Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Koirien elämä oli loppua palavaan taloon – Pelastajien antama lisähappi pelasti eläimet lähes varmalta kuolemalta

Palomiehet pelastivat kaksi koiraa palavasta talosta. Ensihoitajat saivat elvytettyä koirat lisähapen avulla.

Savusukeltajat elvyttivät kahta omakotitalon palosta pelastettua koiraa Pyhtäällä
Koirat saivat lisähappea ensihoitajalta. Kuva: Kymenlaakson pelastuslaitos
  • Petri Kivimäki

Kotkan naapurikunnassa Pyhtäällä syttyi viime perjantaina ukkosilmalla tuleen omakotitalo. Kun palokunta tuli paikalle ja avasi ulko-oven, ryntäsi talosta ulos kolme koiraa ja kissa.

Paikalle tullut talon omistaja kertoi, että sisällä pitäisi olla vielä kaksi koiraa. Koirat olisivat omistajan mukaan talon takaosassa sijaitsevassa huoneessa. Pahaksi onneksi tulipalo oli palokunnan arvion mukaan saanut alkunsa juuri sen huoneen tienoilta, joten koirat olisivat vaarassa.

Pelastuslaitoksen savusukeltajat pääsivät taloon sisään ja saivat pelastettua sieltä kaksi noutajakoiraa Koirat olivat paikalla olleen päivystävän palomestarin Asko Rouhiaisen mukaan hyvin heikossa kunnossa, koska palo oli kytenyt jo jonkin aikaa ja koirat olivat ehtineet hengittää savua jo pitemmän aikaa.

– Koirista näki, että ne hengittivät, mutta makasivat vain kyljellään. Eivät ne niin kuin tässä maailmassa olleet, kertoo palomestari Asko Rouhiainen.

Ulkona koirat alkoivat hiljalleen haukkoa henkeä. Apuun tuli paikalle saapunut ensihoitoyksikkö, jonka ensihoitaja alkoi yhdessä palomiehen kanssa antaa koirille lisähappea.

– Happea annettiin ihan samanlaisella happimaskilla kuin mitä ihmisellekin annetaan, kertoo Rouhiainen.

Kun koirat olivat saaneet lisähappea, alkoivat ne palomestarin mukaan elpyä varsin nopeasti.

– Juuri tänään tiistaina olin koirien omistajaan yhteydessä ja koirat kuulemma ovat toipuneet ja voivat normaalisti.

Koiralle annetaan lisähappea
Anjalan VPK:n savusukeltajat hakivat kaksi koiraa palavasta talosta. Kuva: Kymenlaakson pelastuslaitos

Onnellisia sattumuksia

Onni onnettomuudessa oli, että palokunta oli palon syttyessä lähellä sammuttamassa toista salaman sytyttämää tulipaloa. Sieltä sammutusyksikkö pääsi viidessä minuutissa palopaikalle. Myös omistaja sattui tulemaan palopaikalle yhtä aikaa palokunnan kanssa ja pystyi kertomaan palokunnalle koirista.

– Jos olisimme lähteneet palopaikalle paloasemalta, olisi palo päässyt etenemään pitemmälle ja koirillekaan ei olisi varmaan hyvin käynyt, kertoo palomestari Asko Rouhiainen.

Rouhiainen kertoo, että hänen 26 vuotta kestäneellä palomiesurallaan tämä oli kolmas kerta, kun koirille piti lisähappea antaa.

Tässä tapauksessa koirat olivat hyvin rauhallisia ja ottivat happea mielellään vastaan.

– Ihan niin kuin ne olisivat oikeasti halunneet ottaa sitä lisähappea. Ei tarvinnut edes väkisin pitää koirien päätä paikoillaan, kertoo Rouhiainen.

Joskus häkää ja savua hengittäneet koirat saattavat Asko Rouhiaisen mukaan olla hyvin vastentahtoisia, eikä lisähapen antaminen onnistu. Lisähappi on kuitenkin palomestarin mukaan ainoa vaihtoehto, mitä pystytään tekemään. Sen avulla koiran keuhkoista saadaan pois sinne päässyttä tappavan vaarallista häkää.

Rouhiainen uskoo, että lisähappea voidaan antaa melkein mille tahansa eläimelle, esimerkiksi myös kissoille. Eläimen pitää kuitenkin olla sen verran tajuissaan, että se saadaan happea hengittämään.

Kaikenlaisia eläimiä autetaan

Pelastuslaitokset ovat tottuneet auttamaan ihmisiä ja pelastamaan omaisuutta, mutta myös kotieläinten auttaminen kuuluu pelastuslaitoksen tehtäviin.

Eläinpelastustehtäviä varten pelastuslaitoksella on monenlaisia erikoisvälineitä. Tällaisia ovat muun muassa erikokoiset haavit ja verkot, joilla saadaan pyydystettyä esimerkiksi kauppoihin eksyneitä lintuja. Käärmepihtejä on karanneiden lemmikkikäärmeiden pyydystämiseen ja kuljetushäkkejä esimerkiksi kissoille tai koirille.

Eläinpelastustehtävät ovat usein loukkaantuneiden tai vääriin paikkoihin eksyneiden luonnonvaraisten eläinten auttamista. Apua saavat niin siimaan sotkeutuneet sorsat kuin keinuun sotkeutunut poro.

Silloin tällöin pelastajat käyvät myös pelastamassa maatilojen lietealtaaseen pudonneita eläimiä. Tällöin tarvetta on sekä sukeltajan että pintapelastajan taidoille.

Hiljalleen pelastuslaitoksille on tulossa erityisiä eläinpelastusautoja, joissa on valmiina tarvittava varustus eläinpelastustehtäviä varten. Tällaisia on jo Helsingissä ja Turussa. Tänä vuonna eläinambulanssi tulee myös Kymenlaakson pelastuslaitoksen käyttöön.