Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Teräväpiirto-tv:n näkyminen koko Suomessa siirtyy edelleen – mahdollisesti käytössä vasta keväällä 2021

HD-siirtymä lykkääntyy, koska DNA on valittanut Ylen jakelukilpailutuksesta markkinaoikeuteen.

Kaavio tv:n SD- HD muutoksesta.
Kuva: Yle Uutisgrafiikka
  • Ville Vedenpää

Suomessa tv-toimijat sopivat vuonna 2016, että maanpäällisessä tv-ohjelmien jakelussa peruslaatuiset SD-lähetykset päättyvät maaliskuussa 2020. Sen jälkeen oli tarkoitus siirtyä pelkästään teräväpiirto- eli HD-lähetykset mahdollistavaan tekniikkaan.

Siirtymä viivästyy, sillä teleoperaattori DNA on valittanut Ylen tv-ohjelmien jakelua koskevasta tarjouspyynnostä markkinaoikeuteen.

– Markkinaoikeus käsittelee asiaa noin vuoden verran, joten siirtyminen HD-tekniikkaan siirtyy ainakin vuodella eteenpäin keväästä 2020. Ensi vuonna tähän aikaan tiedämme tarkemmin, milloin siirtymä voidaan tehdä, sanoo Ylen tuotantojohtaja Janne Yli-Äyhö.

Kiista on syntynyt siitä, kuka vastaa siirtymästä kuluttajalle aiheutuvat kustannukset.

DNA katsoo, ettei se ole velvollinen kustantamaan uuden tekniikan vaatimia antenneja kotitalouksiin ja vapaa-ajan asuntoihin. Ylen mukaan on kohtuutonta, että kuluttajat joutuisivat kustantamaan myös antennit, sillä moni joutuu HD-siirtymän lisäksi ostamaan myös uuden digiboksin.

Antennijakelun piirissä Suomessa on lähes 1 250 000 kotitaloutta. Lisäksi antenniteitse televisiota katsotaan yli 600 000 vapaa-ajan asunnossa. Noin 68 prosentilla antennijakelun piirissä olevista kotitalouksista on jo nyt valmius seurata HD-lähetyksiä.

Lue myös: Saavatko vanhat digiboksit aikalisän – antenni-tv-verkon siirtyminen saattaa lykkääntyä