SHONTOSHPARA 13-vuotias Khaleda Aktar kiikuttaa kolmen kuukauden ikäistä poikaansa Khalidhasania naruista punotussa kehdossa.
Isä naitti Khaleda Aktarin lähikylän leveästi hymyilevän pojan kanssa vuosi sitten, ja Aktar tuli saman tien raskaaksi.
– Näin mieheni ensimmäisen kerran pienenä, kun kävelin kouluun. Leikimme joskus yhdessä. Hänen vanhempansa tulivat käymään ja sitten isäni vieraili heidän luonaan, Khaleda Aktar kertoo hiljaisella äänellä ja hymyilee.
Vierailujen jälkeen vanhemmat kertoivat, että Aktar ja Muammar Arif Hussein menisivät naimisiin.
Pohjois-Bangladeshissa vanhemmat päättävät lastensa naimakaupoista, ja Aktarin isä halusi tyttärensä naimisiin.
– En sanonut mitään, kun minulle kerrottiin häistä. Isän sana on laki. Jos isä käskee minut naimisiin, en voi kyseenalaistaa sitä, Aktar sanoo.
Khaleda Aktarin koti on Shontoshparassa, yhdessä monista pienistä kylistä, jotka täplittävät riisipeltojen hallitsemaa maisemaa Intian rajan pinnassa Pohjois-Bangladeshissa.
Lähimpään isoon kaupunkiin Dinajpuriin on parinkymmenen kilometrin matka, mutta arki kuluu täällä kotiaskareissa ja riisipelloilla. Ne takaavat ruoan.
Aktarin 17-vuotias aviomies on nytkin kuokkimassa peltoa.
Khaleda Aktar istuu hohtavin kankain koristellussa huoneessaan miehensä vanhempien luona. Muissa riviin rakennetuissa huoneissa asuvat miehen vanhemmat ja sukulaiset.
Talo on vahvempi kuin monen muun kyläläisen asumus: seinät on rakennettu siististi savesta ja kuvioitu haaleansinisellä maalilla. Kattona on ohut aaltopelti. Monet muut perheet asuvat lehmänlannasta, savesta ja bambusta kyhätyssä majassa.
Jokaisella perheenjäsenellä on oma tehtävänsä. Kun Muammar Arif Hussein viljelee riisiä, Khaleda Aktar hoitaa appivanhempiensa kotia.
– Kun herään, siivoan talon, lakaisen lattiat, ruokin lehmät, syön, istun juttelemaan muiden naisten kanssa ja hoidan lastani, Aktar kuvaa.
Kolme hänen ystäväänsä on myös jo naimisissa.
Häiden jälkeen Khaleda Aktar ei ole mennyt kouluun. Hän myöntää kaipaavansa koulua ja etenkin kavereiden seuraa.
– Kouluaika oli hauskaa. Juoksimme ja pelasimme ystävieni kanssa, leikimme nukeilla ja luimme kirjoja, mutta nyt minulla on muuta tekemistä. Jos kävisin koulua, kuka hoitaisi lastani, Aktar miettii.
Nuorempana hän haaveili opettajan urasta. Mutta jossittelu on hänestä turhaa.
– Nyt minulla on enemmän tekemistä, Khaleda Aktar sanoo ja hymyilee.
Shontoshparan lähellä sijaitsevassa lukiossa naimakaupat vievät oppilaita koulusta joka vuosi. Yläluokilla tytöt katoavat, kertoo liikunnanopettaja Rama Roy.
– Kuudennella luokalla on 120 tyttöä. Seuraavana vuonna heitä on enää 80. Kymmenennellä luokalla heitä on enää 40, Roy laskee.
Kuudennella ollaan Bangladeshissa noin 11-vuotiaina, kymmenennellä noin 15–17-vuotiaina.
YK:n lastenjärjestön Unicefin luvut vahvistavat opettajan havainnot. Bangladeshin tytöistä yli puolet avioituu alle 18-vuotiaana, ja joka viides naitetaan Khaleda Aktarin tavoin alle 15-vuotiaana.
Maailmassa on vain kolme maata, joissa lapsiavioliitot ovat vielä yleisempiä: Niger, Keski-Afrikan tasavalta ja Tšad.
Joka kolmas bangladeshilainen tyttö joko tulee raskaaksi tai synnyttää alaikäisenä.
– Järjestämme vanhempainiltoja, joissa pyydämme vanhempia antamaan tyttöjensä jatkaa koulunkäyntiä. Pyydämme myös tyttöjä vaatimaan vanhemmiltaan, että he saavat käydä koulunsa loppuun ennen häitä, opettaja Rama Roy sanoo.
Royn mukaan myös pojat lähtevät kylän lukiosta, mutta he suuntaavat kaupunkeihin jatkamaan opintojaan tai töihin vaatetehtaisiin. Tytöt jäävät maaseudulle naimisiin.
Opettaja on huolissaan koulutuksesta luopuvien tyttöjen tulevaisuuden ja terveyden puolesta. Lapsiavioliittojen suurin syy on hänestä raha.
– Vanhemmat kokevat, että koulutettu tyttö tarvitsee koulutetun kumppanin. Silloin myötäjäiset käyvät kalliiksi. Jos he saavat tyttären naimisiin nuorempana, he säästävät: myötäjäiset ovat pienemmät eikä tytön koulutukseen kulu rahaa, Roy kertoo.
