Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

VR kokeilee suoraa junayhteyttä Kouvolan ja Tampereen välillä

Riihimäen kolmioraiteen käyttöönotolla halutaan myös parantaa yhteyksiä Tampereen ja Pietarin välillä.

VR:n juna raiteella.
Kuva: Henrietta Hassinen / Yle
  • Valtteri Kykkänen

VR kokeilee uutta suoraa junayhteyttä Tampereen ja Kouvolan välillä. Ainoastaan lauantaisin ajettava vuoropari alkaa joulukuussa ja kokeilu kestää ensi kesäkuuhun saakka.

Suoran yhteyden mahdollistaa Riihimäen kolmioraide, joka rakennettiin alun perin tavaraliikennettä varten. Matka-aika lyhenee kahdeksasta minuutista puoleen tuntiin riippuen siitä, onko aiemmin joutunut vaihtamaan junaa Riihimäellä vai Tikkurilassa.

– Ruuhka-aikoina Tampereen ja Helsingin välille ei uusia vuoroja mahdu, eikä siihen olisi kalustoakaan. Siksi testaamme lauantaisin, olisiko tälle kysyntää. Keväällä kesäaikaan siirryttäessä tulee myös hyviä yhteyksiä Allegro-vuoroihin. Silloin pääsee kätevämmin Tampereelta Pietariin vaihtamalla joko Lahdessa tai Kouvolassa, sanoo suunnittelujohtaja Juho Hannukainen VR:ltä.

Yhteys palvelee matkustajia Tampereen ja Kouvolan lisäksi myös Lahdesta ja Hämeenlinnasta.

Kaikkiaan VR lisää joulukuussa 46 uutta viikoittaista kotimaan vuoroa. Vuoroja lisätään arkiaamuina esimerkiksi Helsingistä Kuopioon ja Tampereelta Ouluun. VR:n mukaan kotimaan junamatkoja on tehty tänä vuonna kuusi prosenttia enemmän kuin viime vuonna.