– Mukavaa, että pidätte grillatusta makrillista, tarkastuspisteen sotilas sanoi ja virnisti.
Sotilas vahvisti sen, mitä olimme jo viikon aikana epäilleet: He olivat pitäneet meitä silmällä koko ajan. Olimme edellisenä iltana syöneet grillattua kalaa pienessä kojussa kaupungilla.
Hotellimme ulkopuolella oli ollut lähes koko viikon sotilaita. Kun teimme haastatteluja, sotilasajoneuvot ajoivat ohitsemme edestakaisin. Kun olimme ravintolassa, sotilasajoneuvo seisoi kadulla aivan vieressä.
Se saattoi olla sattumaa, mutta todennäköisesti ei.
Puhelimeni soi juuri, kun olimme päässeet kaikkien tarkastuspisteiden läpi takaisin ranskankielisten alueelle Doualan kaupunkiin.
Langan päässä oli ystävämme Bueasta. Hän itki lohduttomasti.
Heti kun olimme lähteneet, hänen veljensä ja tämän vaimo oli ammuttu kolmen alle kouluikäisen lapsensa edessä kirkkomatkalla. Luodit tulivat armeijan sotilaan aseesta.
28-vuotiaasta sinkkumiehestä tuli parilla laukauksella kolmen pienen lapsen yksinhuoltaja. Ja tämä on vain yksi surullinen ihmiskohtalo Kamerunia repivässä konfliktissa.
Surmia ei tutkita. Sotilas kirjoittaa vain pienen raportin, ja jatkaa työtään. Ainakin näin sotilas kertoi meille tarkastuspisteellä, kun tulimme kaupunkiin.
Amerikkalaisten kouluttama, erikoisjoukkoihin kuulunut sotilas esitteli itsensä Jack Baueriksi. Bauer on se 24-tv-sarjasta tuttu agentti, joka tappaa pahiksia ja pelastaa maailman.
Jack Bauer piti meitä tarkastuspisteellä tunnin eikä ensin suostunut palauttamaan passiani. Hän otti kuvia meistä, passeistamme ja autostamme.
– Liselott, miksi nimesi ei ole Love-a-lot? hän sanoi ja iski silmää virnuillen.
Sen jälkeen hän osoitti asettaan.
– Jos raportoitte jotain, mistä minä en pidä, saatatte joutua ristituleen. Kirjoitan siitä pienen raportin ja jatkan työtäni, hän sanoi täysin vakavana.
– Jos kirjoitatte valheita, lähetän kuvianne kaikille kaupunkia ympäröiville tarkastuspisteille, ettekä pääse pois täältä.
Jos silloin epäilinkin hänen sanojaan, en tehnyt sitä enää seuraavana päivänä.
Olimme lähdössä Bueasta kohti kaupunkia, joka sijaitsee vain joitakin kilometrejä pohjoiseen. Sieltä ihmiset ovat paenneet taisteluja erämaahan, ja kaupunki on autioitunut.
Ammuskelu alkoi vain parisataa metriä tarkastuspisteeltä. Näimme omin silmin, miten armeija ampui sarjatulella paikkaan, joka oli täynnä siviilejä. Ihmiset juoksivat paniikissa. Ja me teimme kuten kaikki muutkin - pakki pohjaan ja taaksepäin, niin että renkaat huusivat.
Seuraavana päivänä olimme lähdössä kylään, jossa tilanteen piti olla rauhallinen. Ihmiset olivat palaamassa koteihinsa.
Yöllä kylään hyökättiin. Kapinalliset sieppasivat ja tappoivat ihmisiä, joita väittivät pettureiksi. Ruumiit heitettiin keskelle kylää kaikkien nähtäväksi.
Kamerunin konfliktialueella tuli harvinaisen selväksi, miksi sieltä ei kuulu ulkomaailmaan juuri mitään.
Ulkomaalaisia toimittajia kyttäillään ja uhkaillaan, paikallisia toimittajia vangitaan. Monissa jutuissa esiintyy nimettömiä ja kasvottomia ihmisiä - ihmiset pelkäävät liikaa.
Itse olin joka ilta rättiväsynyt, koska olin koko ajan valppaana ja jännitin, mitä tapahtuu seuraavaksi. Kun pääsin kotiin Nairobiin, olin pudota tuolilta, kun keittiön ovi pamahti kiinni läpivedossa. Suurelle osalle ihmisistä tällainen olotila on jatkunut siellä jo pari vuotta.
Olen äärimmäisen kiitollinen kaikille niille, jotka puhuivat kanssani Bueassa. Moni ei suostunut puhumaan, koska he pelkäsivät hallituksen kostoa. Jotkut halusivat muuttaa nimeään, mutta suostuivat silti näyttämään kasvonsa. Heidän mukaansa hallitus voi väittää tarinoita valeuutisiksi.
Armeija toivoo, että ulkomaiset toimittajat liikkuvat englanninkielisillä alueilla vain armeijan saattueissa. Yksi kollegani kansainvälisesti tunnetusta englanninkielisestä mediasta yritti armeijan avulla päästä Bueaan. Hänen akkreditointinsa evättiin oudoin perustein.
Joskus on hyvä, että kirjoittaa pienellä, tuntemattomalla kielellä.
Lue myös: