Pirkko Saision käsikirjoittama ja Laura Jäntin ohjaama musikaali täytti Kansallisteatterin Suuren näyttämön 12. syyskuuta. Ulla Tapaninen on yksi näytelmän keskushahmoista yhdessä Sinikka Sokan ja Tiina Weckströmin kanssa.
– Se on sellainen sirkuksen, kabareen ja musiikkinäytelmän yhteenliittymä. Meitä on siellä paljon näyttelijöitä lavalla, toista kymmentä ja kuusi laulajaa ja kuuden hengen orkesteri. Se on minun mielestäni hyvin katsottava esitys.
Tapanisen mielestä näytelmän yhteiskunnallinen ydinsanoma on tämän ajan rakkaudettomuus.
– Voi hyväinen aika, miten rakkaudeton tämä maailma voi olla. Ja kylmä, kova ja itsekäs. Joka on julma, eikä ota muita ihmisiä huomioon. Näytelmän sanoma on rakkauden sanoma.
Tapanisen mielestä teatterin tehtävä on ravistella ja herättää ajatuksia. Palaute yleisöltä on jäänyt näyttelijälle mieleen.
– Joku oli kirjoittanut, että esityksen jälkeen alkoi sataa jumalattomasti rakeita. Että ilmeisesti huuto kuului jonnekin tosi ylös asti.
Kokenutta näyttelijääkin jännittää
Ulla Tapaninen myöntää, että kokenuttakin näyttelijää jännittää ennen esityksiä, sopivalla tavalla.
– Silloin tiedät, että olet juuri sen asian äärellä, mitä menet esittämään. Se luo oikeanlaisen varmuuden ja poistaa turhaa virheiden pelkäämistä. Silloin ei ajattele esimerkiksi potun nostoa tai imurointia. Niitä asioita voi ajatella päivän mittaan muissa kohtaa.
Nuoruuden epävarmuus näkyi ylimielisyytenä
Näyttelijä Sinikka Sokka on tuntenut Ulla Tapanisen jo vuosia, Helsingin kaupunginteatterissa vuonna 1986 esitetystä Cats-musikaalista lähtien. Sokan mukaan Tapaninen oli siihen aikaan lähes pelottava.
Nyt Tapaninen tunnistaa hyvän ystävän ja kollegan analyysin.
– Minä muistan, että saatoin olla aika ilkeäkin, vähättelin muita ja olin muka itse jotakin mahdottoman paljon enemmän kuin joku muu. Se oli nuoren ihmisen epävarmuutta ja huonoa käytöstä. Hyi Ulla!
Katso Ulla Tapanisen koko haastattelu Yle Areenassa: