oopperajuhlat päättyvät 29. elokuuta. Parhaimmillaan esitykset ovat taivaallisia, pahimmillaan festivaalilla voi kuolla pitkästykseen – tai lämpöhalvaukseen. Keskimäärin tapahtuma on poikkeuksellinen kokemus, taivas ja helvetti samassa paketissa.
Lue myös:
Saksan veriteot näkyvät myös Bayreuthin Wagner-juhlilla – tähtitenori jäi turvamiesten haaviin
Saksalaislehti näki väärin: Merkel ei pyörtynyt, vaan tuoli petti alta
Israelilaisorkesteri esittää Wagneria ensimmäistä kertaa Saksassa
Juutalaisten Wagner-kammo muuttuu hitaasti
Wagnerin perillinen avaa arkistot natsiväitteiden tutkimiseksi