Kun jossain on mikrofoni, on myös joku, joka päättää, kuka siihen puhuu.
Juha Jokela on viime aikoina miettinyt paljon sitä, miksi se joku on melko usein juuri hän. Miksi hänelle on tällainen tila annettu, mikä sen oikeuttaa, ja mitä pitää sanoa, kun sanomaan pääsee?
Jokelalla on näihin kysymyksiin myös vastauksia, ja vastausten herättämiä jatkokysymyksiä.
Ne liittyvät siihen, miten voimakkaasti hän näkee maailman piirtyvän kaltaistensa valkoisten, keski-ikäisten heteromiesten kautta, ja siihen, että hän itse on tämän rakenteen ansiosta voittajien puolella. Eikä pidä asetelmasta.
– Mitä se tarkoittaa, kun sukupuolestaan riippumatta on myös yleisesti ottaen ihminen? En ole koskaan ajatellut, että sukupuoli määrittäisi kategorian, josta löytyvät parhaat ystävät, tai pätevimmät tyypit. Tasa-arvo on mulle mielettömän tärkeä, mutta vähitellen on käynyt selväksi, että maailma rakentuu ihan eri olettamalle. Se olettama pitää murtaa, mutta miten?
Nyt näitä kysymyksiä joutuu pohtimaan myös espoolaisen paikallisradion kanavapäällikkö Jami – hieman Jokelan itsensä oloinen, joviaali ja pehmeissä arvoissa marinoitu mies.
Tosin vasta pakon edessä.
Kuunnellaan hyvää musaa, vaikka maailma palaa
Esitystalous 3 – RADIO -näytelmän Radio Stagen piti olla perustajansa Jamin elämäntyö.
Se on kaupunkiradio, jossa vaalitaan verkkaista journalismia ja rakkautta soittolistojen tuolla puolen soivaan musiikkiin.
Vaikka Stagella on uskollinen kuulijakuntansa, se on kannattavuuden kannalta liian pieni. Pää on koko ajan menossa pinnan alle. Stage muistuttaa kovin paljon Radio Helsinkiä.
Jokela myöntää ottaneensa mallia. Esitystalouden fiktiivisellä kanavalla on nostalginen ajatus kaupunkikulttuurista, radiosta, ja kaikenlaisista asioista, joilla on arvoa, vaikka ne eivät tuota voittoa.
– Esitystalous 3:a tehdessä mulle tuli voimakas mielikuva radiosta oman viiteryhmän ja kulttuurin kuvana, kaltaisteni sisällöntuottajien maailmana. Radion kautta voi ottaa todella paljon erilaisia asioita käsittelyyn.
Kaupunkilainen, kaupallinen radio on myös oiva vertauskuva umpiosta, jonka sisällä voi sulkea korvansa liian vaikeilta asioilta.
– Radion hyvän musan show luo sellaisen kivan pienen kuplan, jossa on mukava elellä, oleskella ja lentää. Kyllä tässä näytelmässä sellainen väite on, että ihmisellä on oikeus siihen. Pitää voida välillä vain olla, että jotenkin pysyy järjissään.
Esitystalous 3:ssa Jokela kuitenkin kysyy, pitäisikö suurten muutosten edessä tehdä muutakin, kuin nauttia radionkuuntelusta.
Kaikki muuttuu, ahdistaa
Esitystalous 3:n motto summaa maailman, jossa me Juha Jokelan mielestä nyt elämme: ”Ainoa pysyvä asia on muutos. Ja sepä onkin se, joka vie meiltä järjen.”
Monet asiat muuttuvat samaan aikaan isosti, Jokela toteaa. Ja se pelottaa.
– Hirveän monenlaiset, yhtäaikaiset muutokset tuntuvat olevan paljon lähempänä, kuin kymmenen vuotta sitten kirjoittaessani ensimmäistä Esitystaloutta, ilmastonmuutos erityisesti. On terrorismia, nationalististen populistiliikkeiden kovaa nousua, ja ihan kummallisia tapahtumia rapakon takana. Ja erityisen voimakas on tasa-arvoliikkeen aiheuttama myllerrys #metoo -liikkeen myötä.
