Neurotieteiden ja psykologian opiskelijat ympäri maailmaa tuntevat tapaus Phineas Gagen. Lääketieteen kannalta Yhdysvaltain Vermontissa 13. syyskuuta 1848 tapahtuneella räjähdysonnettomuudella on tärkeä historiallinen merkitys.
Tuona päivänä kuusikiloinen, 110 cm pitkä ja 3,2 cm leveä rautatanko sinkoutui Phineas Gagen poskesta sisään.
Alta päin lentänyt tanko lävisti Gagen pään, mursi pääkallon laen ja jatkoi matkaansa. Se löytyi 25 metrin päästä verisenä.
Selälleen räjähdyksen voimasta lentänyt rautatieyhtiön työnjohtaja Gage oli hetken päästä tajuissaan, pystyi puhumaan ja ottamaan jopa askelia.
Tampereen yliopistossa kognitiivista neurotiedettä opettava professori Jari Hietanen tietää, että tapaus Gage on edelleen taattua oppimateriaalia.
– Ensinnäkin tapaus oli tietenkin aika raflaava, että joku saa metallitangon päänsä läpi ja jää henkiin. Sitähän on myöhemmin rekonstruoitu ja siitä on hienoja kuvia. Oppikirjoissahan oppilaiden mielenkiinto saadaan hyvin heräämään tällaisen raflaavan esimerkin avulla.
Otsalohkoista se saattoi johtua
Syyskuisen onnettomuuden jälkeen Gage vietti kymmenen viikkoa sairaalassa. Kallon luiden lisäksi hoitoa vaativat kasvojen ja käsivarsien palovammat. Toipumisaika oli luultua pidempi.
Seuraavana keväänä Gagen vasemman silmän puolella havaittiin halvaus. Muutoin mies näytti hyvältä. Häntä tuntemattomat eivät havainneet hänessä mitään muuta outoa.
Phineas Gage oli tarkan miehen maineessa, kun rautatietä Cavendishin lähellä Vermontissa rakennettiin. Onnettomuuden jälkeen hän sai kuitenkin potkut.
– Onnettomuus vaikutti sosiaaliseen käyttäytymisen ja emootioiden kontrollointiin. Phineas Gagen persoonallisuus muuttui kokonaan. Mitä olen lukenut, niin hän olisi työtehtävistään selvinnyt. Kognitiiviset toiminnot jäivät verraten ehjiksi, mutta hänestä tuli holtiton, yliseksuaalinen ja juopottelija. Se oman elämän ohjaus katosi ihan kokonaan, professori Jari Hietanen muistelee.
Onnettomuus oli tuhonnut Gagen aivojen otsalohkojen alimmaiset osat. Nykyään tiedetään, että otsalohkot ovat tärkeitä tunteiden säätelyssä.
Mutta ennen Gagen tapausta ei tiedetty, että päävammoilla voisi olla yhteyttä tunteiden ja sosiaalisten tilanteiden hallintaan.
Syksyllä 1849 Gage kutsuttiin Harvardin lääketieteellisen koulun vieraaksi useamman viikon ajaksi. Sen ajan huippulääkäreistä koostunut Boston Society for Medical Improvement -yhdistys pääsi tutustumaan mieheen huolella.
Helsingin yliopiston tieteen- ja teknologiantutkimuksen professori Petri Ylikoski sanoo, että Phineas Gagen tarina on alkanut elää omaa elämäänsä. Ja se tarina saattaa olla vakuuttavampi kuin tapauksen tosiasiat.
– Väittäisin, että tätä tarinaa on tulkittu aika valikoivasti. Anekdootit ovat kasvaneet faktoiksi. On suoraviivaisesti ajateltu, että tämä tapaus tukee tiettyjä neurotieteellisiä hypoteesejä. Ei ole pohdittu vaihtoehtoisia selityksiä Gagen käyttäytymisen muutoksille.
Itseään esittelevä kummajainen
Phineas Gagesta tuli elävä näyttelyesine. Hän elätti itseään esiintymällä muun muassa Barnum´s American -museossa Broadwaylla New Yorkissa.
Gage markkinoi itseään myös muualla Yhdysvaltain luoteisosissa. Kuuluisuutta pääsi tapaamaan pääsymaksua vastaan.
Vuonna 1852 Gage kutsuttiin Chileen ajamaan säännöllistä reittiliikennettä hevosvaunuilla. Kesällä 1859 Gagen terveys alkoi pettää ja hän palasi Yhdysvaltoihin.
Phineas Gage kuoli mahdollisesti epileptiseen kohtaukseen toukokuun 21. päivänä 1860. Seitsemän vuotta myöhemmin Gagen pääkallo kaivettiin haudasta tutkimuskäyttöä varten.
Phineas Gagen tarina tunnetaan kaikkialla. Vakuuttavan tarinan vuoksi opiskelijat muistavat ehkä liiankin hyvin, miten ja miksi tarkasta miehestä tuli holtiton.
Tieteen- ja teknologiantutkimuksen professori Petri Ylikoski sanoo, että vaikka yleisempi neurotieteellinen hypoteesi saattaa olla tosi, tällainen yksittäinen historiallinen anekdootti ei ole oikea pohja teorian arvioimiseen.
– Tapaus on opettava esimerkki siitä, kuinka hyvä tarina vie meidät mukanaan ja saa unohtamaan sen pohtimisen, kuinka vahvaa on teoriaa tukeva varsinainen todistusaineisto.