Olen mukana lukuhankkeessa, jossa kannustetaan lapsia – yllätys, yllätys – lukemaan. Ideana on, että mennään kouluun ja ensin lavalle nousee joku lasten suosima tubettaja villitsemään nuorisoa ja kertomaan omasta lukemisestaan, minkä jälkeen kirjailijat kertovat kirjoista. Konsepti on muuten varsin toimiva, paitsi että itse harkitsen nyt vakavasti ammatinvaihtoa.
Show’n jälkeen nimittäin oli Lahdesta Hollolaan saakka ulottuva nimmarijono, mutta voi! Kävi ilmi, etteivät ne halunneetkaan keski-ikäisen kaljuuntuvan kirjailijamiehen käsialanäytettä vaan jonkun nevöhöödin Miklun. Ryhdyn toden totta tubettajaksi!
Esimerkiksi tällä nevöhöödillä Miklulla on yli 250 000 tilaajaa. Vertailun vuoksi: oman alueeni pää-äänenkannattaja Turun Sanomilla on päivittäin lukijoita noin 160 000. Suomalainen kirjailija saa olla oikein tyytyväinen jos hänen kirjaansa myydään 5000 kappaletta. Useimmilla menee vielä paljon huonommin: myynnin näkökulmasta esimerkiksi runokirjoja kannattaa julkaista vain niiden, joiden äiti on vielä elossa.
Kaikkiaan tämä tubettajan ja hänen faniensa seuraaminen oli avartava kokemus. Muistan nimittäin kuinka nuorena aikuisena mietin, millä tavalla tulevat sukupolvet voivat enää kapinoida, kun heidän vanhempansa (eli minun sukupolveni) ja jopa isovanhempansa ovat rock-veteraaneja. Siis sellaisia jotka edelleen käyvät festareilla ja joilla on tatuointeja ja nenässä herneen sijaan rengas. Miten on mahdollista erottautua yhteiskunnassa, jossa nuorisokulttuuri on valtakulttuuria?
No, se erottautuminen ei ollut nuorisolle temppu eikä mikään!
He vain hylkäsivät kaiken edellä mainitun. Nyt heillä on oma juttunsa, joka on meidän vanhempien mielestä paitsi täysin käsittämätöntä, myös ylivoimaisen älytöntä ja harvinaisen typerää, eli juuri sellaista, mistä nuorisojutuissa parhaimmillaan on kyse.
Mitä järkeä on katsoa verkossa, kun joku toinen pelaa hölmöä peliä?
Siis miettikää nyt! Miksi ihmeessä katsoa videoita joissa joku tyyppi kertoo mitä on puuhannut sinä päivänä, ketä kiinnostaa? (Paitsi niitä 250 000 seuraajaa). Tai mitä järkeä on katsoa verkossa, kun joku toinen pelaa hölmöä peliä? Menisitte nuoriso töihin! Leikkaisitte tukkanne, jos mahdollista, vielä siistimmäksi ja alkaisitte elää ihmisiksi!
Ja juuri tuon takia nuorisossa on tulevaisuus. He tekevät asiat aina vähän eri lailla kuin ennen. Vanhempien paheksunta kertoo, että on onnistuttu. Mutta koska vanhempien ikiaikainen velvollisuus tosiaan on paheksua, haluan olla hieman huolissani. Empiirisen lähipiirihavainnointini perusteella nuoriso katselee videoitaan ihan koko ajan. Jopa suihkusta kuuluu netin älämölö. Nuorten ja lasten maailma pirstoutuu ikuisesti jatkuviin muutaman minuutin klippeihin, joissa hohotetaan idioottimaisesti milloin millekin.
Ja kun sitten koulussa on kokeet, lukeminen on vaikeaa, kun ei ymmärrä mitä läksykirjassa sanotaan. Maailma onkin yhtäkkiä monimutkaisempi kuin netin hessuhopotodellisuus. Meillä tämä kulminoitui aikoinaan siihen, kun yksi lapsista totesi läksyistään, että ”Meijän piti vaan lukee tää, ei osata”.
Opettajaparat.
Lukutaidosta täytyykin pitää kiinni kynsin hampain. Se on viime kädessä ajattelu- ja mielikuvitusaisti. Suuressa osassa ajattelua tarvitaan sanoja tai sanoihin perustuvia rakenteita, joita ei saa kuin lukemalla. Mitä enemmän ihminen tuntee sanoja, sitä paremmat valmiudet hänellä on ajatella. Eikä ajattelusta ole koskaan ollut kenellekään haittaa, Arkhimedes toki pois lukien.
Kirjailijat eivät nimittäin valehtele melkein koskaan paitsi työkseen.
Vastaavasti jos ei osaa lukea, siitä seuraa yleensä että sanavarasto on pieni, mistä seuraa ongelmia ymmärtää maailmaa. Asioiden laittaminen konteksteihin ja ylipäänsä erilaisten loogisten suhteiden näkeminen vaikeutuu. Silloin alkaa äkkiä uskoa tämän maailman trumppeja tai mv-lehtiä. Kannattaisi sen sijaan uskoa meitä kirjailijoita, kun me sanomme, että lukekaa.
Kirjailijat eivät nimittäin valehtele melkein koskaan paitsi työkseen. Tai ellette usko meitä, niin uskokaa tubettaja-Miklua. Tämä ansiokas nuori mies kertoi lukevansa vuodessa sata kirjaa ja kehotti lapsia kokeilemaan, että jos joka päivä lukisi ensi alkuun vaikka ihan vähän. Että jos olisikin netissä yhdeksän tunnin sijaan vain kahdeksan. Idea on erinomainen eikä koske vain lapsia.
Milloin sinä kävit viimeksi kirjastossa?
Arkhimedeelle kävi muuten tarinan mukaan niin, että hän oli ajattelemassa rannalla, kun roomalainen sotilas käveli hänen hiekkaan piirtämiensä kuvioiden yli. Arkhimedeen viimeiset, äkäiset, sanat olivat: ”Älä sotke mun ympyröitä”.
Roope Lipasti
Kirjoittaja on lietolainen kirjailija, joka eksyy vapaa-aikanaan kernaasti konkreettisiin ja selkeisiin remonttihommiin.