Ninka Reittu puikkelehtii tervehtimään kirjakaupan hyllyjen välistä. Hoikka ja siro Reittu on saapunut Liperistä muutamaksi päiväksi Helsinkiin viimeistelemään lastenkirjaansa.
Reittu ymmärtää, että ihmiset kuvailevat toisiaan yllä olevan lauseen tavoin. Hän haluaa kuitenkin, ettei kehon ulkonäköön kiinnitettäisi mitään huomiota. Reitun hartain toive olisi, että katseet käännettäisiin pois kehosta – muihin, tärkeämpiin asioihin.
– Odotan sitä päivää, jolloin puhelimista poistuu selfie-näppäin.
Sitä odotellessa, Reittu päätti tehdä lapsille suunnatun kirjan positiivisesta suhtautumisesta kehoon. Häntä ihmetytti, miten vähän aivan pienille lapsille puhutaan kehollisuudesta. Ja nimenomaan siitä näkökulmasta, että kaikkien oma vartalo on paras – hyvä sellaisenaan. Aikuisille ja nuorille on tarjolla jos jonkinlaista opasta itsensä hyväksymiseen, mutta päiväkoti-ikäisille lapsille sellaisia ei ole.
Tästä ajatuksesta syntyi Oma rakas supernapa -kuvakirja. Aihe sai muhia Reitun mielessä kuitenkin kauan, sillä aiheeseen oli vaikea tarttua. Takaraivossa kummitteli yhä oma anoreksia.
– Aihe on hyvin henkilökohtainen, sillä sairastuin nuorena anoreksiaan. Kirjan tekeminen pelotti. Se oli kuin hyppy kylmään veteen.
Kuvakirjassa seikkailevat Iso, joka on kriittinen itseään kohtaan, sekä pieni poika, joka on avoin kaikelle. Reittu sanookin tehneensä kirjan muistutukseksi aikuisille, miten omasta ja muiden ulkonäöstä kannattaisi puhua. Pienetkin vivahteet ja sävyt tarttuvat tarkkaavaisen kuulijan korviin.
– Lapset eivät ole lähtökohtaisesti kriittisiä. Sellainen tulee aina ulkoapäin.
Myönteisestä suhtautumisesta omaan kehoon kannattaa Reitun mukaan puhua jo aikaisessa vaiheessa. Hänellä vääristynyt suhtautuminen vartaloon alkoi jo alle kouluikäisenä. Hän oli pieni ja hoikka lapsi ja muistaa, miten siihen kiinnitettiin paljon huomiota.
Tietenkään aikuiset eivät halunneet mitään pahaa, mutta alituiset taivastelut pienuudesta ja siroudesta jäivät kaikumaan korviin.
– Mielestäni lasten ei tarvitsisi lainkaan pohtia sitä, miltä näyttää.
Hennot tytöt, vahvat pojat
Reittu hämmästelee myös sitä, miten tiukassa istuvat käsitykset tytöistä ja pojista. Yhä edelleen ajatellaan, että tyttöjen pitäisi olla pieniä ja hentoja, poikien isoja ja vahvoja.
– Nykymaailmassa keholla ei pitäisi olla mitään merkitystä elämässä pärjäämisen ja menestyksen kannalta.
Paljon on kuitenkin menty eteenpäin. Reitun lapsuudessa 80-luvulla lautanen piti syödä aina tyhjäksi. Se oli ahdistavaa, sillä hän tuli vähästä täyteen. Onneksi nykyään tiukoista säännöistä on luovuttu, eikä enää tarvitse syödä yli oman tarpeen.
– Nykyään suhtautuminen ruokailuun on muuttunut eikä ruokapöydässä enää puhuta Biafran lapsista.
Reitulla on kolmevuotias poika, joka on ollut mallina Supernapa-kirjojen kuvituksille. Heidän perheessään kehosta ei puhuta turhan takia. Ainoastaan silloin, kun ollaan kipeitä tai sattuu, kehokin saa huomiota.
– Pienelle lapselle keho on vain toimintaa varten ja niin sen pitäisi olla aikuisillakin, jos on terve.
Anoreksian varjo seurasi pitkään
Reitun anoreksia puhkesi nuorena aikuisena. Hänellä ei ollut ongelmia painon kanssa, vaan sairaus liittyi elämän hallintaan. Ruokaa, liikuntaa ja kehoa on helppo hallinnoida, kun muu elämä on hakusessa.
– Se oli pimeä maailma. Näin itseni tosi vääristyneenä. En ollut kokonainen ihminen vaan tunsin koostuvani palasista.
Jossain vaiheessa maailma kirkastui ja järki palasi päähän. Silti syömishäiriön varjo seurasi pitkään. Vasta odottaessaan lasta Reittu tunsi tervehtyneensä kokonaan.
– Silloin oli pakko nostaa kädet pystyyn, kun keho paisui ja lörtsähti ja oli aivan hallitsematon. Se oli vapauttavaa.
Tervehtymiseen vaikutti myös se, että Reittu päätti ryhtyä tekemään kirjoja. Sitä ennen kuvataiteilijaksi opiskellut Reittu opetti yli kymmenen vuotta taidetta lapsille.
Nykyään hän tekee omien kirjojensa lisäksi kuvituksia muille. Muun muassa suositut Prinsessa Pikkiriikki -kirjat ovat Reitun kuvittamia. Liperissä, Pohjois-Karjalassa asuvan Reitun päivään kuuluu myös 70 lampaasta huolehtiminen. Ne hoitavat tärkeää maisemointi työtä. Niiden avulla seudun luonnonsuojelualueet pysyvät kunnossa.
Reittu viihtyy työssään ja nykyään myös kehossaan. Koettuaan anoreksian hän ei voi olla ihailematta ihmisiä, jotka ovat koko elämänsä ajan sinut oman vartalonsa kanssa. Heillä ei ole mennyt energiaa vääristyneiden ajatusten pyörittelemiseen.
– Tunnen ihmisiä, jotka ovat aina olleet tyytyväisiä kehoonsa. Suuri osa aikuisista on kuitenkin hämmästyttävän kriittisiä itseään kohtaan. Meidän on yritettävä kasvattaa uusi sukupolvi paremmaksi.