– Toivon, että tämän vuoden jälkeen ei tarvitse enää palata sisällissotaan, koska se meni aika syvälle järjestelmään.
Kirjailija Sirpa Kähkönen seisoo marraskuisen tihkusateen keskellä synnyinkaupungissaan Kuopiossa.
Kähkösen hiukset ovat kastuneet ja vilu hytisyttää plusasteista huolimatta. Haastatteluun on mennyt aikaa jo yli tunti ja koko aika on puhuttu Suomen sisällissodasta vuonna 1918.
Tänä vuonna sadan vuoden takaisia tapahtumia on käsitelty tietysti paljon.
Kähkönen on kaiken kirjallisen tuotantonsa lisäksi puhunut aiheesta vuoden aikana tilaisuuksissa ympäri Suomea. Asia on tuttu ja hänellä on siihen myös henkilökohtainen ote.
Kähkösen oma isoisä Lauri Tuomainen koki sisällissodan Kuopiossa vain 14-vuotiaana. Kokemus vaikutti häneen syvästi.
Kähkönen käyttää tarinaa esimerkkinä kertoessaan ajasta ihmisille.
– Isoisä teki nuorena äkkipikaisia ja nopeita päätöksiä. Hän näki sodan aikana vaikeita ja vaurioittavia asioita ympäristössään.
Ne johtivat myöhemmin kiellettyyn kommunistiseen toimintaan ja työleirille Tammisaareen 1930-luvulla.
Tapahtumia on käsitelty sovinnollisesti
Kähkönen on tyytyväinen, että sisällissodan muistovuosi on päättymässä.
– Minua jännitti viime vuonna, miten tämä tullaan ottamaan.
Yhteinen kertomus on löytymässä.
Sirpa Kähkönen
Vaikuttaa kuitenkin siltä, että kaikki vuodesta 1918 puhuneet tahot ovat hakeneet sovinnollista tapaa käsitellä aikaa, joka repi suomalaiset kahtia vuosikymmeniksi eteenpäin.
– Historiantutkijat, taiteilijat, poliitikot, kirkko ja myös niin sanottu suuri yleisö.
Aikakin on tehnyt tehtävänsä. Yhteisen tragedian avaaminen alkoi sen jälkeen, kun Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -trilogian ensimmäinen kirja julkaistiin vuonna 1959. Sen jälkeen punaisen puolen kokemat vääryydet dominoivat käsittelyä, mutta nyt ymmärretään myös valkoisen puolen järkytys ja kärsimys. Yhteinen kertomus on löytymässä.
– Minulle sisällissodan kokeminen yhteiseksi tragediaksi ja jaetuksi kertomukseksi on tuonut levollisuutta, rauhaa ja mahdollisuuden surra vihaamisen sijaan.
Yhteinen kertomus sisällissodasta on löytymässä myös siksi, että monessa suvussa on kummankin osapuolen jäseniä. Näin on Kähkösenkin kohdalla.
Helsingin punainen aika avasi silmät valkoisten kärsimyksille
Kähkönen on äidin puolelta punaisen suvun jälkeläinen. Varsinkin Kuopio-sarjan kirjoissa fiktiivisen tarinan kimmokkeena on sisällissodan tragedia. Tietokirja Vihan ja rakkauden liekit pohjautuu Kähkösen äidin isän elämäntarinaan.
Ihmiset olivat syvästi pettyneitä ihmisyyteen sinä vuonna.
Sirpa Kähkönen
Kähkönen kertoo, että isän suku oli enemmän valkoista, isänmaallista joukkoa.
Tänä vuonna Kähkönen on pysähtynyt myös valkoisten kokemuksien äärelle.
Kähkösen Helsingin kaupunginmuseolle käsikirjoittama draamateos Vihan kevät kuvaa punaisen Helsingin aikaa ja ihmiskohtaloita kummaltakin puolelta. Draamaa kirjoittaessaan Kähkönen koki ymmärtäneensä hyvin syvällisesti nimenomaan valkoisen puolen kokemaa järkytystä, joka johti vihan ja koston ilmapiiriin kesällä 1918.
– Ihmiset olivat syvästi pettyneitä ihmisyyteen sinä vuonna.
Helsingin vuoden 1918 alku näyttäytyi hirveänä katastrofina. Punaiset teloittivat summittain ihmisiä, erityisesti nuoria valkoisia miehiä surmattiin.
Punaisten käsissä kuoli myös henkilöitä, jotka eivät olleet aktiivisia valkoisia. Yksi heistä oli nuori lääkäri, joka surmattiin Töölönlahden jäälle ilman syytä.
Nämä teot järkyttivät kaupunkilaisia.
– Ne aiheuttivat katkeruutta ja vihaa punaisia kohtaan.
Väkivalta ei ratkaise ongelmia
Sisällisodan aikana Suomessa hävitettiin valtava määrä nuoria työkykyisiä ihmisiä. Sodan raskas oppi on, että ihmiset kykenevät silmittömään julmuuteen. Ajanjakso osoitti kuitenkin myös sen, että vaikeissa tilanteissa ihmiset osaavat olla myös hyviä.
Väkivalta ja tuhoaminen eivät ole oikea tapa ratkaista ongelmia. Sen seurauksena syntyvän katkeruuden laimenemiseen kuluu pitkä aika.
– Suomessa sata vuotta.
Kirjailija Sirpa Kähkönen on vieraana tänään (18.11.) Radio Suomen Sunnuntaivieras-ohjelmassa klo 15 jälkeen. Ohjelman voi käydä kuuntelemassa myös Yle Areenassa.