88-vuotias Hilkka Valtonen käärii reippaasti hihansa ja alkaa kuoria perunoita. Lihakeitto pitää saada porisemaan hyvissä ajoin ennen lounasaikaa.
Valtonen on taitava käsistään. Hän pilkkoo juurekset keiton sekaan tasaisiksi kuutioiksi. Vaikuttaa siltä kuin keittiö olisi hänen hallinnassaan.
Ajoittain se onkin. Valtonen ei kuitenkaan aina muista, että syödäkin pitäisi.
Se on yksi syy, miksi hän ei enää pärjää omillaan.
Aidosti osaksi perhettä
Jos arjessa selviäminen tuntuu liian vaikealta, voi ikäihminen anoa kunnalta paikkaa perhehoitoon. Se on monelle mieluisa vaihtoehto laitoshoidon sijaan.
Perhehoidossa ikäihmiset asuvat osana hoitajan perhettä. Hilkka Valtonen on asunut Aija Dunderin ja Pekka Kiven kotona Eurajoen Luvialla vasta alle kaksi kuukautta, mutta perhe tuntuu hänelle jo läheiseltä.
Ulkopuolinenkin näkee sen. Kaikki talon asukkaat kuuluvat perheeseen. Kun Kiven ja Dunderin alle kouluikäinen lapsenlapsi tulee käymään, juoksee hän ensimmäiseksi tervehtimään olohuoneessa istuvia ikäihmisiä.
Heitä on tässä perheessä kolme.
Hilkka Valtonen, Helka Laine ja Tauno Polttila vitsailevat, kuinka rouvat eivät enää omaa ikäänsäkään muista. Kun viereen pelmahtaa pikkupoika, ei vuosilla kuitenkaan ole väliä. Ne ropisevat harteilta hetkessä ja kolmikko heittäytyy lapsenmielisiksi.
Minä kun en omia lapsia saanut, on hienoa, että niitä on nyt ympärillä.
Tauno Polttila
Valtonen lurauttaa ensitöikseen ilmoille pari lastenlaulua. Polttila herkistyy ja kyynel nousee silmäkulmaan.
– Minä kun en omia lapsia saanut, on hienoa, että niitä on nyt ympärillä. Välillä tuntuu siltä, kuin he olisivat omia.
Polttilan vaimolla on lapsia, mutta he liittyivät yhteiseen perheeseen vasta hieman isompina. Vauva-aika jäi Polttilalta välistä. Siksi hän odottaakin nyt malttamattomana erityisesti nuorimman sukulaisen vierailua.
– Perheen miniälle on juuri syntynyt vauva. Hän tulee pian kylään. Minulle merkitsee niin paljon, että saan sen vauvan syliini.
Kokemusta ei tarvita
Perhekoti Kastehelmen emäntä Aija Dunder on mielissään siitä, että saa työskennellä kotona. Hän on aina läsnä, kun lapsenlapset tulevat käymään.
Dunder tutustui perhehoitajiin työskennellessään taksiautoilijana ja ajatus omasta perhekodista alkoi kiehtoa.
– Minulla oli asiakkaina kehitysvammaisten perhehoitajia ja juttelin heidän kanssaan usein aiheesta. Ihailin heidän omistautumistaan. Sitten näin ilmoituksen, että omalla asuinalueellani haetaan perhehoitajia ikäihmisille ja otin asian puheeksi kotona.
Dunderin mies, Pekka Kivi oli jo jonkin aikaa pohtinut, että haluaisi vaihtaa työpaikkaa. Hän oli työskennellyt pitkään teknisellä alalla. Vaimon ehdotus tuntui hänestäkin kiinnostavalta.
Pariskunta lähti yhdessä perhehoitajille järjestettyyn valmennukseen, joka piti sisällään seitsemän tapaamiskertaa. Vaikka aluksi hieman epäilyttikin olisiko heistä työhön, oli oma perhehoitokoti pystyssä jo valmennusjakson päättyessä ja uusi suurempi koti hankittuna.
Ilman hoitoalan koulutusta ja kokemusta perhehoitaja voi ottaa vastuulleen neljä pitkäaikaista, ympärivuorokautista asukasta. Dunder ja Kivi olisivat voineet ottaa asukkaita enemmänkin, sillä he päättivät tehdä työtä yhdessä ja Dunder hankki itselleen työn ohessa lähihoitajan koulutuksen.
Neljä asukasta tuntui kuitenkin sopivalta määrältä, jotta kodinomainen tunnelma säilyisi.
Hoivaa, ei hoitoa
Perhekodin perustamisesta on nyt jo neljä vuotta aikaa. Asukkaat ovat ehtineet vaihtua jokuseen kertaan.
Tämän hetkisistä asukkaista Tauno Polttila ja Helka Laine ovat olleet perheessä pisimpään, noin puolitoista vuotta. Heitäkin pidempään, jopa kolme vuotta, perheessä on ollut yksi miesasukas, joka on nyt kuitenkin sairaalassa. Hänelle pidetään vielä paikkaa talossa siltä varalta, että hän toipuu perhehoitokuntoiseksi.
