Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Koskuen kylätalolla – entisellä Nuijalla – on tanssittu jo sata vuotta

Tapio Rautavaaran keikka mullisti Koskuen tanssiperinteen 1960-luvun lopulla. Sen jälkeen tuhannen tanssijan raja ylittyi lauantai-ilta toisensa jälkeen.

Tanssijoiden jalkoja.
Nykyään Koskuen kylätalolla järjestetään päivätansseja ja huippuvuosien tuhannen tanssijan yleisömäärät ovat hiipuneet 150–250 henkilön tansseihin. Kuva: Yle
  • Päivi Rautanen

Jalasjärvellä Koskuen kylätalolla juhlitaan lauantaina kylän tanssiperinteitä. Kylätalon tontilla on tanssittu jo sata vuotta.

Tanssipaikka tunnetaan edelleen pitkin Suomea nimellä Koskuen Nuija. Nuijan tanssien huippuvuodet ajoittuivat 1960-luvun lopulta 1970-luvun lopulle. Tuolloin maan kuuluisimmat artistit ja orkesterit tanssittivat parhaimmillaan tuhannen henkilön yleisöjoukkoa. Ensimmäisen suuren yleisövirtauksen Koskuelle sai aikaan Tapio Rautavaaran keikka.

– Remontin jälkeen 1960-luvun lopulla pidettiin avajaistanssit, joihin Rautavaara saapui. Sen jälkeen tuhannen henkilön yleisöraja meni rikki useita kertoja. Siellä on ollut Dannyt, Tapani Kansat ja Paula Koivuniemet. Huippunimet ovat vetäneet talon täyteen, kertoo tanssipaikan ja Nuija ry:n historiaa Koskuen kylälehteen selvitellyt Eija Mäntymäki.

Tanssien jatkot Koskuen Essolla

Koskuen Nuijan tansseista iso yleisöjoukko samoin kuin monet esiintyjätkin siirtyivät aikoinaan jatkoille Koskuen Essolle.

– Jono Nuijalta ylsi meidän ovien taakse. Järjestysmiesporukka siirtyi Nuijalta meille kahden miehen voimin, yrittäjä Ville Risku muistelee Esson vuosia. Monet Nuijan artistit ja orkesterit poikkesivat Essolle myös jo ennen keikan alkua.

– He söivät ja joivat. Kylän pikkulikat ja nuoriso tulivat kilvan keräämään nimmareita, yrittäjä Anni Risku jatkaa.

Päivätanssit kerran kuukaudessa

Koskuen kylätaloa ylläpitää nykyään kyläyhdistys, joka vaalii tanssiperinnettä järjestämällä päivätansseja kerran kuukaudessa. Päivätanssien yleisömäärät vaihtelevat 150–250 henkilön välillä.

– Riippuu orkesterista, paljonko väkeä tulee, sanoo kyläyhdistyksen puheenjohtaja Jari Ristimäki. Tulevan lauantai-illan juhlatansseissa esiintyvät 79-vuotias Eino Grön ja paikallinen trio Vähäkosket.

Nuija ry myi Koskuen Nuijan vuonna 1985 Extraviihteelle, jolta talo siirtyi myöhemmin Jouko Elevaaran yritykselle. Koskuen kyläyhdistys osti talon takaisin kylän käyttöön vuonna 2002.