Radio Stagella ilmeistä muutosahdistusta aiheuttaa konsultti Marika Lehikoinen, jonka konserni lähettää laittamaan kanavan tuloskuntoon. Työntekijöillä on huoli paitsi työpaikoistaan, myös identiteetistään, ja siitä, onko ilmaisunvapaudelle enää tuottavuuden puristuksessa tilaa.
Konsultti Lehikoinen vakuuttaa, että tavoite ei ole takoa voittoa, vaan saada talous terveelle pohjalle ja tuoda soundi tähän päivään. Toimittajat kapinoivat soittamalla väkisin hidasta jatsia prime timessa.
Ilmassa on perusteltu epäily siitä, kysytäänkö radioväen näkemyksiä muodon vuoksi, vai onko mahdollisuus vaikuttaa muutokseen todellinen.
Keskustelut työstä ja tulevaisuudesta voisivat olla mistä tahansa organisaatiomuutoksen pohjaryönää ruoppaavalta työpaikalta. Käykö Jokela työpaikkojen kahvihuoneissa vakoilemassa?
– En ole hirveästi tällaisissa muutostilanteissa ollut, mutta mun perusajatus on, että ihmiset ovat kaikkialla aika samanlaisia. Kaikkialla on valtarakenteita, kaikkialla on pikkusieluisuutta ja kaikkialla on itsepetosta. Kaikkialla on ylimpiä vallankäyttäjiä ja pieniä työmuurahaisia, ja ihmisten välillä samantyyppistä dynamiikkaa.
Pahin muutosvastarinta Esitystalous 3:n työyhteisössä ei kuitenkaan liity soitettaviin levyihin, tai kanavatunnuksen lasertehosteisiin.
Suurinta kipuilua aiheuttaa konsultin päätös tehdä Jamin kanavasta Jamin ja naistoimittaja Karoliinan kanava.
Kun joku saa valtaa, jonkun valta vähenee
Jami on tosi hyvä tyyppi, eikä Karoliina halua talloa hänen varpailleen.
Ja koska Jami on tosi hyvä tyyppi, Jami ei halua olla se, joka on kenenkään loistamisen tiellä.
Silti olisi kohtuutonta odottaa, että Karoliina jättäisi mahdollisuutensa käyttämättä. Yhtä kohtuutonta olisi odottaa, että nöyryytetyksi itsensä tunteva Jami siirtyisi siististi sivuun.
Myös hyvät tyypit, sellaiset kuin Jami tai Jokela, kipuilevat joutuessaan luopumaan.
– Ennen kuin Jami pystyy edes keskustelemaan asiasta, hän joutuu ymmärtämään, että häneltä on selkeästi viety valtaa. Kyllähän se sitä tarkoittaa, että jos puolet paikoista on naisten, niin jotkut miehistä jäävät ilman. Jotkut meistä joutuvat toteamaan, että aha.
Jokainen ajattelee päässeensä siihen missä on ihan omilla ansioillaan. Ei esimerkiksi sukupuolensa, ikänsä tai etnisen taustansa takia.
– Luulen, että perusolettama meillä jokaisella on, että minä just olen sattumalta paikkani ansainnut. Sitten kun tulee omalle kohdalle sen kohtaaminen, että sinut korvataan toisella, tai sun rinnallesi tulee toinen, se on shokeeraavaa. Vaikka se olisi oikein.
Trilogiassa piti olla vain yksi osa
Yhdeksän päivää ennen ensi-iltaa tunnelma Esitystalous 3:n harjoituksissa on vielä melko kaoottinen.
Robotin avulla liikkuva lavarakenne ei teknisen vian takia liiku, ja kun liikkuu, se nytkähtää niin rajusti, että näyttelijät ovat pudota kyydistä.
Juha Jokela lietsoo uutta spiikkityyliä treenaavaa Karoliinaa , eli näyttelijä Ria Katajaa puhumaan vielä nopeammin. Kataja on tikahtua, mutta lisää vauhtia.
