Tänä keväänä käydään sosiaaliturvavaalit.
Uusi eduskunta saa perattavakseen työttömyysturvan, asumistuen, toimeentulotuen ja niitä täydentävien sosiaalitukien sekasotkun.
Sosiaalisten tulonsiirtojen kasvava taakka painaa julkista taloutta vinoon. Tilanteen kestämättömyyttä kuvastaa, että pelkästään ihmisten vuokriin ja vastikkeisiin uppoaa verovaroja puolustusbudjetin suuruinen summa.
Kansantaloudellisesti ratkaisun suunta on selvä. Kansantulon tasauspolitiikasta on siirryttävä kansantulon kasvua tukevaan sosiaalipolitiikkaan.
Vaaleja kohti käyvien puolueiden linjanvedot eivät kuitenkaan lupaa hyvää.
Yksikään poliittinen liike ei uskalla harkita esimerkiksi asumistuesta luopumista saatikka yhdyskuntapalvelun vaatimista toimeentulotuen asiakkailta, vaikka länsinaapurissa näin tapahtuu sosiaalidemokraattien johdolla.
Miten tähän on tultu? Miksi suomalainen oikeistokin uskoo tulontasauspolitiikan harhakuviin?
Ajan myötä tulontasauspolitiikka muuttui taloudesta moraaliksi ja kivettyi sosiaalieettiseksi hyveeksi.
Suomessa 1960-luvulta alkaen harjoitetun sosiaalipolitiikan pääideologi Pekka Kuusi nojasi kansantaloudelliseen järkeilyyn. Aktiivisilta ja paremmin ansaitsevilta siirrettiin tuloja passiivisille ja vähemmän ansaitseville ja siten kasvatettiin paitsi peruselintarpeiden myös vaatteiden, jääkaappien, autojen, asuntojen ja etelänmatkojen kulutuskysyntää.
Ajan myötä tulontasauspolitiikka muuttui taloudesta moraaliksi ja kivettyi sosiaalieettiseksi hyveeksi. Kansakunnan arvoina eivät enää ole vapaa sivistys, työ ja vaurastuminen, vaan valtiojohtoinen tasalaatuisen hyvinvoinnin jakaminen kaikille.
Tämä sosialistinen ja alkukristillinen katsomus on juurtunut hämmästyttävän syvälle suomalaiseen talousajatteluun. Tuloerojen tasaamisesta on tullut yleisesti hyväksytty oikeudenmukaisuuden synonyymi, minkä seurauksena myös poliittinen keskusta ja oikeisto pitävät sitä omanaan. Kun yksi politiikan suunta on muuttunut ainoaksi oikeaksi, muita tapoja toteuttaa oikeudenmukaisuutta pidetään väärämielisinä.
Jos tätä myyttiä ei murreta, sosiaaliturvan kokonaisuudistus jää tekemättä.
Klassikkoteoksessaan 60-luvun sosiaalipolitiikka (1961) Pekka Kuusi oletti, että tulonsiirrot aktivoivat syrjäytymisvaarassa olevia ja myös siten johtavat kansantulon kasvuun.
Kolme vuotta Kuusen teoksen jälkeen filosofi Urpo Harva esitti mallin perustavanlaatuisen kritiikin teoksessaan Ihminen hyvinvointivaltiossa (1964).
Vastikkeeton ja antelias sosiaaliturva ei ole edistänyt työllisyyttä ja kansantulon kasvua.
Olisi kannattanut kuunnella Harvaa, sillä kaikki hänen ennustamansa epäkohdat ovat toteutuneet. Vastikkeeton ja antelias sosiaaliturva ei ole edistänyt työllisyyttä ja kansantulon kasvua, kuten Kuusi unelmoi, vaan luonut työelämän ulkopuolelle syrjäytyviä ihmisryhmiä.
Samalla arvoa luova työ on menettänyt paikkansa yleisessä oikeudenmukaisuusajattelussa. Mikä tahansa oleilu tai puuhastelu katsotaan samanarvoiseksi yhteiskuntaan osallistumiseksi.
Tämän asenteen seurauksia ovat myös sosiaalitukien mieltäminen elinkeinoksi ja unelmointi työstä vapauttavasta kansalaispalkasta.
