Presidentti Donald Trumpin yksi keskeisiä vaalilupauksia on ollut rakentaa muuri Meksikon ja Yhdysvaltain välille. Trump on vaatinut kongressilta rahoitusta muurihaaveilleen, ja viime viikolla hän uhkasi sulkea liittovaltion hallinnon ellei muuria rahoiteta.
Senaatti kuitenkin mitätöi Trumpin uhkaukset hyväksymällä väliaikaisen rahoituksen, jotta hallinto voi jatkaa toimintaansa.
Muurikiista presidentti Trumpin ja kongressin demokraattien välillä uhkasi sulkea hallinnon. Valkoinen talo sekä useat liittovaltion virastot olivat jo valmistautuneet hallinnon osittaiseen sulkemiseen. Kongressissa suunnitelmiin rajamuurista on kuitenkin suhtauduttu kriittisesti yli puoluerajojen.
Senaatin tuore päätös on myös takaisku Trumpin mahdollisuuksille saada rahoitusta Yhdysvaltain ja Meksikon rajalle rakennettavaan muuriin kongressilta.
Väliaikainen rahoitus mahdollistaisi hallinnon toimet aina helmikuun alkuun saakka, ja kun tammikuussa edustajainhuoneessa aloittavat uudet edustajat demokraattienemmistöllä on hyvin epätodennäköistä että muurille annettaisiin sen jälkeen rahoitusta.
Lue lisää:
Vaihtoehdot muureista esiteltiin Trumpille – mielenosoittajat vastassa
Aiheesta muualla: