– Saarnamiehestä tehdään videohaastista kompassilla (itkunauruhymiö)
– Hahah hauskaa
Jyväskylän Jodelilta ei nähtävästi mene mikään ohi. Ei varsinkaan tilanne, jossa yhtä kaupungin kiistatta kuuluisimmista hahmoista jututetaan kameroiden kera ydinkeskustassa.
"Saarnamiehen" tuntuvat tietävän kaikki, mutta harva tietää, kuka oikeasti on tämä aurinkolaseihin ja talvivaatteisiin sonnustautunut mies, joka huutaa englanniksi Jeesuksesta ja synnistä.
Mutta ensin mies täytyy pysäyttää – ei niinkään löytää, sillä saarnaaja ilmestyy lähes päivittäin evankeiloimaan jonnekin päin Jyväskylän keskustaa. On hieman vaikeaa keskeyttää miestä, joka on keskellä kovaäänistä saarnaa, mutta se onnistuu.
Nyt saadaan hänen tarinansa.
Kuuluisa katupauhaaja
Saarnaajan nimi on David Abreu. Juuri ennen haastattelua hänet löytää keskustelemasta Jyväskylän ydinkeskustassa miehen kanssa, joka toivottaa siunausta ja aamenet ja poistuu paikalta. Abreu kertoo, ettei tunne miestä lainkaan ennestään.
– Ihmiset pyytävät keskimäärin kerran päivässä rahaa minulta, yleensä alkoholiin, Abreu sanoo.
Puheääni poikkeaa saarnaäänestä: saarnatessa Abreu lähes huutaa, mutta peruskeskustelussa hän jutustelee tyystin tavallisella äänentasolla.
Abreu on 56-vuotias, kotoisin Kaliforniasta ja puhuu mieluiten englantia. Siksi tulikivenkatkuiset saarnat tulevat jenkkikorostuksen kera. Mies tiedostaa olevansa melko tunnettu Jyväskylässä, sillä hän on ulkona käytännössä joka päivä "pauhaamassa Jumalan puolesta", kuten hän sanoo.
– Mutta kyse ei ole minusta, vaan Hänestä, Abreu sanoo.
Siis Jumalasta, isolla J:llä.
Abreu kertoo ihmisten tulevan joskus vihaisiksi, koska he ajattelevat saarnamiehen yrittävän mainostaa itseään. Abreun mukaan kyse on kuitenkin evankeliumista ja sen voimasta.
– Jos vain seisoisin kadulla ja sanoisin "Hei, minä olen Dave", minulla ei olisi mitään sanottavaa.
Abreu on ollut Suomessa 28 vuotta. Niistä 27 vuotta hän on evankeloinut, toisin sanoen jaellut kristillistä sanomaa sisältäviä traktaatteja eli pamfletteja. Saarnaamista on takana 24 vuotta.
Traktaattien jakamista hän pitää jälkikäteen ajateltuna pelkuruutena, sillä tuolloin hän ei vielä uskaltanut kertoa ihmisille suoraan kristillisestä sanomastaan. Taustalla oli kuitenkin kaksi valtavaa muutosta, jotka saivat Abreun avaamaan sanaisen arkkunsa. Niihin liittyvät vahvasti LSD, Havaiji, kyyhky ja ruotsinlaiva.
Pimeyden voimien voittaminen
Tutkija Veli-Matti Salminen Kirkon tutkimuskeskuksesta kertoo, että julkinen julistaminen liittyy karismaattisuuteen ja erityisesti yhdysvaltalaiseen perinteeseen.
– Suomalaiseen kristillisyyteen taas liitetään hillitympi ilmaisu, joka ei hyppää liikaa silmille, Salminen sanoo.
Varsinaista katusaarnaajien kulta-aikaa Suomessa saa hakea hiukan kauempaa. Yhden julkisaarnaamisen aikakauden Salminen paikallistaa 1800-luvulle, jolloin Suomessakin syntyi herätysliikkeitä. Silloin muun muassa herännäiset Paavo Ruotsalainen ja Lars Leevi Lestadius saarnasivat vahvasti ja julistivat voimakkaasti.
Yhdysvaltalainen karismaattisuus taas rantautui Suomeen Salmisen mukaan 1960-luvulla. Kun saarnaaja Billy Graham saapui Atlantin takaa julistamaan ilosanomaa Helsinkiin vuonna 1987, kärrättiin Olympiastadionille bussilasteittain suomalaisia kuulemaan häntä.
Salmisen mukaan yksittäisen katusaarnaajan taustalla voi olla ajatus Jeesuksen lähetyskäskystä, mutta lisäksi mukana voi olla omasta kokemuksesta johtuva henkilökohtainen palo tai kutsumus: ajatus siitä, että Jumala puhuu juuri minulle.
Mistä Abreu sai oman kutsumuksensa?
Lapsuuden pakanalauma
Abreun lapsuudenperhe oli hänen mukaansa "pakanalauma". Äiti oli presbyteeri, isä katolinen, eikä kumpikaan käynyt kirkossa.
– Me emme uskoneet mihinkään. Olimme vain... olemassa, Abreu toteaa.
Veli ja sisko eivät olleet hurmoshenkisempiä kuin vanhemmatkaan. Abreulle itselleen taas tuli tarve tavoitella jotain suurempaa henkistä vastausta.
Tietoa aiheesta tulee saarnaajalta hiukan tiputellen. Abreu tuntuu punnitsevan, kuinka tarkasti hänen tarinansa oikeastaan kiinnostaa.
– Haluatko, että selitän tästä lisää? No hyvä on. Noin 18-vuotiaana päätin selvittää, miksi olen täällä, tällä planeetallamme, Abreu aloittaa.
– Joten hakeuduin astrologian ja siitä new agen pariin, syvästi. Kytkeydyin pimeisiin voimiin.
Pimeyden voimiin? Millaisiin?
– Paholaiseen.
Saatananpalvontaan?
– Kyllä.
Lopulta tilanne johti nuoren miehen masennukseen, josta selviämiseksi Abreu päätti lähteä Havaijille etsimään elämäänsä vastauksia.
Syy juuri Havaijiille lähtemiseen oli näky, jonka Abreu oli todistanut 13-vuotiaana ollessaan Havaijilla lomalla perheensä kanssa. Istuessaan iltahämärässä merenrannalla veljensä ja isänsä kanssa hän oli nähnyt valkoisten vaahtopäiden joukossa pinkin lainelaudan, jolla joku laski aaltoja.
Syystä tai toisesta pinkki lainelauta jäi mieleen niin vahvasti, että hän päätti jo tuolloin palata paikalle selvittämään elämänsä tarkoitusta.
– Havaijille lähtö oli eräänlainen pyhiinvaellukseni, hän sanoo.
Kaksi kuukautta saapumisestaan hän törmäsi kristittyihin, joista yksi saarnasi Abreulle evankeliumia puun alla istuessaan.
– Viisi päivää myöhemmin – pum! Tapasin Jumalan.
Happomatka ja pelastus
Tarvitsemme yksityiskohtia. Miten Jumala tavataan Havaijilla, ja missä olosuhteissa?
– Alright, Abreu toteaa ja vaihtaa asentoa.
Hän kertoo työskennelleensä Havaijilla vesiurheilun parissa, ja asui tuolloin samassa talossa muiden työntekijöiden kanssa. Eräänä iltana istuessaan kotona hän alkoi tuntea lämpimän tunteen kehossaan.
– Jos haluat likaiset yksityiskohdat, niin olin ottanut LSD:tä sinä iltana, hän toteaa.
Siihen mennessä Abreu oli ehtinyt kajota elämässään jo muihinkin huumausaineisiin, kuten marihuanaan ja amfetamiiniin.
Mutta LSD ei Abreun mukaan aiheuta mukavaa ja lämmintä oloa. Hän kertoo katsoneensa tuona iltana edessä olevaa ikkunaa, sanoneensa ääneen kuinka hukassa oli, ja kutsuneensa Jeesusta luokseen. Kontakti syntyi.
– Kristus sanoi, että on läsnä täällä ikuisesti. Huoneen nurkassa alkoi näkyä valonsäteitä, ja näin kyyhkysen saapuvan sisälle. Se oli sangen yliluonnollista. Ja sitten näin silmän, joka teki näin:
Abreu iskee silmäänsä havainnollistaakseen tilannetta ja nauraa.
