Joku kompastuu katukiveen, putoaa portaalta, liukastuu mattoon. Nämä ovat niitä tavallisia tapaturmia, joissa perheenjäsen tai ohikulkija pystyy auttamaan arkijärjellä. Sydänkohtaus sen sijaan on niin dramaattinen tapahtuma, että se saattaa halvaannuttaa avuttomaksi.
Ihan tavallinen ihminen pystyy pelastamaan ihmishengen, vaikka ei olisi käynyt ensiapukurssiakaan, vakuuttaa Suomen Punaisen Ristin elvytyksen asiantuntija Kristiina Myllyrinne. Nopeasti aloitettu elvytys jopa kolminkertaistaa selviämismahdollisuudet.
Pysähtynyttä sydäntä ja hengitystä on historiassa yritetty saada käyntiin monenlaisin keinoin. Jo viiden vuosituhannen takaisesta Egyptistä tunnetaan pohdintoja siitä, miten eloton voitaisiin elvyttää. Vanhassa testamentissa on kertomus siitä, miten profeetta Elisa antaa lapselle tekohengitystä ja lapsi toipuu.
Elvytyksessä on aikojen varrella lämmitetty uhria kuumalla tuhkalla, riiputettu jaloista, pyöritetty tynnyrin päällä, jopa puhallettu tupakansavua hänen peräsuoleensa siinä luulossa, että ruumis siten havahtuu hengittämään.
1740-luvulla keinovalikoimiin tuli tekohengitys. Kätilöille se oli tuttua; he olivat käyttäneet sitä elottomina syntyneiden lasten elvyttämiseen. Vielä tuolloinkin luultiin, että elpyminen alkoi keuhkoista. Vasta 1800-luvulla ymmärrettiin sydämen elvyttämisen merkitys.
Uusi keino vanhojen tueksi
Vanhasta keinovalikoimasta rintakehän painelu ja suusta suuhun hengittäminen ovat yhä tehokasta apua. Niihin kuka tahansa voi ryhtyä, ja kännykkäaikana kokematonkin saa siihen päteviä neuvoja. Kun puhelimen panee kaiuttimelle, hätäkeskus neuvoo, kunnes ammattiapu ehtii paikalle.
Uusin ensiapu ovat defibrillaattorit, sydäniskurit, joita on ilmestynyt asemien, kauppakeskusten ja muiden julkisten paikkojen seinille. Nimensä mukaisesti iskurilla pyritään jysäyttämään sydänlihas pumppaamaan normaalisti.
– Sydämessä on hyvin todennäköisesti kammiovärinä, kaoottinen tila. Sydänlihas värisee, mutta ei pumppaa. Sähköiskun tarkoituksena on pysäyttää se kaaostila, jotta sydän pääsee pumppaamaan normaalisti ja kierrättämään verta, Myllyrinne selittää.
Sydänlihas on hänen mukaansa loppujen lopuksi hyvin tekninen elin, ja tekninen on vastapainoksi defibrillaattorikin.
Sydäniskuri puhuu suomea
Defibrillaattorin käyttämisessä ei kannata aikailla, sillä ripeällä käytöllä sydän käynnistyy jopa kolmella neljästä. Laite neuvoo käyttäjäänsä puhumalla.
– Jotkin laitteet antavat ohjeita heti, kun avaa kannen. Toiset painetaan nappulasta päälle, ja sen jälkeen nekin neuvovat ihan suomen kielellä askel askeleelta, mitä pitää tehdä, Kristiina Myllyrinne kertoo.
Kansalaiskäyttöön tarkoitettu sydäniskureita on Suomessa arviolta kolme tuhatta. Jotta iskuri löytyisi, kun sille tulee tarvetta, sijaintipaikkoja on koottu verkkosivulle.
Tekninen väline ei silti ole syrjäyttänyt ihmiskäsiä eikä suutakaan, on vain tuonut elvytykseen lisää tehoa. Käsin paineleminen ja puhallukset ovat edelleen tärkeitä.
Elvyttäjä antaa aivoille armonaikaa
Ellei uhri reagoi puhutteluun eikä ravisteluunkaan, eikä suusta tule ilmavirtaa, joka kertoisi hänen hengittävän, verenkierto kaipaa ulkopuolisen apua.
Rintakehää painelemalla saadaan happea aivoihin niin kauan kuin sitä veressä vielä on. Sillä tavoin voitetaan aivoille lisää aikaa. Kun aivoilta loppuu happi, solut alkavat vaurioitua, ja pian siitä ei ole paluuta.
Vereen saadaan lisää happea puhalluksilla. Sitä opetetaan edelleen ensiapukursseilla. Puhelimessa on toisin.
– Painetaan kolmekymmentä kertaa ja puhalletaan kaksi kertaa. Ihmiselle, joka ei ole harjoitellut elvytystä, on hätäkeskuksesta helpompi antaa puhelimessa ohjeita paineluun kuin puhaltamiseen, Myllyrinne kertoo.
On todettu, että on parempi, että ihminen edes painelee, ellei puhaltaminen onnistu, hän sanoo.
– Auttamisen ketjussa kolme keskeisintä asiaa ovat pysähtyminen ja kysyminen, tarvitseeko joku apua, soitto hätäkeskukseen sekä elvytyksen aloittaminen. Niiden ansiosta loppupään hoito nopeutuu.
Rintalastan painelua ei kannata pelätä
Pelkäävätkö ihmiset ryhtyä elvyttämään? Siitä ei Myllyrinteen mukaan ole mitään suoranaista tutkimustietoa.
– Uskon kuitenkin, että ihmisten auttamisvalmius on lisääntynyt. Etenkin on madaltunut kynnys soittaa hätäkeskukseen. Sieltä tulee tarkennettu tilannearvio, ja sitten lähdetään toimimaan.
Elvytyksessä rintaa painellaan keskeltä kovaa rintalastaa, ei kylkiluiden päältä. Voi painaa lähestulkoon niin lujaa kuin jaksaa, Myllyrinne neuvoo. Ellei ammattiapu ehdi paikalle kahdeksassa minuutissa, on syytä myös puhaltaa.
Toki voi tulla sellaisiakin tilanteita, että ihminen järkyttyy liikaa eikä oikein tiedä, mitä tekisi, ja siitä tulee aikaviivettä, Myllyrinne sanoo. Joskus uhri on myös voinut saada niin massiivisen sydänkohtauksen tai aivoverenvuodon, että mitään ei ole tehtävissä.
Yleensä ripeä apu kuitenkin lisää merkittävästi mahdollisuutta selvistä tilanteessa, jossa juostaan ajan kanssa kilpaa, Myllyrinne sanoo. Defibrillaattoreitakin ihmiset ovat rohjenneet käyttää, ja tulokset ovat olleet hyviä, hän kertoo.
Kaatuminen on silti yleisin vaara
Onko ensiapukursseille sitten enää tarvettakaan, kun sydäniskuri neuvoo ja hätäkeskus opastaa?
– Kyllä ihmiset kertovat, että kurssilla käyminen on lisännyt heidän auttamisvalmiuttaan ja -rohkeuttaan. Kurssilla pääsee harjoittelemaan painelupuhalluselvytystä ja defibrillaattorin käyttöä.
Myllyrinne muistuttaa siitä, mistä tämä juttu alkoi: meillä tapahtuu paljon koti- ja vapaa-ajan tapaturmia, joissa tarpeen ovat toisenlaiset taidot. Leipäveitsi luiskahtaa peukaloon paljon todennäköisemmin kuin sydän pysähtyy.
– Itse asiassa kaatumiset ja kompastumiset aiheuttavat jopa hyvinkin vakavia vammoja. Ensiapukursseilla opetetaan, mitä silloin pitää tehdä, ja tietenkin sitä, miten ehkäistään, ettei käy toista kertaa samalla tavalla.
Lue lisää:
Kolme otetta hätäpuheluista, joissa soittaja käyttäytyy huonosti: ”Sun ei tarvi saada selvää!"