Kiihtelysvaaran vanha puukirkko tuhoutui tulipalossa Joensuussa – jäljellä enää rauniot
Kiihtelysvaarassa Joensuussa vanha puukirkko on tuhoutunut tulipalossa varhain sunnuntaiaamuna. Palopaikalla oleva Ylen toimittaja Tanja Perkkiö kertoo, kirkosta on jäljellä enää savuavat rauniot. Palon syttymissyytä ei toistaiseksi tiedetä.
Miten eläkkeellä oleva presidentti saa aikansa kulumaan?
57-vuotias Barack Obama ei ole jättänyt politiikkaa ja siirtynyt pelkästään lomailemaan. Hän on ennen marraskuun kongressivaaleja alkanut taas kampanjoida demokraattien puolesta. Lisäksi hän matkustaa innokkaasti, pitää kovapalkkaisia puheita - ja torstaina hän saapuu Suomeen puhumaan yritysjohtajien verkostoitumiskonferenssiin, Nordic Business Forumiin. Lue lisää täältä.
Ohjaajalegenda Spike Lee pitää pelonlietsontaa vastenmielisenä taktiikkana
Helsingin Rakkautta ja Anarkiaa -elokuvajuhlilla lauantaina vieraillut amerikkalaisohjaaja on huolissaan äärioikeiston noususta. Spike Lee sanoo olevansa valmis vääntämään poliittisen viestinsä vaikka rautatangosta, sillä kuilun reunalla seistessä ei ole oikea aika olla hienovarainen. Ylen yksinoikeudella saamassa haastattelussa Lee puhuu myös Hollywoodin valkoisesta hegemoniasta ja jäänmurtajista.
Tuuli heikkenee ja sadekuuroja saadaan monin paikoin
Sunnuntaina tuuli heikkenee, mutta etenkin Lapissa tuuli on edelleen puuskaista. Sadekuuroja tulee niin etelässä kuin idässäkin. Lämpötilat liikkuvat kymmenen ja viidentoista asteen välillä. Viileämpää ilmaa alkaa virrata pikkhiljaa Suomeen ja ensi viikko näyttää selvästi viime aikoja viileämmältä. Lue lisää Ylen sääsivulta.