– Se oli Jumala, joka siten tervehti minua sanoen: "Hei, poika!"
Kuulostaa aika kovan luokan happomatkalta. Abreu tunnistaa tuon arvion itsekin. Moni voisi todeta, että kyseessä ei ole jumalallinen ilmestys, vaan psykedeelien aiheuttama sangen huuruinen mielikuvamatka.
Abreu ottaa kritiikin vastaan rauhallisesti. Hän kokee, että kokemus poikkesi normaalista tyystin, ja luottaa omaan ymmärrykseensä asiasta.
– Jotkut narkit sanovat, että olen vieläkin sekaisin, joten tämän tarinan kertominen sisältää riskin, Abreu toteaa.
Abreunkin todistamat mystiset kokemukset eivät ole poikkeuksellisia, ja niitä on perattu muun muassa uskontotieteen näkökulmasta. Abreun kokemuksen voi liittää uskonnollisessa kontekstissa myös niin sanottuihin Pyhän Hengen armolahjoihin.
Seurakuntalainen-lehti pohti artikkelissaan viimeksi toukokuussa, josko niin sanotut Pyhän Hengen armolahjat, kuten näkyjen näkeminen, loppuivat apostolien aikaan.
Abreu itse kokee, että Jumala nimenomaan pelasti hänet tuona iltana Havaijilla.
– En pelännyt, vaan tunnustin Jeesuksen, ja se oli siinä. Siitä alkoi odysseiani.
Evankelista ja avioliitot
Huumeet jäivät siltä istumalta lopullisesti. Tilalle Abreun elämään tulivat Pyhä Henki ja evankelioiminen, mutta lapsuuden perhe ei ottanut muutosta kovin hyvällä.
– Isäni ei tahdo kuullakaan asiasta. Hänen mielestään minun pitäisi olla Yhdysvalloissa, mutta en minä voi. En mene takaisin ennen kuin Jumala niin käskee, enkä muutenkaan vaihda Jumalaani hänen jumalattomuuteensa.
Havaijilla viettämiensä vuosien aikana Abreu tapasi suomalaisen naisen. Siihenkin liittyi johdatusta: kätellessään naista Abreu tunsi pienen sähköisen latauksen ja koki, että hänelle ilmaistiin tässä olevan hänen tuleva vaimonsa. Pariskunta muutti Suomeen Korpilahdelle, joka on nykyään osa Jyväskylää.
– Elämä nytkähti eteenpäin. Meillä oli perhe, ja asiat menivät jonkin aikaa hyvin, kunnes kaikki pirstoutui, Abreu sanoo.
Hän jatkoi saarnaamista ja evankelioimista, jonka koki nyt missiokseen, mutta tiet erkanivat vaimon kanssa. Liitosta jäi kaksi lasta, jotka ovat nyt aikuisia.
Abreu meni toisenkin kerran naimisiin, jälleen suomalaisen kanssa, mutta tuokin liitto päättyi eroon. Kaksi nuorinta lasta ovat vielä melko pieniä, ja Abreun mukaan he ovat uskovia.
Se, miten Abreu jaottelee ihmiset uskoviin ja hukassa oleviin, on yksinkertaista:
– Täytyy tuntea Jumala henkilökohtaisesti ollakseen uskova. Moni on nimellisesti kristitty, mutta tässä on kyse heräämisestä. Silloin olet uskovainen.
Pyhä Henki ruotsinlaivalla
Se, miten Abreusta tuli juuri katusaarnaaja, johtaa kokemukseen ruotsinlaivalla, matkalla Norjaan vuonna 1994 (Jylkkäri). Kun yksi kristityistä matkaseuralaisista rukoili kaikille Pyhän Hengen kosketusta, Abreu ei ajatellut, että se iskisi juuri häneen.
Toisin kävi.
– Tunsin voiman aaltoja vyöryvän ylitseni, tuntien ajan. Ääneni madaltui, ja tiesin, että minulla oli menossa eräänlainen kokemus. Se oli siistiä, hän sanoo.
