Antti Tuisku jäi pitkälle vapaalle kesäkuun lopussa Provinssin keikan jälkeen. Ennen lopullista vetäytymistä julkisuudesta torstaina ilmestyi Antti Aron ja Anton Vanha-Majamaan kirjoittama elämäkerta Antti Tapani.
Kirjassa Suomen suosituin poptähti kertaa uraansa alun räjähtävästä Idols-suosiosta tähän päivään. Tuiskun lisäksi kirjassa pääsevät ääneen perhe, ystävät ja musiikkialan läheiset työkaverit.
Elämäkerran nimi Antti Tapani viittaa poppariin yksityishenkilönä. Lavalla keikaroi Antti Tuisku ja metsässä koiran kanssa samoilee Antti Tapani.
Kirjassa Tuisku kertoo ensimmäistä kertaa väkivaltaisesta parisuhteesta, josta hän avautui myös viikonloppuna Helsingin Sanomissa.
Tuhdissa elämäkerrassa Tuisku kertoo myös avoimesti julkisuuden kiroista sekä fyysisestä ja henkisestä jaksamisesta tiukkojen aikataulujen ja menestyspaineiden puristuksessa.
Aiemmin et kommentoinut. Mitä sie nyt kommentoit?
– Mie oon aika rikkinäinen persoona. Mun elämä on ollut enempi ja vähempi vastavirtaan juoksemista ja uimista. Olen joutunut urassa ja omassa elämässä taistelemaan oman elämäni puolesta. Tämä näkyy kirjassa eri tavoin. Yksi iso asia on se, että valotan parisuhteeni väkivaltaista taustaa, josta on jo luojan kiitos aika pitkäkin aika. Se on vaikuttanut muhun ihmisenä siinä missä koulukiusaamiseen liittyvät asiat ja muut.
– Tämän kirjan tekeminen oli tietyllä tavalla nuoralla tanssimista, koska mie koin, että mulle on hirvittävän tärkeää päästä tiettyjä asioita kertomaan. Siksikin että se voi parhaassa tapauksessa antaa vertaistukea muillekin ihmisille.
Puit kirjassa aika paljon julkisuutta ja sen ikäviä puolia. Miten koet julkisuuden tällä hetkellä?
– Kyllähän 15 vuoden aikana on ehtinyt tottua julkisuuteen. Se on osa työtä ja se on mun työkalu tietyllä tavalla. Jos tätä työtä olisi mahdollista tehdä ilman, että on julkisuuden valokeilassa, niin mielelläni valitsisin sen kaistan. Lähes jokaisella suomalaisella on minusta jonkin sortin mielikuva. Jos menee kauppaan darrassa tai sulla on huono päivä, niin se mielikuva ei varmasti vastaa sitä todellisuutta, kun ihmiset minut siellä kohtaa.
– Olen huomannut parin viime vuoden aikana, kun mun ura on ollut järjettömän suuressa nousujohteessa ja elän artistina 15 vuoden jälkeen urani kulta-aikaa, niin se on tuonut myös mukanaan kääntöpuolen. Mie huomaan olevani aika paljon herkemmillä, mie huomaan olevani väsyneempi ja sitä kautta ihmisten odotuksia ja oletuksia on vaikeampi täyttää. Siitä syntyy tilanteita kuten siellä kaupassa tai muuten arjessa, niin sitä ei aina jaksa, että ihmiset tunnistaa. Omaa rauhaa kaipaa tosi paljon.
Sosiaalinen media ja siellä läsnäolo varmasti lisäävät sitä tunnetta.
– Mie en ole koskaan rakentanut itsestäni mitään hahmoa, joka katsoo norsunluutornista alas ympärillä olevaa maailmaa. Sosiaalisessa mediassa olevat asiat ovat välähdyksiä oikeasti mun tavallisesta arjesta. Mikä mun päätä parhaiten liikunnan ja terapeutin lisäksi pitänyt kasassa, on nimenomaan se tavallinen arki. On mahdollista olla Suomen suosituin poptähti, mutta silti pitää jalat maassa ja elää suht normaalia elämää.
Vaikka olet ollut huipulla, olet ollut myös suhteellisen epävarma. Onko se pelkoa siitä, että suosio jälleen loppuu?
– Epävarmuus juontaa juurensa niistä vanhoista menneisyyden möröistä. On turha luottaa näkymättömään pumpuliin, että tämä suosio kestäisi ikuisuuden. Tämä on kaikilla artisteilla aaltoliikettä ja mie ihmettelen, että tämä hieno aika on kestänyt näinkin pitkään. Olin jo valmistautunut, että En kommentoi -levyn jälkeen yltiöpäinen hurmio laantuu. Se ei mennyt niin, ja se oli yksi syy, miksi halusin vetäytyä tuolta lavoilta.
– Olen nähnyt muutamien kollegoiden kohdalla, että selkeästikään siitä työstä ei ole enää nautittu, vaikka on esiinnytty 25 000 ihmiselle. Päällimmäinen ajatus on se, että voisiko tämä jo loppua.
– Mie pelkäsin sitä jo ennakkoon. Ajattelin, että jättäydyn pois siinä kohtaa, kun tämä kaikki tuntuu niin hyvältä. Sen takia tämä tauolle jääminen on vähän vaikeampaa. Mulla ei ole pakonomaista kaipuuta pois lavoilta. Kun Provinssin keikka oli kesäkuun lopussa vedetty, niin heinäkuussa oli aikamoinen työ saada omat asetukset päässä muuttumaan, että kun kävin sosiaalisessa mediassa muiden kollegoiden festarifiiliksiä läpi, niin se ei ollut helppoa. Tuli väistämättäkin sellainen olo, että mistä mä jään paitsi ja oonko mä tehnyt oikean päätöksen. Mutta nyt mulla on aikaa mun läheisimmille ihmisille ja perheelle ja mulla oli ehkä paras kesä ikinä.
Olet vetänyt hirvittävällä tahdilla muutaman vuoden esimerkiksi keikkoja. Samalla kroppasi on sanonut ei.
– Se on tämä mun armottomuus ja tinkimättömyys omaa tekemistä ja laatua kohtaan. Mulle on aina ollut hirveän tärkeätä näissä meidän livetoteutuksissa, että se ei ole pelkästään teknistä hulabaloota, että rahalla saa ja hevosilla pääsee, vaan mulle on ollut tärkeää miettiä punaista lankaa ja isompaa kokonaisuutta, että mitä näillä kiertueilla haluaa ihmisille viestittää. Siihen liittyy vahvasti itsensä ja oman kropan likoon laittaminen. Esimerkiksi areenakiertuetta varten me harjoiteltiin puolisen vuotta ja se on aika ennen kuulumatonta tässä maassa.
– Se kova tahti mutta myös mun tosi kova kunto aiheuttaa helposti sen, että myöskään kroppa ei kerro niistä kommervenkeistä tarpeeksi hyvissä ajoin. Sitten on menty tiputuksen kautta keikoille. Ja tulee mitä ihmeellisempiä kremppoja kroppaan. Kun 35 lähestyy, niin se on eri asia kuin olla kaksikymppinen. Silti mä koen, että mä pystyn tekemään lavalla sellaisia asioita, mitä moni muu ei siellä pystyisi tekemään.
Mikä sua sitten ajaa tähän hommaan, jos psyyke ja fysiikka eivät pysy mukana?
– Mie koen, että psyyken ja fysiikan hetkelliset kommervenkit kuuluvat asiaan. Silti mie sanoisin, että fysiikka ja psyyke on pysynyt tässä mukana. Mie koen olevani elämässä hyvässä paikassa ja voivani tosi hyvin. Rakastan tosi paljon itseni likoon laittamista ja siitä myös huippu-urheilussa on kyse ja mun työn tekeminen artistimaailmassa on poikkeuksellista huippu-urheilua. Sen takia mulla on valmennustiimi mun ympärillä. Usein kysytään kestävyysurheilijalta kilpailukauden jälkeen sairastelusta. Se kuuluu siihen asiaan.
– Tätä vois tehdä varmasti helpommankin kautta, mutta mä en uskoisi, että se antaisi kauheasti mulle mitään.
Olet aika armoton itsellesi.
– Se armottomuus on mun tauon aikana yksi isoja teemoja. Sitä mun täytyy käydä itsessäni läpi. Armollisuutta on varmasti pakko saada lisää.
Mitä tapahtuu tämän jälkeen?
– Mie vetäydyn Espanjaan ja alan sieltä käsin käymään liikunta-alan ammattitutkintoa Tampereella Varalan urheiluopistossa. Liikunta on mennyt vahvasti käsi kädessä musan kanssa ja haluaisin osata valmentaa itse itseäni. Mie koen hirvittävän vahvasti kaipuuta tavallisten arkisten asioiden pariin ja tekemään sellaisia asioita, joita muutkin mun ikäiset ihmiset tekee. Ja mie uskon, että sitä kautta kun astuu mulle tuntemattomaan maailmaan, niin se ovi musiikin tekemiseen ja luovuuteen avautuisi sitä kautta.
Milloin luovuus alkaa taas pulputa uudelleen?
– Mie en luule, että siihen menee edes hirveän kauaa aikaa. Kyllä mulla jo nyt pyörii paljon ajatuksia mun päässä, mutta yritän toppuutella niitä ja annan niiden muhia. Koen henkisesti samanlaisia asioita ennen kuin lähdettiin tekemään En kommentoi -albumia. Olin tosi uuden edessä ja niin olen nyttenkin. Mie tiiän, että mitkä edesauttavat sitä, että mie saan jonkun kuninkaallisen vision. Sitä kohti me ollaan toivottavasti menossa.