Perhehoito on 95-prosenttisesti perheen pyörittämistä.
Pekka Kivi
Olisi hienoa ajatella, että asukkaat saisivat perhehoidosta loppuelämän kodin, mutta käytännössä perhehoitoon soveltuvat vain ne ikäihmiset, joilla on omaa toimintakykyä jäljellä. Kun heidän kuntonsa heikkenee ja he alkavat tarvita ympärivuorokautista hoitoa, on vaihtoehtona usein laitokseen siirtyminen.
– Perhehoito on 95-prosenttisesti perheen pyörittämistä. Se on sitä hoivaa ja huolenpitoa, mikä tämän johtoajatus on. Sen on tarkoitus olla mahdollisimman lähellä sitä perhe-elämää, johon ikäihmiset ovat omassa kodissaankin tottuneet, Pekka Kivi kertoo.
Käytännössä perhekodin asukkaat ovat muun muassa muistisairaita. Osa saattaa tarvita apua hygieniassa, kuten vaippojen vaihtamisessa. Nostaminen ja terveydenhoidolliset työt eivät perhehoitajan rooliin kuulu.
– Asukkaiden pitää päästä itse vessaan ja ruokapöytään. Heidän pitää olla aika omatoimisia, jotta toimintakyky säilyisi mahdollisimman pitkään, mutta tietenkin autamme tarvittaessa, Aija Dunder kertoo.
Uusia hoitajia etsitään
Johonkin raja on pakko vetää. Muuten perhehoitaja palaa helposti loppuun. Yksi selkeä ohjenuora perhehoitokodeille onkin annettu. Öisin ei tarvitse tehdä töitä. Jos ikäihminen tarvitsee apua yöllä, ei perhehoitokoti ole hänelle sopiva paikka.
Muilta osin päätös tehdään yksilöllisesti.
– Voi olla, että jossain perhehoitokodissa seuranpito riittää. Jos jollain on hoitoalan kokemusta, voi hän ottaa vaativampiakin asiakkaita. Jokainen voi itse pohtia, millaista perhehoitoa haluaa tarjota, kertoo ikäihmisten perhehoidon ohjaaja Sini Lahtinen Porin perusturvasta.
Esimerkiksi Porissa etsitään parhaillaan uusia ikäihmisten perhehoitajia. Käynnissä oleva haku on vahvistanut jo aiemmin vallalla olleen käsityksen. Kiinnostusta on, mutta täysipäiväisen perhehoitokodin perustaminen askarruttaa.
Perhehoidon asiantuntija Maarit Haverinen Perhehoitoliitosta uskoo, että tekijöitä löytyy, kunhan tietoisuus aiheesta lisääntyy.
– Perhehoito tarjoaa mahdollisuuden työllistyä omassa kodissa ilman työmatkoja ja kellon määrittämiä työaikoja. Vaikka tehtävä on sitova, sisältyy siihen vapaus tehdä omaan tahtiin ja omalla tavalla.
Asiakkaiden suunnalta kysyntää on jo paikoin enemmän kuin paikkoja olisi tarjolla.
– Viime aikoina kyselyitä perhehoitoon pääsemisestä on tullut muun muassa pääkaupunkiseudulta, jossa ikäihmisten perhehoitoa ei ole juuri tarjolla, Haverinen toteaa.
Hän näkee, että tarjonta ja kysyntä kohtaisivat paremmin, jos ikäihmiset saisivat halutessaan paikan naapurikunnan puolelta. Yli kuntarajojen tehdään yhteistyötä jo nyt eri puolilla Suomea. Esimerkiksi Eurajoen Luvialla sijaitseva perhehoitokoti Kastehelmi kuuluu seudulliseen yhteistyöverkkoon. Sen asukkaat tulevat lähikuntien alueelta.
Mahdollisuutta perhehoitopaikkaan voi tiedustella omasta kunnasta. Kunta tekee palveluntarpeen arvioinnin ja päättää, millainen hoito kenellekin olisi hyödyllistä. Perhehoitoa on tarjolla myös lyhytaikaisena ja perhehoitaja voi vaihtoehtoisesti käydä ikäihmisten kotona.
Rahan perässä ei kannata juosta
Käytäntö vaihtelee paikkakuntakohtaisesti, mutta taloudellisesta näkökulmasta kunnat suhtautuvat perhehoitoon usein hyvin myönteisesti.
– Kunta saa siitä pitkällä tähtäimellä säästöjä. On laskettu, että jos ikäihmisellä on tarvetta kahdelle tai useammalle kotihoidon käynnille päivässä, tulisi perhehoito jo halvemmaksi, kertoo vanhuspalveluiden sosiaalityöntekijä Niina Kuusinen Porin perusturvasta.
Ikäihmiselle ympärivuorokautinen perhehoito tulee samanhintaiseksi kuin esimerkiksi tehostettu palveluasuminen.
Aika pieni korvaus se loppujenlopuksi on.
