Valkoinen talo on ohjeistanut Yhdysvaltain armeijan rakennusosastoa tutkimaan mahdollisuutta käyttää maan katastrofirahaston varoja Meksikon rajan muurin rakentamiseksi, kertoo uutistoimisto AP kongressin sisäisiin lähteisiin viitaten.
Yhdysvaltain kongressi hyväksyi 13,9 miljardin dollarin katastrofirahaston viime vuonna. Sen varoja on alustavasti kohdennettu erilaisiin projekteihin esimerkiksi Kaliforniassa, Floridassa, Texasissa ja Puerto ricossa. Rahaston tarkoituksena on rahoittaa esimerkiksi tulvien, maastopalojen ja muiden luonnonkatastrofien aiheuttamien vahinkojen korjauksiin sekä tulevaisuuden katastrofien ehkäisemiseksi. Varoja ei kuitenkaan ole vielä suoraan osoitettu mihinkään käyttöön.
Presidentti Donald Trump harkitsee hätätilan julistamista maahan, jonka turvin hän voisi ohittaa kongressin muurin rahoittamiseksi.
Hallinnon työntekijöille palkkaa takautuvasti
Samaan aikaan Yhdysvaltain senaatti on hyväksynyt esityksen, jonka mukaan maan hallinnon työntekijöille voidaan maksaa takautuvasti palkkaa, heti kun osittainen sulku saadaan päätökseen. Esityksen mukaan kaikkien työntekijöiden on määrä saada palkkansa niin pian kuin mahdollista.
Yli 800 000 hallinnon työntekijää on jäämässä ensimmäistä kertaa ilman palkkaa perjantaina.
Trump edisti muurihankettaan Texasissa
Presidentti Trump saapui torstaina texasilaiseen McAllenin kaupunkiin Meksikon rajalle edistämään tavoittelemaansa muurihanketta. Trump tutustuu vierailunsa aikana muun muassa alueen rajavartijoiden toimintaan.
Keskustellessaan siirtolais- ja rajaviranomaisten kanssa McAllenissa presidentti otti kantaa vastustajiensa arvosteluun, joiden mukaan muuri olisi keskiaikainen ratkaisu Yhdysvaltain ja Meksikon rajan haasteisiin.
– Heidän mukaansa muuri on keskiaikainen. Niin on pyöräkin. On olemassa asioita, jotka toimivat, tiedättehän? Pyörä toimii ja niin toimii muurikin, presidentti totesi.
Trumpin mukaan muuria tarvitaan estämään laittomien siirtolaisten pääsy Yhdysvaltoihin ja ehkäisemään huumeiden salakuljetusta ja väkivaltarikollisuutta.
Sinänsä McAllenin rajakaupunki ei ole ehkä ihanteellisen paikka Trumpille kertoa laittomien siirtolaisten mukanaan tuomasta rikollisuudesta. New York Timesin mukaan rikosten määrä kaupungissa on nimittäin alimmillaan lähes 30 vuoteen.
Trumpin tilaisuudessa esille oli laitettu muurihankkeen edistämiseksi rajavartiolaitoksen takavarikoimia aseita ja huumeita sekä muovipusseihin pakattuja seteleitä.
FBI:n agentteja edustava liitto varoitti sulun vaikutuksista
Trump on toistuvasti vihjaillut julistavansa kansallisen hätätilan, mikäli demokraatit eivät taivu rahoittamaan Meksikon muuria.
Presidentti lisäksi ilmoitti peruneensa matkansa Maailman talousfoorumin kokoukseen Davosiin muurikiistan vuoksi.
Trump on ilmoittanut pitävänsä maan hallinnon osittain suljettuna, kunnes muurin rahoitus ratkeaa. 800 000 työntekijään vaikuttava hallinnon sulku on jatkunut jo lähes kolme viikkoa.
Tänään Yhdysvaltain liittovaltion keskusrikospoliisin FBI:n agentteja edustava liitto varoitti hallinnon sulun uhkaavan FBI:n toimintaa.
Aiheesta lisää: