Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Järjestö: Kolumbiassa henkilömiinojen vaatimien uhrien määrä kolminkertaistunut viime vuodesta

Kuluvan vuoden aikana jo 180 ihmistä on kuollut tai loukkaantunut maastoon hylätystä miinasta.

Kolumbian armeijan sotilas harjoittelee miinan etsintää maaliskuussa 2015.
Kolumbian armeijan sotilas harjoittelee miinan etsintää maaliskuussa 2015. Kuva: LUIS EDUARDO NORIEGA / EPA
  • Jani Parkkari

Kolumbiassa maamiinojen uhrien määrä on jyrkässä kasvussa. Tänä vuonna 180 ihmistä on kuollut tai loukkaantunut miinoista, Colombian Campaign Against Landmines -järjestö tiedottaa. Viime vuonna vastaava luku oli 57.

Suurin osa uhreista on astunut Farc-sissijärjestön asettamaan jalkaväkimiinaan. Järjestö luopui aseellisesta toiminnasta viime vuonna, mutta sissit jättivät jälkeensä paljon toimivia miinoja viidakkoon ja vuoristoon.

Farc-sissien palatessa takaisin siviilielämään suuri osa järjestön aikaisemmin hallitsemista alueista on siirtynyt rikollisjoukkojen ja kapinaa jatkavien pienempien sissijoukkojen käsiin. Aikaisemmin Farc-kapinalliset varoittivat paikallisia asukkaista miinoista, mutta enää tieto ei kulje. Nyt suurin osa uhreista on siviilejä.

– Meidän täytyy nostaa tästä metakka. Kolumbia ei saa palata niiden maiden joukkoon, joihin maamiinat vaikuttavat eniten, Colombian Campaign Against Landmines -järjestön puheenjohtaja Alvaro Jimenez kertoi uutistoimisto Reutersille.

Rauhansopimuksen solmimisen jälkeen Kolumbia on onnistunut puhdistamaan miinoista ainoastaan kaksi neliökilometriä Farc-sissien aikaisemmin hallitsemasta alueesta.

Kolumbia on allekirjoittanut henkilömiinat kieltävän Ottawan sopimuksen ja sitoutunut poistamaan miinat maastosta vuoteen 2021 mennessä. Järjestön mukaan tämän tavoitteen saavuttaminen vaikuttaa hyvin epätodennäköiseltä ja maa joutuneekin pyytämään lisäaikaa sitoumustensa täyttämiseen.

Lue lisää:

YK: Kolumbian Farc-sissit luovuttivat aseensa