Martti Suosalo (Jami) ja Vera Kiiskinen (Marika) harjoittelevat ensimmäistä kertaa yhteistä rap-osuuttaan. Sen pitäisi kuulostaa siltä, että puhe ikään kuin vaivihkaa solahtaa rapin poljentoon.
– Ei tässä ole tarkoitus briljeerata rap-taidoilla, mutta ei tämä ole ihan helppoa. Sopii tulla koittamaan, tuskailee Suosalo.
Hyvä tästä vielä tulee, sillä ryhmän keskinäinen luottamus on todella luja. Esitystaloudesta ei pitänyt tulla trilogiaa, mutta ensimmäiseen näytelmään koottu ryhmä hioutui ensembleksi, ja halusi tehdä yhdessä lisää.
Lisää halusi myös ennätyssuuri yleisö, ja kriitikot, jotka lauloivat yhdessä kuorossa ylistyslaulua teatterin tähän päivään tuoneelle Jokelalle.
Jatkon toteuttaminen ei ollut ihan helppoa, koska kaikki näyttelijät ovat todella kysyttyjä, Juha Jokela muistelee.
– Ensimmäisen Esitystalouden näytökset jouduttiin lopettamaan, koska näyttelijöillä oli muita proggiksia ja teatteriinkin tulossa toinen esitys. Kun katsoimme kalentereita vuonna 2010, totesimme, että seuraavan kerran niissä on tilaa 2013. Siitä toisesta meni kolmanteen vielä kauemmin, viisi vuotta.
Näytelmien välissä maailma ehti muuttua yllättävän paljon.
Espoon tarina on ihmisen tarina
Ensimmäisessä Esitystaloudessa häärivät esitystalous-teoriallaan jättiomaisuuden tehnyt narsistinen bisnesguru (Tommi Korpela) ja Suosalon esittämä varsinaissuomalainen körttiliikemies, joka touhusi Espoon Tapiolasta dynaamista pilvenpiirtäjien keskittymää.
Tekstiä oli tarkoitus vain päivittää, mutta yhteiskunta oli liian erinäköinen. Jokela joutui kirjoittamaan uuden näytelmän.
Siinä hahmoton Espoo yritti rakentaa brändiä palkkaamalla kirjailijan (Ylermi Rajamaa) keksimään kaupungille tarinan.
– Siinä välissä oli jytky. Lisäksi ensimmäisessä Esitystaloudessa junnanneet demarit pääsivät hallitukseen, vallan paikoille päättämään. Tuli Wikileaks ja sosiaalisen median mahdin kasvu: esittämisen maailma mullistui täysin. Ykkösosan ajatus oli se, että kulisseissa tapahtuu asioita, joista me nähdään vain esityksiä, mutta yhtäkkiä kulissien takaa alkoi tulla kaikkea näkyviin.
Esitystalous 3:a yhdistää edeltäjiinsä ilmeinen esittämisen teema, mutta myös Espoo ihmisyyden metaforana, summaa Jokela.
– Se on käynyt itselle selväksi jo aikaisemmin, että kun tehdään Espoon tarinaa – kaupungin joka ei piirry kaupunkina, jonka ydin ei löydy – niin kyllähän se on ihmisen tarina ehdottomasti.
Esitystalous 3 on sellaisen ihmisen tarina, joka joutuu päättämään, minkä osan muutoksessa ottaa.
– Mun fiilis on se, että murrosta pitäisi edistää aktiivisemmin, kuin mitä nyt tehdään, tai mitä itse teen. Kaikenlaisia kulutustottumusten tarkistuksia tehdään, mutta mitä sellaista voisi tehdä, joka oikeasti vaikuttaisi? Tässä on sellainen eksistentialistinen kysymys, että tuo mikrofoni jotenkin odottaa, ja jotain siihen pitäisi sanoa.
Mukava, radiota vetävä ukkeli ei välttämättä enää ole se, joka saa puhua. Ainakaan yksin.