Sen hän laskee Pyhän Hengen kosketukseksi, ja siitä alkoi myös saarnamiehen ura lappusten jakamisen sijaan. Lillehammeriin mennessä hän saarnasi jo Johannes Kastaja -tyyliin, joskin oppi myöhemmin rajoittamaan kanavointiaan.
– Johannes Kastajan tyyli on tässä ajassa vähän raskas, Abreu myöntää.
Kirkon tutkimuskeskuksen tutkija Veli-Matti Salminen miettii, missä määrin esimerkiksi synneistä saarnaaminen istuu nykypäivään.
– Kyllähän kaikki kirkot sitä tekevät. Mutta ehkä sanoitukset ovat erilaisia, Salminen sanoo.
Maailmanlopusta rummuttaminen voi tuntua melko etäiseltä keskellä kynttilöin valaistua kirkkoa tai lumista joulumaisemaa, mutta toisaalta sekään ei ole ollut vierasta kirkkohistoriassa. Salmisen omassa nuoruudessa 1990-luvulla oli tavallista lukea seurakuntanuorien kanssa Ilmestyskirjaa ja miettiä maailmanloppua.
– Kun oli sisällä siinä kentässä, se ei tuntunut oudolta. Mutta jos nyt lähtisi sillä kärjellä puhuttelemaan ihmisiä, se tuntuisi varmasti aika etäiseltä.
Abreu kertoo, että hänen ydinsanomansa ihmisille kiteytyy muutamaan perusasiaan: uskokaa Jeesukseen ja katukaa. Abreun mielestä mikään muu ei kelpaa: ei Buddha, ei Allah, eivätkä muutkaan uskonnot.
Sehän on aika poissulkevaa? Muihin uskontoihin kuuluvat saattavat hyvinkin loukkaantua moisesta?
– Kukaan ei pääse taivaaseen paitsi Jeesuksen kautta, piste, Abreu vastaa painottaen viimeistä sanaa suomeksi.
Hän myöntää, että viesti on poissulkeva, mutta ei tunnu pitävän sitä ongelmana. Viesti on, mikä on, ja sillä hyvä.
Joitakin saarnaajan ehdottomuus ja pauhu saattaakin pelottaa, etenkin jos viestiä jaetaan pyytämättä ja yllätyksenä kesken jouluostoksien tekoa. Abreun mukaan saarna tulee lujaa siksi, että hänellä ei ole mikrofonia. Saarnamiehen mukaan häntä ei silti tarvitse pelätä.
– En minä ole pelottava, vaan äänekäs.
Kritiikkiä toisilta kristityiltä
Vaikka Jyväskylän kaduilla näkee kaikenlaista, Abreun kimppuun on käyty toden teolla vain yhden kerran.
Eräänä kesäpäivänä tuttu kristitty oli vetänyt itsensä tukevaan jurriin, lähestyi saarnamiestä ja veti tätä turpaan. Abreu ei lyönyt takaisin.
– Ei saarnaaminen ole turvallista. Ulkona tapahtuu kaikenlaista, hän sanoo.
Joskus Abreu on harkinnut jopa oman kirkon perustamista, sillä se olisi katusaarnaamista turvallisempaa. Toistaiseksi hän on tulkinnut, ettei se kuitenkaan ole Jumalan tahto, ja altistaa itsensä kadulla ohikulkijoille.
– Ajattelen, että jos saan turpaani, saan turpaani. Jos kuolen, sitten kuolen. Minä olen pelastettu ja oikeassa. Se on pääasia.
Kun Abreu astuu kadulle ja avaa suunsa, hän ajattelee täyttyvänsä Pyhällä Hengellä ja kanavoivansa viestejä suoraan taivaasta. Hän saapuu kadulle käytännössä joka päivä, satoi tai paistoi, pakasti tai ei. Kiintoisaa kyllä, suurin kritiikki tulee toisilta kristityiltä.
– Minä ärsytän ihmisiä, minä ärsytän pastoreita ja kristittyjä. He eivät pidä siitä, että olen tällä mesoamassa, Abreu sanoo.
Hän uskoo sen johtuvan siitä, että muut tahtovat olla kristinuskostaan hiljaa ja keskittyä käymään kirkossa, joten uskon rantautuminen kadulle on epäsuotavaa.