Unicef iloitsi tänä vuonna lapsiavioliittojen vähenemisestä maailmassa, mutta Bangladeshissa vanhemmat naittavat alaikäisiä tyttäriään yhtä hanakasti kuin ennenkin.
Näin on siitä huolimatta, että Bangladeshin lain mukaan naiset saavat mennä naimisiin aikaisintaan 18-vuotiaana ja miehet 21-vuotiaana. Lakiin kirjoitettu epämääräinen porsaanreikä sallii alaikäisen avioitumisen erikoistapauksessa.
Välittävätkö viranomaiset siitä, että tytöt naitetaan lapsina?
Dinajpurin kaupungissa aluejohtaja Abdur Rahman vakuuttaa, että Bangladesh yrittää tosissaan kitkeä lapsiavioliitot. Rahman on ylin päättäjä Aktarin kotiseudulla.
– Olen lähettänyt joka vuosi vankilaan ainakin viisitoista vanhempaa. Olemme pysäyttäneet yli 80 lapsiavioliittoa, Rahman laskee toimistossaan.
Hänen hallintoalueeseensa kuuluu Dinajpurin kaupungin lisäksi parisataa ympäröivää kylää. Alueella asuu noin 200 000 ihmistä.
Rahman kertoo verkostoineensa poliisin, koulut ja kansalaisjärjestöt paljastamaan suunnitella olevia alaikäisten avioliittoja. Julisteilla tiedotetaan päivystysnumerosta, johon asukkaat voivat ilmiantaa hääsuunnitelmat.
Rangaistuksen uhka on vähentänyt lapsiavioliittoja, sanoo Rahman. Häiden järjestäjiä uhkaa jopa kahden vuoden vankeus tai sakot.
– Kun kuulen häistä, lähetän paikalle aseistetut poliisit. Ihan ensin keskustelemme imaamin kanssa. Hänen täytyy noudattaa lakia. Uhkaamme häntä vankilalla, jos hän vihkii nuoret, Rahman kertoo.
Rahman arvioi lapsiavioliittojen johtuvan köyhyyden lisäksi kulttuurista ja koulutuksen puutteesta.
– Vanhemmat eivät osaa lukea eivätkä ymmärrä, millaisiin riskeihin tytöt joutuvat. He uskovat, että nämä vaurastuvat ja menestyvät naimakaupoilla.
Sen sijaan tyttö joutuukin aviomiehensä kotona töihin. Usein käy niin, ettei hän saa ruokaa ja on aliravittu, Rahman sanoo.
Aseistettujen poliisien lisäksi häitä yritetään estää pehmeämmin keinoin. Yhdessä Shontoshparan kylän majoista asuu paikallisen kansalaisjärjestön työntekijä Ismot Ara, joka kertoo suostuttelevansa perheitä luopumaan lasten naittamisesta.
Jos se ei onnistu, hän valistaa nuoria perhesuunnittelusta ja jakaa ehkäisyvälineitä.
Ismot Ara auttaa myös poliisia pysäyttämään lapsiavioliittoja. Hän ei usko, että tytöt haluavat naimisiin.
– He eivät ole onnellisia. He vain tekevät, mitä käsketään, Ismot Ara sanoo.
Ara pakkaa laukkuunsa ehkäisypillereitä ja kondomeja ja valmistautuu vierailulle Khaleda Aktarin perheen luona.
Hän on huolissaan tytöistä, joista tulee liian varhain äitejä.
Bangladeshin omien kansallisten tilastojen mukaan joka päivä 30 naista kuolee raskauden ja synnytyksen komplikaatioiden takia. Joka vuosi 120 000 vauvaa kuolee ensimmäisen elinkuukautensa aikana.
Suurimpia syitä ovat äidin ja vauvan aliravitsemus ja riittävän sairaanhoidon puuttuminen. Lähes kaikki synnytykset tapahtuvat kotona. Vain alle viidesosassa on mukana hoitoalan ammattilainen.
– Nämä tytöt ovat itsekin lapsia, ja heidän sisällään kasvaa toinen lapsi. Usein he eivät osaa pitää huolta omasta eivätkä lapsensa terveydestä, Ara sanoo.
Khaleda Aktar ja hänen peltotöistä palannut miehensä Muammar Arif Hussein pitävät lapsena solmittua avioliittoaan normaalina.
Nuoret kujertelevat esikoiselleen, joka tarraa Ismot Aran kassistaan kaivamaan ehkäisypilleripakettiin.
Ara pyytää Aktaria ottamaan pillereitä joka päivä, ainakin kunnes lapsi täyttää kaksi vuotta. Hän muistuttaa tyttöä pitämään huolta A-vitamiinin ja kalsiumin saannista.
Aktar ja Arif Hussein eivät näe vaihtoehtoja elämälleen maaseudulla.
– Minne me voisimme mennä? Emme ole opiskelleet mitään. Emme saisi töitä, joten pysymme täällä, Muammar Arif Hussein sanoo.
Mutta Ismot Aran tarjoamat ehkäisypillerit he aikovat käyttää.
– Haluamme seuraavan lapsen vasta viiden vuoden kuluttua, Arif Hussein sanoo ja hymyilee.
Jutun haastattelut on tehty syyskuussa 2017.
Juttua muokattu kello 14.31: Muutettu virke "Joka kolmas alaikäinen bangladeshilainen tyttö on joko raskaana tai synnyttänyt” muotoon "joka kolmas bangladeshilainen tyttö joko tulee raskaaksi tai synnyttää alaikäisenä".