Korkein hallinto-oikeus eli KHO on hylännyt suurimman osan Helsingin yleiskaavaa koskeneista valituksista. Valitukset koskivat muun muassa useiden Helsingin sisääntuloväylien muuttamista kaupunkibulevardeiksi sekä Malmin lentoaseman alueen ottamista asuinkäyttöön.
Helsingin yleiskaavapäällikkö Rikhard Manninen selventää Ylelle, että päätös tarkoittaa muun muassa sitä, ettei kaupungin uusi yleiskaava ole nyt voimassa neljän merkittävimmän kaupunkibulevardin osalta. Näitä ovat Lahdenväylä, Hämeenlinnanväylä, Turunväylä sekä Länsiväylä.
Sen sijaan Vihdintien ja Tuusulanväylän bulevardisuunnittelua voidaan edelleen jatkaa, Manninen sanoo.
Hän sanoo, ettei pidä korkeimman hallinto-oikeuden päätöstä dramaattisena.
Vihdintie ja Tuusulanväylä on muutenkin priorisoitu ensimmäisen vaiheen muutoskohteiksi, Manninen perustelee ja toteaa, että suunnitelmissa puhutaan 2020-luvusta.
Helsingin sisääntuloväylien muuttaminen kaupunkibulevardeiksi on herättänyt vastustusta esimerkiksi naapurikunnissa, sillä niiden pelätään tarkoittavan lisää ruuhkia ja pidempiä työmatkoja.
Hallinto-oikeus kumosi suunnitelmia helmikuussa
Hallinto-oikeus kumosi helmikuussa Helsingin suunnitelmat koskien muun muassa Keskuspuistoon suunniteltuja uusia rakentamisalueita, Vartiosaaren ja Ramsinniemen rakentamista sekä Länsiväylän, Turunväylän, Hämeenlinnanväylän ja Lahdenväylän muuttamista kaupunkibulevardeiksi.
Kaupunginhallitus valitti päätöksestä KHO:hon. Myös KHO katsoi nyt, ettei maakuntakaavassa moottoriväyliksi osoitettujen tieyhteyksien muuttamiselle kaupunkibulevardeiksi ollut edellytyksiä.
KHO perusteli päätöstään muun muassa teiden toimivuuteen liittyvillä epävarmuustekijöillä.
Onko kaupungilla nyt tarkoitus luopua esimerkiksi Vartiosaaren asuinrakentamissuunnitelmista?
– Ainakaan tällä valtuustokaudella ei edistetä rakentamiseen tähtäävää kaavoitusta, Manninen kuittaa.
Helsingin luonnonsuojeluyhdistyksen puheenjohtajan Mika Välipirtti iloitsee KHO:n ratkaisusta. Hän pitää Vartiosaarta ainutlaatuisena kokonaisuutena, jolle ei löydy Suomesta vertauskohdetta.
KHO:n mukaan Malmille saa rakentaa
Malmin lentoaseman aluetta koskeneet kaksi valitusta hylättiin. KHO katsoi, että edellytykset alueen osoittamiselle yleiskaavassa asuinkäyttöön olivat olemassa.
– Malmin lentokentän osalta tulee voimaan uusi yleiskaava. Sille jatkosuunnittelulle on luotu nyt selkeä yleiskaavallinen pohja ja sen osalta voidaan mennä eteenpäin, Manninen sanoo.
Malmin kentän alueella on kuitenkin ympäristöministeriön käsittelyssä olevaan suojeluhakemukseen liittyen voimassa määräaikainen vaarantamiskielto. Ympäristöministeriön mukaan vaarantamiskielto koskee konkreettisia toimia – esimerkiksi rakennusten purkamista - eikä alueen kaavoittamisen käynnistämistä ja etenemistä.
KHO myös hyväksyi joitain valituksia. Oikeus kumosi hallinto-oikeuden ja kaupunginvaltuuston päätökset muun muassa Viikintien eteläpuolen peltoalueelle, Viikin koetilan lähelle sekä niin sanotun Gardenian alueelle sijoittuvien uusien asuntovaltaisten alueiden osalta.
KHO katsoi, että Viikintien eteläpuoleisella peltoalueella rakentaminen saattaisi vaarantaa merkittävästi luonnonarvoja Vanhankaupunginlahden Natura 2000 -alueella.
Lue myös:
Tekstiä täydennetty 26.11.2018 tiedolla siitä, että Malmin kentän alueella on toistaiseksi voimassa vaarantamiskielto. Kielto ei kuitenkaan estä alueen kaavoituksen käynnistämistä ja etenemistä.