Samaa ajatusta pohtii tutkija Salminen, joka muistuttaa positiivisesta ja negatiivisesta uskonnonvapaudesta. Ensimmäinen on vapautta uskoa, toinen on vapautta olla joutumatta uskonnon vaikutuspiiriin.
– Uskonto on yhteiskunnassamme vahvasti yksityinen asia. Tuntuu, että kaikki keskustelut liittyvät siihen, että uskonto halutaan rajata omaan tilaansa, Salminen kiteyttää.
Viimeksi tällä viikolla keskustelua herätti uutinen siitä, miten vanhemmat ovat oppineet vaatimaan uskonnottomia juhlia. Ilmapiiri on suotuisa Suomen yhtäaikaiselle maallistumiselle, mutta toisaalta myös uskontojen moninaisuudelle ja samalla luterilaisuuden säilymiselle.
Moninaistuvassa uskontojen kentässä voi käydä niin, että David Abreun kaltaiset viestistään varmat katusaarnaajat ovat yhä harvinaisempaa sakkia. Abreu on nimittäin harvinaisen tiukasti sitä mieltä, että on oikeassa, ja pitää uskoa Jeesukseen ainoana väylänä pelastukseen.
Mistä hän sitten tietää, ettei ole---
– Harhaanjohdettu? Abreu keskeyttää arvaten kysymyksen lopun.
Niin, harhaanjohdettu tai hullu.
Abreuta kysymys naurattaa.
– Viimeksi kun tarkistin, olin ihan kunnossa. Voin paremmin kuin koskaan. Tunnen yhä Jeesuksen, enkä ole hukannut asiaani.
Miksi juuri minä?
Jyväskylän joulukuu on ollut vuoroin sateinen, vuoroin niukkaluminen. Abreu on saarnannut keskustassa tasaiseen tahtiin. Hän rahoittaa evankelioimistaan tekemällä rakennusmaalaustöitä silloin, kun niitä on saatavilla, mutta muuta päivätyötä hänellä ei ole. Hän myös sanoo, että raha-asiat ovat aina järjestyneet jollain mystisellä tavalla.
– Minä olen Jumalan orja Jyväskylässä, hän toteaa.
Abreu on tosin vuosien mittaan myös valittanut Jumalalle siitä, että on juuri Jyväskylässä. Miksi minä -mankuminen on kuitenkin ajan mittaan laantunut, sillä hän kokee olevansa käsketty saarnaamaan juuri täällä, Keski-Suomessa. Abreun mukaan Jyväskylässä on jotain erikoista, ja sen ovat todenneet muutkin hänen tuntemansa evankelistat.
Viimeisen parin vuoden ajan hän kuitenkin kokee Jumalan antaneen merkkejä siitä, että saarnamiehen matka saattaisi johtaa takaisin Havaijille. Toistaiseksi vahvistuksia viestille ei ole vain tullut, ja suunnitelma otti hieman takapakkia.
En minä ole pelottava, vaan äänekäs.
David Abreu
Eikä Abreu ollut ensin ihan varma siitäkään, tulkitsiko viestiä oikein.
– Paholainen tykkää pulista, hän sanoo.
– Ja hän puhuu kristityillekin. Minusta hän varmaan pitää ihan erityisesti, sillä kolkuttelen hänen porttejaan. Mutta olen varma siitä, että olen pelastunut, Abreu toteaa.
Jumalan orjan rooli on siis odotella, milloin kutsu käy uudestaan, ja ovet aukeavat lämpimämpään ilmastoon. Sitä odotellessa Abreu käy pitämässä ääntä Jyväskylän keskustassa, joka päivä jos mahdollista. Näiden vuosien aikana Abreu ajattelee kylväneensä henkisiä siemeniä. Muutama ihminen on vaikuttunut saarnaamisesta ja löytänyt hänen tulkintansa mukaan Jumalan ja Jeesuksen.
Iso osa katukuvassa näyttää kulkevan saarnaajan ohi, mutta hän jatkaa silti.
– 28 vuoden jälkeen jossain vaiheessa tulee aikani lähteä. Joku muu jatkaa työtäni.
Korjaus 27.12.2018 klo 10:38: Muokattu lause "Abreu toivoo, että heistäkin tulisi uskovia" muotoon "Abreun mukaan he ovat uskovia".