Tulontasauspolitiikka on luonut kannustinloukkuja, madaltanut työllisyysastetta, heikentänyt yksilönvastuuta, passivoinut väestöä, ruokkinut hedonistista piittaamattomuutta, edistänyt elintapasairauksia ja tehnyt toisten kustannuksella elämisestä yhteiskuntamoraalisen kansantaudin.
Toinen ja vakavampi ongelma on mallin filosofinen ihmiskuva. Kuusen propagoimassa hyvinvointivaltiossa ihminen on tarpeitaan tyydyttävä sosiaalinen eläin. Tästä karkeasta ja latteasta käsityksestä on maassamme tullut virallinen hyvinvointiuskonto.
Voidaan kysyä, kuinka kehittynyt on yhteiskunta, jossa otetaan varteen vain yksi ja nimenomaan aistimukselliseen ihmisyyteen rajoittuva valtiofilosofia?
Ihminen ei ole vain viettitarpeitaan tyydyttävä laumaeläin, vaan myös vapautta tavoitteleva ajattelija, harkitsija ja toimija sekä henkiset päämäärät aineellisten tavoitteidensa yläpuolelle asettava tietoisuus. Aineellisten ja sosiaalisten tarpeiden tyydytyksen jälkeen etusijalle nousevat sivistyksen itseisarvot kuten kauneus, totuus ja hyvyys. Niitä emme voi tavoitella kuluttamalla. Meidän on osallistuttava niihin aktiivisesti, luovina henkinä. Taideteos, filosofia ja eettinen harkinta edellyttävät meiltä vakavaa henkistä ponnistelua.
Tulontasauspolitiikka on johtanut sosiaalihuoltovaltion nousuun ja sivistysvaltion laskuun. Itseisarvoista sivistystä ei voi puolustaa, ylläpitää eikä kehittää ilman yleisesti hyväksyttyä hierarkkista ihmiskäsitystä, joka loukkaa hyvinvointivaltion lähtökohtaa kaikkien ja kaiken yhdenveroisuudesta.
Osoituksena tästä, koulutuksen ja sivistyksen julkisia menoja on surutta leikattu sosiaaliturvamenojen kustannuksella.
Itsekuria ja ponnistelua vaativa sivistys häviää, kun välitöntä nautintoa tarjoava hengetön hedonismi ottaa paikkansa kulttuuria alaspäin johtavana voimana.
Valtion palkkaama älymystö ja kaikki eduskuntapuolueet keskittyvät tunnustamaan uskollisuuttaan hyvinvointivaltiolle. Yksimielisyyden tasavallassa itsenäiset ajattelijat vaiennetaan ja unohdetaan.
Profeetallisessa teoksessaan Urpo Harva ennakoi myös totalitaristisen huoltovaltion, joka hoitaa ihmiset kehdosta hautaan ja pyrkii kontrolloimaan mielipiteitä välttyäkseen kritiikiltä.
Juuri näin on käynyt. Meillähän valtion palkkaama älymystö ja kaikki eduskuntapuolueet keskittyvät tunnustamaan uskollisuuttaan hyvinvointivaltiolle. Yksimielisyyden tasavallassa itsenäiset ajattelijat vaiennetaan ja unohdetaan.
Nyt sosiaaliturvan uudistajien kannattaisi kuitenkin laittaa Pekka Kuusi syrjään ja ottaa Urpo Harva tilalle.
Passivoivan tulontasauspolitiikan ja huoltovaltion sijasta kansakuntaa yhdistävä tarina voisi keskittyä yksilön vastuuseen, yleiseen vaurastumiseen, itseisarvoiseen sivistymiseen ja vähäosaisista huolehtimiseen. Suomi voisi palata arvoa luovan työn ja henkisen ponnistelun linjalle.
Jari Ehrnrooth
Kirjoittaja on kirjailija ja filosofisesti suuntautunut kulttuurin tutkija. Hän on kulttuurihistorian ja sosiologian dosentti. Syntyi Koitereella, kirjoittaa Munkkiniemessä, juoksee Keskuspuistossa. Palautetta kirjoittajalle voi lähettää myös suoraan osoitteeseen palaute.ehrnrooth@gmail.com
Kolumnista voi keskustella 28.1. klo 22.00 asti.