Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Venäläisnainen otettiin kiinni Helsinki-Vantaan lentoasemalla Yhdysvaltojen pyynnöstä

Venäjän suurlähetystön edustajan mukaan nainen on kertonut Yhdysvaltojen epäilevän häntä huumeiden salakuljetuksesta ja rahanpesusta.

Näkymä lentokentän sisätiloihin.
Kuva: Kalevi Rytkölä / Yle
  • Annette Blencowe

Venäläinen nainen on otettu kiinni Suomessa Yhdysvaltojen pyynnöstä. Kiinniotto tapahtui Helsinki-Vantaan lentoasemalla joulukuun 15. päivänä.

Keskusrikospoliisin rikoskomisario Ritva Santtila kertoo, että noin 30-vuotiaan naisen tullessa Suomeen Helsinki-Vantaan lentoaseman rajatarkastuspisteessä huomattiin, että hänestä on tehty Interpolin etsintäkuulutus. Niin sanottu red notice -etsintäkuulutus oli tehty Interpol Washingtonista.

Asiasta kertoi ensimmäisenä uutistoimisto Tass, jonka mukaan nainen oli matkalla Pietarista Espanjaan.

Tassin haastatteleman Venäjän suurlähetystön edustajan mukaan nainen on kertonut Yhdysvaltojen epäilevän häntä huumeiden salakuljetuksesta ja rahanpesusta vuosina 2013–2016 hänen asuessaan Yhdysvalloissa. Nainen on kiistänyt syyllisyytensä.

KRP:n Santtila vahvistaa, että naista epäillään ainakin huumausainerikoksista. Häntä ei epäillä rikoksista Suomessa.

Tassin mukaan naista pidetään säilössä Vantaan vankilassa. Naisen säilöönotosta on ilmoitettu Venäjän viranomaisille.

Venäjän suurlähetystön edustaja kertoo Tassille pyytäneensä, että naisen terveydentilaan kiinnitetään erityistä lääketieteellistä huomiota.

Yhdysvalloilta ei vielä luovutuspyyntöä

Santtilan mukaan Yhdysvallat ei ole vielä toimittanut Suomelle luovutuspyyntöä naisesta.

Luovutuspyyntö on tehtävä 30–40 vuorokauden kuluessa kiinniotosta, Santtila sanoo. Tassin mukaan Yhdysvaltojen on toimitettava Suomelle todisteita syytteiden tueksi tammikuun 29. päivään mennessä.

Oikeusministeriö tekee luovutuspyynnön perusteella harkinnan luovutetaanko nainen Yhdysvaltoihin vai ei.

– Jos ei luovutuspyyntöä ole tullut määräaikaan mennessä, niin henkilö vapautetaan, Santtila sanoo.

Santtilan mukaan vastaavanlaisia rikoksista epäiltyjen luovutuspyyntöjä tulee Yhdysvalloista Suomeen noin viidestä seitsemään tapausta vuodessa.

Muokattu 29.3. klo 15:30 kohtaa, jossa kerrottiin yksityiskohtaisesti naisen terveydentilasta.