Kengät. Niistä kaikki lähtee. Sen tietää pukusuunnittelija Marjatta Nissinen, joka palkittiin tänä itsenäisyyspäivänä Pro Finlandia -mitalilla.
– Kengät ovat näyttelijän ensimmäinen puku. Niiden on oltava kunnossa, koska liike lähtee kengistä.
Liikettä ja kenkiä oli runsain mitoin Tuntemattomassa sotilaassa (2017), johon Nissinen suunnitteli puvut. Suolla ja ryteiköissä juostiin ahkerasti. Saappaat, vaatteet ja puvusto joutuivat koville.
Nissinen kuitenkin tiesi omasta kokemuksesta, miten oleellista on pitää huolta kameran edessä työskentelevistä, huolehtia, että jalassa on mahdollisimman mukavat ja kuivat jalkineet.
Pukusuunnittelija oli oppinut katsomaan asioita näyttelijöiden näkövinkkelistä jo parikymppisenä nuorena naisena, kun hän työskenteli mallina Pariisissa ja Milanossa 1970-luvun puolivälissä.
– Mannekiini joutuu itse luomaan käsikirjoituksen vaatteelle. Siinä tajuaa näyttelijän aseman kameran edessä. Ymmärtää, mitä se tarkoittaa, kun palelee, on kuuma ja jano, millaista on, jos on vääränlaiset kengät jalassa.
Tuntemattomassa sotilaassa näyttelijät “ryntäilivät metsässä ruumis hellänä”. Saappaat upposivat suohon, kastuivat ja hajosivat. Pukujen ja kenkien huolto onnistui kuitenkin ilmeisen hyvin, sillä Nissinen kertoo, että näyttelijät palkitsivat puvuston lopuksi samppanjalla.
Partio on etu sotaelokuvassa
Marjatta Nissinen on viime vuosina suunnitellut paljon sotaelokuvien pukuja. Hänen kädenjälkensä näkyy muun muassa elokuvissa Tali-Ihantala 1944, Etulinjan edessä ja Raja 1918. Hän oli mukana myös kaatuneessa Mannerheim-projektissa.
Sotaelokuvien tekeminen on Nissisen sanoin “raadollista ja raskasta”: puvut painavat paljon ja olosuhteet eivät ole helpoimmasta päästä. Aku Louhimiehen ohjaamaan Tuntemattomaan sotilaaseen piti hankkia varusteet yli sadalle näyttelijälle ja tuhansille avustajille.
– Kun haastattelin ihmisiä ryhmääni, kysyin: Oletko ollut partiossa? Osaatko kävellä metsässä? Kestätkö kylmää?
Projekti oli fyysisesti raskas ja päivät olivat pitkiä.
– Kuvausalat olivat suuria: kameroita oli piilotettu sammaleisiin. Jos kuka tahansa näki, että on vaaranpaikka, sai huutaa "poikki".
Ohjaaja Louhimiehestä Nissisellä ei ole pahaa sanottavaa.
– Hän on impulsiivinen, positiivinen, rakastava, vaativa, hirmu tarkka.
Sota tuli iholle
Sodan raadollisuus on tullut töitä tehdessä iholle. Nissinen liikuttuu vieläkin kyyneliin kuvaillessaan, mitä tapahtui, kun hän maskeerasi jatkosodan tapahtumiin keskittyvän Pedon merkin (1981) avustajaa.
Oltiin kuvaamassa kohtausta Kannaksen murtumisesta. Nissinen kertoi miehelle, että tämä joutuisi seuraavaksi pakenemaan suon yli alushoususillaan matkalaukku kädessä. Kävi ilmi, että kohtaus oli miehelle elävästä elämästä tuttu.
– Mies katsoi minua peilistä ja sanoi: "Minä olin yksi niistä, jotka jaksoivat juosta 35 kilometriä, kun Kannas murtui. Kun tulin perille, huomasin, että se matkalaukku, jota olin kantanut 35 kilometriä, oli tyhjä."
Mies oli paetessaan tehnyt, kuten monet muut ja napannut hätäpäissään käsiinsä jotain: matkalaukun, joka osoittautui tyhjäksi.
Tali-Ihantalaa tehdessä Nissinen kertoo oppineensa taistelun merkityksestä. Hän vertaa suomalaisten Tali-Ihantalaa Normandian maihinnousuun tai Waterloon taisteluun. Pienestä maasta kaatui lyhyessä ajassa paljon miehiä.
– Kun ajattelee, että kaksi viikkoa tykitettiin. Emme me ehkä pystyneet saamaan sitä kauheutta esille elokuvassa. Niin paljon veripulloja kuin sen kuvaamiseen olisi tarvittu, meille ei olisi budjetissa edes annettu.
Mitä sotaelokuvat ovat opettaneet?
– Sota ei kannata, mutta arvostus itseänäisyydestä perustuu sotaan. Emme halunneet olla Neuvostoliiton osa.
Lars von Trier piti huolta "perheestään"
Ei Nissisen elokuvaura ole pelkkää taistelua ja tykitystä ollut. Joukkoon mahtuu myös toisenlaista epookkia. Nissinen suunnitteli puvut Mika Kaurismäen ohjaamaan Tyttökuninkaaseen, joka sijoittuu 1600-luvulle ja kertoo kuningatar Kristiinasta.
Tyttökuninkaan pukusuunnittelu palkittiin Jussilla vuonna 2016. Palkintoperusteluissa kiitettiin Nissistä pedantiksi puurtajaksi, joka tekee kaiken oikeista materiaaleista, eikä päästä käsistään mitään keskeneräistä. Nissisen motto kuuluukin tutki, tutki, tutki ja inspiroidu.
– Se tarkoittaa sitä, että löytäisi uuden näkökulman ja uuden tavan tehdä. Kun jokainen elokuva on ikään kuin ensimmäinen, oma ajatustoiminta pysyy raikkaana.
Nissinen on ollut mukana myös kansainvälisissä produktioissa. Tanskalaisen ohjaajalegenda Lars von Trierin Dogvillessä (2003) hän toimi pukusuunnittelijan assistenttina.
– Ennen kuvauksia oli päätetty joka ikinen peruna, joka laareissa oli. Ja kaikki asiat oli järjestetty niin, että kello yhdeksän ja kello seitsemäntoista välillä saattoi tapahtua mitä tahansa.
Mukana oli iäkkäitäkin maailmantähtiä kuten Lauren Bacall. Näistä jokaisella oli dupleeraajat, jotka kuuluivat Nissisen “salonkiin”.
– He olivat paikalla kello kahdeksalta aamulla. Me seurasimme monitoreista, mitä siellä tapahtuu ja jokainen oli valmiina paikkaamaan omaa näyttelijäänsä.
Ohjaaja oli itse jopa koeasunut käytetyn hotellin, jonne hän toi “perheensä”.
– Hän kutsui ryhmää perheeksi. Se oli hyvää huolenpitoa.
Pukusuunnittelu näkyvää ja näkymätöntä
Kun Nissinen kuuli saaneensa Pro Finlandia -palkinnon, ensimmäinen reaktio oli hämmästys.
– En ymmärtänyt. Ajattelin, että tunnen kunniamerkit aika hyvin, mutta piti kuitenkin tarkistaa, että mikä ja miksi minä.
Seuraava ajatus oli, että hyvä, että pukusuunnittelu noteerataan. Työ kun on yhtä aikaa näkyvää ja näkymätöntä. Pukusuunnittelun juju on Nissisen mielestä siinä, että sitä ei huomaa, että se istuu saumattomasti lopputulokseen.
Kertaakaan Nissinen ei kerro harmitelleensa sitä, ettei yleisö tajua lopputulosta katsoessaan, millainen työmäärä visuaalisen ilmeen takana on.
– Ajattelen, että no mercy. Ainoastaan sillä on merkitystä, mitä siellä kankaalla on. Kukaan ei kysy, oliko rahaa, oliko aikaa, oliko ihmisiä. Me teemme elokuvaa emmekä pukuja. Me teemme kuvia.
Seuraavaksi Nissisen suunnittelemia elokuvapukuja nähdään Virossa kuvatussa Firebirdissa (Tulilintu). Kylmän sodan aikaan perustuvan trillerin ensi-ilta on 2020. Luvassa on taas univormuja: tapahtumat sijoittuvat neuvostoliittolaiseen lentotukikohtaan.
Pro Finlandia -palkinto myönnettiin kahdelletoista taiteilijalle.
