Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump ehdottaa, että laittomasti maahan tulleille lapsille tarjotaan väliaikaista suojelua kolmeksi vuodeksi.
Ehdotuksen mukaan noin 700 000 Yhdysvaltoihin alaikäisinä saapunutta siirtolaista saisi muun muassa työluvan sekä suojan karkotuksia vastaan. Lisäksi presidentti antaisi 300 000 karkotusta odottavalle siirtolaiselle kolmen vuoden jatkoajan oleskella maassa.
Trump yrittää tarjouksellaan saada päätökseen Yhdysvaltain hallinnon lamauttaneen budjettikiistan.
Presidentti esitti myös, että Yhdysvaltain etelärajalle palkataan 2 750 uutta rajavartijaa. Trumpin ehdotus sisältää myös lisärahaa "kiireelliseen humanitaariseen apuun" sekä huumeita jäljittävään teknologiaan ja rajaturvallisuuteen.
Vastineeksi presidentti haluaa 5,7 miljardia dollaria tavoittelemalleen muurille. Trumpin mukaan kyseisellä summalla Yhdysvaltain etelärajalle voitaisiin rakentaa teräsaitaa 370 kilometriä.
Edustajainhuoneen puhemies Nancy Pelosi tyrmäsi ehdotuksen jo ennen Trumpin pitämää puhetta ja kuvaili sitä mahdottomaksi hyväksyä.
Pelosin mukaan Trump on koonnut yhteen useita aloitteita, jotka kaikki on jo aiemmin tyrmätty.
– On epätodennäköistä, että mikään näistä ehdoista menisi läpi edustajainhuoneessa ja yhdessä niillä ei ole menestymisen mahdollisuuksia, Pelosi sanoi etukäteen lähettämässään tiedotteessa.
Osa Yhdysvaltojen hallinnosta on suljettuna jo viidettä viikkoa Meksikon rajamuurin rahoitusta koskevan kiistan takia.