Sain viime syksynä puhelun, joka oli suoraan kuin elokuvasta: minua pyydettiin hallituksen erikoisyksikköön ratkaisemaan synkkää tulevaisuuden uhkakuvaa.
Kyseessä ei sentään ollut taivaan tippuminen niskaan – mutta ei siitä paljon puuttunutkaan: olemme menettämässä otteen Suomen nuorisoon. He eivät enää lue kirjoja, ja koko kansan osaamistaso on laskussa.
Parin viikon päästä puhelusta kolmisenkymmentä spesialistia kokoontui Valtioneuvoston juhlahuoneistoon Smolnaan. Tehtävänannon saimme henkilökohtaisesti opetusministeri Sanni Grahn-Laasoselta: meillä olisi vuosi aikaa keksiä keinot kääntää nuorten lukutaito nousuun – tai ainakin estää sen jatkuva luisuminen. Vaikka suomalaiset ovat parhaiten lukevia kansoja, osaamistason erot ovat maailman suurimpia. Ne ovat niin suuret, että voidaan täydellä painolla puhua kriisistä.
Ongelma, jota lähdimme ratkaisemaan, on yksinkertainen. Se on kaiken huipuksi sellainen, jonka kaikki haluavat ratkaista. Ei ole puoluetta, hiippakuntaa tai kadunmiestä, joka ei haluaisi selättää lukutaidon rapistumista.
Kirjailija Juha Itkosen johtaman ryhmämme työ oli siis puitteiltaan kiitollinen. Löisimme päämme yhteen ratkaistaksemme ongelman, jonka kaikki haluavat ratkaista ja joka koskee meitä itseämme. Oli siis kohtuullista odottaa, että työryhmämme saisi homman haltuun.
Samalla tavalla kuin hampaidenhoidossa pötkitään pitkälle päivittäisellä harjaamisella, tyhmeneminen katoaa sillä, että luemme vartin päivässä.
Jos ja kun lukutaidon halutaan parantuvan, se ei vaadi muuta kuin talkoohenkeä. Isät ja äidit lukemaan lapsille ääneen, kesälomalla riippumatossa luettuja dekkareita, yöpöydille romaaneja ja matkalukemista reissuille. Tämän kummempia toimenpiteitä ei tarvita. Samalla tavalla kuin hampaidenhoidossa pötkitään pitkälle päivittäisellä harjaamisella, tyhmeneminen katoaa sillä, että luemme vartin päivässä. Silti niin ei tapahdu. Lukeminen on harveneva taito.
Työryhmämme kantoi nimeä ”kansallinen lukutaitofoorumi”. Ensimmäistä kertaa Suomen historiassa lähes kaikki lukemista edistävät organisaatiot toimivat yhdessä. Koulut, kirjastot, opetushallitus, varhaiskasvatus, tutkijat, virkamiehet, alan järjestöt ja liitot. Kaikki oli kutsuttu koolle.
Työmme tulokset on nyt julkistettu, ja toiminnan kärki suuntautuu peruskouluihin. Tavoitteemme on yhyttää jokainen suomalainen nuori Lukuliike-kampanjalla ja nostaa valokeilaan lukemisen esikuvia. Myös neuvolat otetaan mukaan: jokainen ensi vuonna syntyvä lapsi saa kirjalahjan ja hänen vanhempansa kannustusta ääneen lukemiseen. Lukuliike on avoin ponnistus, johon kuka hyvänsä voi osallistua. Se ei maksa mitään, ja se tarjoaa tehokkaan verkoston löytää lukemisesta iloa ja merkitystä.
Tärkeintä työssämme oli, että se saattoi yhteen kaikki lukemista edistävät tahot. Jatkossa ne pystyvät yhdistämään voimansa tehokkaammin. Valtiolle ja veronmaksajille tämä on ilouutinen, sillä yhteistoiminta ei tule kalliiksi. Sen jatkuminen tosin vaatii kirjausta ensi kevään hallitusohjelmaan, mutta on hankalaa nähdä, miksi niin ei kävisi.
Kaikessa tässä suitsutuksessa on silti surun varjo. Se liittyy muutokseen hyvinvointivaltiossa.
Olemme menettämässä tuhansia nuoria ihmisiä, joista toimiva hyvinvointivaltio saisi helposti kopin.
Pelastusoperaatiomme on saman hallituksen synnyttämä, joka leikkasi koulutuksesta massiivisen kimpaleen. Olen opettanut kouluissa, jotka ovat joutuneet sopeutumaan leikkauksiin. Pahimmillaan opetus on ollut kaoottista. Saan jatkuvasti yhteydenottoja opettajilta, jotka eivät pysty noudattamaan opetussuunnitelmaa leikkausten takia. Olemme menettämässä tuhansia nuoria ihmisiä, joista toimiva hyvinvointivaltio saisi helposti kopin.
Korjaustoimenpiteitä tehdään nyt varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa. Väliinputoajiksi ovat jäämässä myöhäisteinit. Vuosituhannen alussa syntyneet suomalaiset maksavat valtionvelkaa selkänahastaan. Jokainen toisen asteen opettaja näkee tämän työssään päivittäin. Surullisinta tilanteessa on, että pahimpiin ongelmiin ovat ajautuneet ne, jotka tarvitsevat tukitoimia koulunkäyntiin. Heikoimmat joutuvat kantamaan raskaimman taakan. Aika näyttää, kuinka monta ikäluokkaa joutuu käymään saman kujanjuoksun.
Yksi asiantuntijaelin on aseeton tälle kehitykselle, mutta synkistelyynkään ei tarvitse vajota. Jokaisen suomalaisen perustaidot ovat toistaiseksi riittävät mielekkääseen lukemiseen. Vielä on mahdollista pelastaa koko väestön kattava sivistys. Kovin paljon aikaa ei tosin ole varaa hukata.
Jos taivas onkin putoamassa niskaamme, viivytystaistelun voi jokainen aloittaa jo tänään: avaa kirja ja lue muutama sivu. Tee se mieluiten lasten nähden. Kanna kirjaa mukanasi ja pidä se näkyvillä. Kirjaa suurempaa symbolia tasa-arvolle ei ole olemassa.
Aleksis Salusjärvi
Kirjoittaja toimi kansallisen lukutaitofoorumin asiantuntijana. Hän kouluttaa huonosti lukevia nuoria ja aikuisia lukemaan ammattikouluissa, erityisopetuksessa ja vankiloissa.