Pari vuotta sitten huomasin helsinkiläisravintoloiden täyttyvän nuorista pariskunnista, jotka käyttäytyivät oudosti. Aivan kuin he olisivat työhaastattelussa. Meni hetki, ennen kuin ymmärsin, että olin todistamassa maailman muutosta.
Sosiaalinen media on synnyttänyt nettitreffien maailman, jossa ihmisen julkinen status sekoittuu henkilökohtaiseen elämään. Parhaimmillaan olen nähnyt kolme tällaista pariskuntaa samanaikaisesti kapakassa. Näiden treffien seuraaminen on riipaisevaa. Kaikkein henkilökohtaisin elämän alue on muuttunut julkiseksi arviointitilanteeksi. Pariskunnat käyvät taustojaan läpi cv:tä selvittäen ja listaavat vahvuuksiaan. He eivät halua vaikuttaa yksityishenkilöiltä edes romanttisessa tilanteessa. He tuovat sen sijaan pöytään julkisen minänsä.
Jokaisella ihmisellä on maine, ja on hämmästyttävää, kuinka paljon saamme tietää kenestä hyvänsä tutkimalla hänen digitaalisia jalanjälkiään.
Useimmilla meistä on tietoisesti laadittu netti-identiteetti, eräänlainen valeprofiili, jonka kautta annamme itsestämme muille kaunisteltua tietoa. Sosiaalisen median myötä kaikille ihmisille on syntynyt kaksi rinnakkaista statusta, digitaalinen ja fyysinen. Jokaisella ihmisellä on maine, ja on hämmästyttävää, kuinka paljon saamme tietää kenestä hyvänsä tutkimalla hänen digitaalisia jalanjälkiään. Ennen vain julkisuuden henkilöt joutuivat painimaan tämän ongelman kanssa. Nyt se koskettaa kaikkia. Jokaisesta ihmisestä on tullut oman elämänsä mediatoimisto.
**Tätä ilmiötä **kutsutaan myös totuuden jälkeiseksi ajaksi. Sillä tarkoitetaan, että ihmiset asettavat identiteettinsä etualalle ja omaksuvat vain sellaista tietoa, joka ei ole ristiriidassa sen kanssa. Valemediat käyttävät tätä ilmiötä hyväkseen, ne tarjoavat samaistumisen avaimia lukijan arvoja vastaavalla sisällöllä. Totuuden uhraaminen on siitä pieni hinta. Ristiriidaton todellisuus on paljon tärkeämpää.
Haluamme synnyttää julkisen minän, joka on viitekehyksessään mahdollisimman hyväksytty.
Totuuden jälkeisen ajan vahvin tunnusmerkki on ihmisten sammumaton jano maailmankuvansa jakamiseen. Haluamme synnyttää julkisen minän, joka on viitekehyksessään mahdollisimman hyväksytty. Amerikkalaiskirjailija David Shields kirjoitti 10 vuotta sitten manifestin nimeltä Reality Hunger. Hänen keskeinen havaintonsa on, että ihmisten todellisuuden jano on syrjäyttänyt fiktiiviset tarinat. Sen seurauksena tosi-tv on suosituin viihdeohjelmaformaatti ja kaunokirjallisuus on menettämässä otteensa ajankuvaajana. Esimerkiksi American Idols keräsi kolmanneksen enemmän ääniä kuin Barack Obama vuonna 2009.
Todellisuuden jano ei tarkoita totuuden janoa – vaan ihmisten jatkuvaa tarvetta identiteettinsä ja maailmankuvansa jakamiseen. Ketään ei kiinnosta totuus, mutta kaikki haluavat todellisuutta. Kirjailija Vladimir Nabokov onkin kuuluisasti sanonut, että sana ”todellisuus” on käyttökelvoton ilman lainausmerkkejä.
Mikään ei ole nykymaailmassa henkilökohtaista. Kaikki on julkista. Siksi ihmiset synnyttävät ensiksi identiteettinsä ja valitsevat vasta sen jälkeen sitä tukevat faktat. Niin päättömiä kuin ne ovatkin. On vaikeaa ymmärtää, miksi esimerkiksi rokotuksia vastustetaan fanaattisesti tai miksi evoluutio on joillekin ihmisille ongelma. Mutta jos katsomme näitä asioita identiteettikysymyksinä, niiden ymmärtäminen muuttuu helpommaksi.
Mitä enemmän saamme ihmisiä kanssamme samaan todellisuuteen, sitä helpommaksi elämä muuttuu.
Nuoret ovat jättämässä Facebookin. Näkyvin syy ovat informaatiovuodot, jotka tekevät palvelusta epäluotettavan. Mutta ehkä sitäkin suurempi syy on julkisuuspaine. Jokainen tietää, että tuleva työnantaja tai puoliso tutkivat julkisen statuksemme huolellisesti. Jos siinä on jotain arveluttavaa, se vaikeuttaa elämää. Fyysinen todellisuus antaa uusia mahdollisuuksia, mutta digitaalinen maailma leimaa ihmisen loppuiäksi. Jodelin kaltaisten anonyymien palveluiden käyttö onkin alati lisääntynyt.
Kaikki ovat nykyään julkisuuden henkilöitä. Sen takia nettitreffit näyttävät työhaastattelulta. Haluamme rakastua ja perustaa perheen sellaisella tavalla, että maailma antaa sille hyväksynnän. Isoveli valvoo meitä. Ja me valvomme kaikki toisiamme. Todellisuuden nälkä on sammumaton. Mitä enemmän saamme ihmisiä kanssamme samaan todellisuuteen, sitä helpommaksi elämä muuttuu.
Kuljemme uuskonservatiivisuuden ja hulluuden välisellä kapealla polulla. Digitaalisessa maailmassa ihmisarvoa jaetaan armottomasti hyväksyvällä huomiolla. Moni on maksanut siitä hengellään ottaessaan liian uhkarohkean selfien. Kyse ei ole vain huomionkipeydestä. Todellisuuden nälkä pakotti heidät siihen.
Aleksis Salusjärvi
Kirjoittaja on päätoimittaja, kulttuuritoimittaja ja kriitikko, joka on pitää somessa yllä oman elämänsä mediatoimistoa.