Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Tuore tutkimus: Lasten hankkiminen ja naimisiinmeno eivät enää kiinnosta nuoria aikuisia

Merkityksellinen työ on noussut lapsia tärkeämmäksi, kertoo amerikkalainen tutkimus. Myös yhä useampi suomalainen päättää olla hankkimatta lapsia.

Pieni lapsi leikkii, väsynyt äiti nukahtanut sohvalle.
Kuva: AOP
  • Paula Tiessalo

Perinteisesti perheen ja avioliiton nimeen vannoneessa Yhdysvalloissa enää joka kolmas (31%) nuori aikuinen pitää naimisiinmenoa välttämättömänä hyvälle elämälle. Vain hieman useampi (36%) arvioi, että lasten hankkiminen on välttämätöntä, jotta elämä olisi tyydyttävää.

Tulokset käyvät ilmi mormonitaustaisen Brigham Young -yliopiston tutkimuksesta, johon osallistui 3000 aikuista (Psychology Today -julkaisun artikkeli tutkimuksesta). Vastaajat edustavat Yhdysvaltain väestöä laajemmin, eivät siis vain uskonnoltaan mormoneja.

Tutkimukseen osallistuneita pyydettiin arvioimaan, miten tärkeinä he pitivät erilaisia tutkimuksessa esitettyjä hyvän aikuiselämän osa-alueita. Ylivoimaisesti tärkeimmäksi elämänarvoksi nousi palkitseva työ. Sitä piti tärkeimpänä 65 prosenttia vastaajista.

Miehille avioliitto ja lapset hieman tärkeämpiä kuin naisille

Tulosten perusteella vaikuttaa siltä, että miehet ajattelevat avioliitosta ja lapsista hieman naisia perinteisemmin. Vihkivalojen vannominen oli olennainen osa hyvää elämää miehistä 37 prosentille ja naisista vain 24 prosentille. Lasten saamista piti erittäin tärkeänä 40 prosenttia miehistä ja 33 prosenttia naisista.

Myös Suomessa on näkyvissä muutos, jonka mukaan tyydyttävää ja täyteläistä elämää voi elää myös hankkimatta lapsia. Yhä useampi nuori aikuinen valitsee vapaahtoisen lapsettomuuden.

Tämä trendi näkyy jo syntyvyyden alenemisena. Tilastokeskuksen lokakuussa julkaiseman ennakkotilaston mukaan syntyvyys on tänä vuonna laskenut pienemmäksi kuin koskaan vuoden 1900 jälkeen, jolloin kuukausittaisia syntyvyystilastoja alettiin koota.

Väestöliiton Väestöntutkimuslaitoksen johtaja Anna Rotkirch arvioi tuolloin, että kyseessä on kulttuurinen muutos. Vapaaehtoinen lapsettomuus yleistyy ja toisaalta ensimmäinen lapsi hankitaan aiempaa myöhemmin, jolloin toista lasta ei ehkä ehditäkään saada.

Lokakuussa vapaaehtoisesta lapsettomuudesta kirjan kirjoittanut Nefertiti Malaty arvioi Ylen Jenny+-ohjelmassa, että ihminen voi kokea vapaaehtoisen lapsettomuuden samalla tavalla henkilökohtaisena ominaisuutenaan kuin vaikka silmien värin. Tästä huolimatta vapaaehtoisesti lapsettomia kummastellaan ja paheksutaan yhä.

Nyt julkaistu amerikkalaistutkimus antaa lisää tietoa siitä, että avioliitto ja lasten hankkiminen eivät ole nuorten aikuisten tärkeyslistan kärjessä.

Aiheesta lisää: “Minulle paras syy olla tekemättä lapsia on se, etten erityisesti halua heitä” – koomikko Juuso Kekkonen normalisoi lapsettomuutta puhumalla