Aija Dunder
Perhehoitaja saa puolestaan jokaisesta ikäihmisestä tuntuvan palkkion. Se riippuu hoidettavan kunnosta ja paikkakunnasta. Minimitaso on määrätty perhehoitolaissa, mutta maksut ovat perhehoidon asiantuntija Maarit Haverisen mukaan käytännössä suurempia.
– Yleensä puhutaan noin tuhannesta eurosta kuukaudessa hoidettavaa kohden ja lisäksi kulukorvaus on noin 600 euroa kuukaudessa. Perhehoitajalla ei ole elatusvelvollisuutta hoidettavasta.
Jos hoidettavia on neljä, nousee summa jo monen silmissä houkuttelevaksi. Mitään takeita ei kuitenkaan ole siitä, että hoitokoti on aina täynnä. Kuukausitulot voivat siis vaihdella suuresti.
Pelkän rahan takia työtä ei muutenkaan kannata tehdä.
– Jos olet tottunut saamaan päiväpalkan ja vaihdat sen sellaiseen, että olet töissä 24/7, koko ajan kuulolla ja kaikki aistit hereillä, niin aika pieni korvaus se loppujenlopuksi siitä on, Aija Dunder toteaa.
Sitovaa, mutta antoisaa
Perhehoitajan työ on raskasta. Aija Dunder ja Pekka Kivi eivät kiistä sitä.
– Perhehoitajan arki on oikeastaan pelkkää arkea ilman sirkushuveja. Olet oikeasti koko ajan läsnä, Kivi toteaa.
Saman on huomannut muukin perhe. Kun Dunder pohtii, kenelle perhehoitajan työ sopii, huikkaa vierailulla oleva tytär taustalta: Sellaiselle, jolla ei ole muuta elämää.
Niinhän se on. Dunder sanoo, että joskus olisi mukava viettää vapaata viikonloppua ja lähteä vaikka ystäviä tapaamaan lyhyellä varoitusajalla. Vaikka vapaata kertyy, on sijaisen järjestäminen kuitenkin oma operaationsa. Jonkun pitää olla aina kotona. Edes tavallinen kauppareissu ei onnistu ilman järjestelyjä.
Eihän tätä kannattaisi tehdä, jos ei pidä ikäihmisistä.
Aija Dunder
Sitovuudesta huolimatta vaakakuppi painaa enemmän positiivisten kokemusten puolelle. Työ on Dunderille ja Kivelle sydämenasia, elämäntapa.
– Eihän tätä kannattaisi tehdä, jos ei pidä ikäihmisistä. Asukkaat tuottavat paljon hyvää mieltä ja työ on kiireetöntä. Ennemminkin pitää muistaa ottaa rauhallisesti. Pyjama päällä voi olla vaikka puoleenpäivään asti, jos siltä tuntuu, Dunder toteaa.
Aivan kuin oma koti
Asukkaiden mielestä huonoja puolia ei olekaan. Heillä on ympärillä ihmisiä, jotka pitävät heistä huolta ja joita he voivat kutsua ystävikseen – ehkä jopa perheekseen.
Helka Laine iloitsee erityisesti siitä, että enää ei tarvitse olla yksin. Toki sukulaiset ja ystävät ovat häntä ennenkin käyneet katsomassa, mutta eivät päivittäin.
– Lapset ja lapsenlapset käyvät, kun ehtivät, mutta heillä on omakin elämänsä. Yksinäisyyden takia he varmaan minulle paikan täältä hankkivat. He tietävät, että muorilla on täällä hyvä olla, Laine kertoo.
Iälläkin voi olla asian kanssa jotain tekemistä. Laineella on vuosia jo 93. Hän uskoo, että sukulaisilla on rauhallisempi mieli, kun he tietävät, että joku katsoo muorin perään.
He ovat myös käyneet tutustumassa hänen uuteen kotiinsa. Sen ovet ovat avoinna kaikille asukkaiden vieraille.
Sekin perhekodin perustajan on syytä muistaa.
Ovet auki perheenjäsenille
Tauno Polttilan äänessä vierailut herättävät pientä haikeutta.
Hänellä on vaimo kotona odottamassa. Vaikka Polttilan vaivat ovat vähäisiä, ei hän enää pärjää vaimon kanssa kotona kahdestaan. Sen verran päivittäistä apua hän tarvitsee.
Pariskunta on yhdessä pohtinut, että asiat ovat hyvin, kunhan kumpikaan ei joudu laitokseen.
Perhehoitokodissa vierailut onnistuvat aivan kuin omassa kodissakin. Vaikka talossa on silloin muutakin väkeä, on sieltä aina Polttilan mukaan omaakin rauhaa löytynyt.
Sitä rakastuneelle parille mielellään suodaankin. Vaikka terveys reistailee, eivät tunteet katoa. Nyt rakkaus roihuaa vain uuden katon alla.
– Muistan aina, kun matkalla huvilalleni pysähdyttiin tekemään enkelin kuvia hankikantoon. Silloin mietin, että voi kuinka minä tuota vaimoa rakastankaan. Niin minä rakastan vieläkin ja odotan häntä tänne luokseni.