Ulkomailla kannattaa mennä aina sikäläiseen ruokakauppaa, sillä siitä saa käsityksen paikallisesta kulttuurista, niinhän se on.
Moskovassa asuvana suomalaisena kaupan annin tutkiminen tuntuu välillä siltä, kuin olisi sattunut huvipuiston metkulaan ja tuijottaisi vääristävään peiliin.
Tuote näyttää samalta, mutta maku on erilainen. Kyse ei ole väärennöksistä, vaan Valion tuotteista. Ne näyttävät kotimaan markettien oltermanneilta mutta maistuvat erilaiselta.
Syynä on Venäjän vastaisku pakotteille, jotka länsimaat asettivat Venäjälle Krimin valtauksen jälkeen.
Venäjä kielsi ulkomaisten elintarvikkeiden tuotteiden tuonnin ja vaati valmistajia siirtämään tuotantoaan Venäjälle.
Niinpä maitopurkin kyljessä lukee nyt "Suomalaista laatua venäläisestä maidosta".
Muuten hyvä yritys, mutta suomalaisen laadun takeena ovat silti venäläisellä ravinnolla ruokitut venäläiset kantturat. Maidon maku ei ole vastenmielinen, mutta taas, erilainen.
Siksi oli erityisen ilahduttavaa törmätä vieraalta näyttävään, mutta paljon lupaavaan pakkaukseen. "Aito suomalainen tuote", luki purnukan kyljessä.
Etiketissä oli sinisiä marjoja ja teksti kisel.
Ostin purkin, vaikka en ollut kovin toiveikas. Olin pettynyt pahasti vain paria päivää aiemmin, kun ostin kemikaliokaupasta silmämeikin poistoainetta – tunnetun yhdysvaltalaisen valmistajan merkkiä.
Illalla kasvojani pestessä avasin pullon, ja kylpyhuoneeseen levisi ruusuveden tuoksu. Se tuntui vieraalta. Yhtä vieraalta kuin tuotteen kyvyttömyys poistaa päivän sotamaalausta kasvoiltani. Heitin purnukan roskiin.
Sitten käsissäni oli kisel-purkki.
Vein aarteeni kotiin, avasin sen ja kaadoin tummansinertävää nestettä lasiin. Kohotin lasin korkeuksiin, skoolasin näkymättömille ja otin kulauksen.
Yllätyksekseni sain kieleni päälle tutun maun. Kyllä, tämä oli sitä samaa tavaraa, jota Suomessa myydään mustikkakeittona ja jota olen holvannut kaurapuuroni päälle aamiaispöydässä.
Venäläismarketin maitohylly ja yllätysmustikkakeitto ovat osoituksia siitä, että suomalaisuus on yhä Venäjällä myyntivaltti. Sana Suomi kannattaa painaa tuotepakkauksen kylkeen mahdollisimman näkyvästi siniristilipulla varustettuna. Se on kuin venäläinen joutsenmerkki, tae laadusta.
Venäläiset Moskovassa saakka luottavat suomalaisiin, vaikka valtionjohtoinen televisio syytää aika ajoin mitä väännellyintä kuvaa suomalaisten lahtaamien neuvostosotavankien joukkohaudoista Karjalassa tai venäläislasten kaappauksista suomalaiskaupunkien kaduilta.
Suomalaisuuden tenhon voi kokea esimerkiksi hypätessään moskovalaiseen taksiin.
– Mistä olette kotoisin, kuski kysyy. – Suomesta? Ooh, siellä on niin puhdasta!
Suomen ja muiden Pohjoismaiden maine on tässä kuussa saanut lisää kiillotusta, kun Venäjän ykköskanavalla alkoi pyöriä Pohjoismaihin keskittyvä matkailusarja.
Sitä luotsaa pitkänlinjan televisiotoimittaja, oikea venäläisikoni Vladimir Pozner.
Pian esitetettävissä kolmessa Suomi-osassa Pozner ihastelee muun muassa kirjastolaitosta ja koulujärjestelmää. Pozner on mielipidevaikuttaja, jonka puheita ja ohjelmia seurataan.
Ohjelma esitetään samalla kanavalla, joka ajoittain suoltaa Suomeakin soimaavaa uutisointia. Siksi on hyvä muistaa, että poliittinen propaganda on usein täysin ihmisten arkitodellisuudesta irrallaan.
Pozner ihmettelee ohjelmassaan Suomen nousua elämänlaadultaan yhdeksi maailman kärkimaista ilman luonnonvaroja.
– Maat, kuten Venäjä, jossa kukaan ei luota kehenkään tai mihinkään, toimivat huonommin, Pozner pohti Helsingin Sanomien haastattelussa.
Ainakin yksi moskovalainen istahtaakin televisionsa eteen mustikkakeittolasi kädessään ja tuntee taas pienen hetken ylpeyttä omasta alkuperästään.
Kuuntele, mitä Marjo Näkki kertoo suomalaisen ruuan arvostuksesta Venäjällä Mistä maailma puhuu -podcastissa:
