Metsänhaltija Tatkar oli taitava käyttämään jousta. Se oli 15-vuotiaan tamperelaisen Sinipetra Paatolan ensimmäinen roolihahmo.
Sinipetra Paatolalla oli ollut aina hyvä mielikuvitus, ja hän kirjoitti nuorena tarinoita vampyyreista ja haltijoista. Kun fantasiapelit yleistyivät 1990-luvun Suomessa, Sinipetralle tuli niiden kautta kanava jakaa tarinoitaan muille.
Synkkä ja musta goottikulttuuri oli aina puhutellut Paatolaa ja hän alkoi pelata vampyyripelejä kavereidensa kanssa.
Kauhu ja vampyyrit vetoavat usein juuri nuoriin. Paatolalla on tähän selitys.
– Teinit ovat aina olleet kiinnostuneet vampyyreista ja kauhusta. Niiden kautta pystyy käsittelemään vaikeita asioita. Teinin elämä on muutenkin kauhua, kun ei pysty hallitsemaan kaikkea elämässään, hän selittää.
Lama-ajan Suomessa teinit innostuivat varsinkin larppaamaan eli näyttelemään roolipelejä. Siinä missä nuoret nyt mielellään katsovat kauhuelokuvia, 1990-luvun teineille oli katu-uskottavaa pukeutua viittaan ja miekkailla pehmomiekalla.
Pelejä pöydän ympärillä
Sinipetra Paatola kiinnostui myös toisesta, vähemmän huomiota saaneesta pelaamisesta eli pöytäpeleistä. Siinä on jokin taustatarina, jonka ympärille pelaajat kehittävät hahmonsa.
Pelinjohtaja johdattaa tarinaa eteenpäin. Larppaamiseen verrattuna pelaajat eivät välttämättä pukeudu vampyyrihahmoihin, vaan näyttelevät hahmon kautta ja tarina etenee improvisoitujen vuorosanojen kautta.
– Esimerkiksi nyt olen menossa pelaamaan peliä, jossa ollaan 1960-luvun Heinolassa ja selvitetään katoamista. Vuosien aikana olen oppinut kamalasti asioita valmistautumalla peleihin. Tutustun ensin aikakauteen ja kaupunkiin, jossa vampyyri asuu ja vasta sitten mietin, miltä hahmo näyttää.
– Näitä pelejä pystyy pelaamaan myös Skypessä, tosin se ei ole niin hauskaa.
Vampyyripeleissä ei säikytellä toisia, eikä Paatola ole koskaan nähnyt niiden jälkeen painajaisia.
– Olen saanut jopa äitini pelaamaan. Mitä pelottavampi tarina, sitä vakavampia ja hiljaisempia ihmiset ovat yleensä pelissä.
Rakkautta vampyyripelissä
Vuonna 2002 Paatola oli johtamassa suurta peliä Espoossa, kun pöytään asteli tamperelainen mies.
– Huomasimme toisemme aika lailla heti ja paljastui, että olemme molemmat Tampereelta.
Sinipetra Paatola oli kesätöissä Särkänniemessä, ja hän antoi miehelle Särkänniemen alennuslippuja.
– Mies tuli käymään huvipuistossa ja vaihdoimme yhteystietoja.
Myöhemmin pari meni naimisiin. Nyt aviopari hoitaa parisuhdetta pelaamalla keittiönpöydän ääressä. Toinen on pelinjohtaja ja toinen pelaaja.
Taukoa peleihin tuli vain, kun heidän tyttärensä oli ihan vauva.
– Pelissä voi käsitellä hyvin esimerkiksi työstressiä. Valittu roolihahmo voi ladella vaikka mitä tuskaa pelissä ja samalla itse jäsentää tuskaa pois. Pystymme pelin kautta puhumaan hyvin vaikeistakin asioista, Paatola sanoo.
Ja tuo pelaaminen myös jännitystä elämään. Viime aikoina Paatola on usein esittänyt nuorta lääketieteen opiskelijaa Juliaanaa, joka on ollut vasta kaksi vuotta vampyyrina.
– Roolihahmo taistelee lääketieteen etiikan ja vallanhimonsa välillä. Hän yrittää pelastaa maailman ja haluaa tehdä hyvää, mutta taistelee voimiensa kanssa ja siksi metodit ovat välillä kyseenalaisia. Hänen miessuhteensakaan eivät ole kovin onnistuneita, Paatola naurahtaa.
Mielikuvituspelit tuovat elämään leikkisyyttä, mitä aikuisetkin kaipaavat. Tampereella järjestetään viikonloppuna suosittu roolipeli- ja animetapahtuma Tracon jo kolmannentoista kerran. Tämän vuoden teemana on kauhu. Suosiosta kertoo se, että tapahtuma on loppuunmyyty.
Insinööristä teologiksi
Nyt 38-vuotias Sinipetra Paatola ei olisi koskaan uskonut, että vampyyreista voi tulla hänelle myös työ.
Paatola opiskeli Tampereen teknillisessä yliopistossa turvallisuustekniikkaa useita vuosia. Hän valmistui kandiksi ja oli seitsemän vuotta insinöörinä töissä. Sitten iski epäilys. Turvallisuudessa on kyse muustakin kuin tekniikasta.
– Alkoi tuntua, etten insinöörinä pysty auttamaan ihmisinä. Halusin lisää valmiuksia kohdata ihmisiä.
Sinipetra Paatola teki täyskäännöksen. Hän haki opiskelemaan teologiaa Itä-Suomen yliopistoon. Nyt hänellä on papin pätevyys, mutta ei ainakaan vielä vihkimystä.
Tällä hetkellä Paatola tekee väitöskirjaa. Hän tutkii Raamatun ja vampyyrimytologian suhdetta.
Uraauurtava tutkimus
Paatolan mukaan Raamattu ja länsimainen kristillinen kulttuuri tulevat tutuksi hämmästyttävän hyvin vampyyripelissä olevan vahvan mytologian kautta.
– Vampyyripelissä on paljon vastaavia kertomuksia kuin Raamatussa, mutta niitä on muokattu. Osa tarinoista voi muistuttaa esimerkiksi Raamatun Ilmestyskirjaa.
Väitöskirja on Paatolan mukaan ensimmäinen aiheesta tehtävä tutkimus kansainvälisestikin.
Roolipelejä pelaava Raamatun teologian tutkija ei ole omien sanojen mukaan kohdannut juuri ennakkoluuloja.
Sanottakoon kuitenkin vielä lopuksi:
– En oikeasti usko vampyyreihin, eikä niitä ole olemassa. Vaikka se olisi kivaa, jos olisi, hän virnistää.
Lue myös: