Vanha pahvikuivaamo sijaitsee upealla paikalla Kymintehtaan vanhassa teollisuusmiljöössä Kuusankoskella. Rakennuskin on hieno. Sen arkkitehtuuri tuo mieleen ennemmin kirkon kuin teollisuushallin.
– Ikkunat muistuttavat kirkkojen goottilaisia pyöröikkunoita, jotka ovat teollisuusrakennuksissa hyvin harvinaisia. Sommittelu on pystymäistä, ikkunat ovat korkeita ja pyörökaarisia. Siitä tulee jännä sakraalitunnelma, sanoo arkkitehti ja tietokirjailija Rurik Wasastjerna.
1880-luvun lopulla rakennettu pahvikuivaamo sijaitsee valtakunnallisesti merkittävässä rakennetussa kulttuuriympäristössä. Se on tiettävästi Kymenlaakson vanhin säilynyt teollisuusrakennus, ja sitä on pidetty valtakunnallisesti tärkeänä esimerkkinä varhaisesta puunjalostusteollisuudesta Suomessa.
On pieni katastrofi, jos se puretaan.
Rurik Wasastjerna
Nyt pahvikuivaamo on päässyt huonoon kuntoon ja joutunut purku-uhan alle, kun Kemira Chemicals on hakenut sille purkulupaa. Kouvolan kaupunki, Kymenlaakson museo ja Kaakkois-Suomen ely-keskus ovat kuitenkin purkamisesta eri mieltä.
Ahtaat ja kuumat tilat
Pahvikuivaamon on suunnitellut Herman Lindell. Arkkitehti Rurik Wasastjernan mukaan Lindellistä ei tiedetä paljoakaan.
– Hän perusti piirustustarvikekaupan ja oli töissä arkkitehtitoimistossa Helsingissä. En tiedä, suorittiko hän edes arkkitehdin tutkintoa, kertoo Wasastjerna.
Ikkunoiden lisäksi myös pahvikuivaamon hahmo on Wasastjernan mielestä erikoinen.
– Siinä on tavallaan kaksi poikkilaivaa. Pyöreiden ikkunoiden paikalle piti alkuperäisten piirustusten mukaan tulla isot pyöreät tuuletusaukot ja niihin ropelit.
Pahvikuivaamossa kuivattiin mekaanisen puunjalostuksen aikakaudella nimensä mukaisesti pahvia. Läheisessä puuhiomossa hiottiin ensin puusta massa, joka puristettiin pahviarkeiksi. Ne toimitettiin pahvikuivaamoon ja ripustettiin pitkulaisiin kammioihin kuivumaan.
– Ilmanvaihdon suunnittelussa on todennäköisesti kiinnitetty paljon huomiota siihen, miten ilma nousee pahvien välistä ja kuivattaa ne, Wasastjerna toteaa.
Unescon maailmanperintökohteeksi valitulla Verlan tehdasalueella toimi vastaava kuivaamo, jossa pahvit ripustettiin Kuusankoskiseuran tietojen mukaan narulle kuivumaan pyykkipojilla.
Pahvikuivaamojen työntekijät olivat naisia.
– Tilat olivat ahtaat ja kuumat. Työ oli vaativaa, sillä naiset joutuivat kiipeilemään puusiiloilla ylös ja alas, Wasastjerna toteaa.
Rakennusta ei ole suojeltu
Alueelle rakennettiin myös sellutehtaat, mutta mekaaninen ja kemiallinen puunjalostus toimivat pitkään rinnakkain. Pahvikuivaamo oli toiminnassa 1950-luvulle asti. Wasastjernan mukaan siellä on sen jälkeen ollut sekalaista toimintaa, eikä pitkään aikaan enää mitään.
Sellutehtaat on sittemmin purettu, mutta muilta osin teollisuusmiljöö on vielä melko ehjä kokonaisuus. Wasastjernan mukaan sieltä ei olisi enää varaa purkaa mitään.
– On pieni katastrofi, jos se puretaan. Se on ainutlaatuinen tapaus ja hirveän olennainen osa tehdasmiljöötä. Mitä enemmän puretaan, sitä huonommin alue kaikkine aikakerrostumineen hahmottuu.
Pahvikuivaamoa ei ole suojeltu asemakaavassa. Kouvolan rakennus- ja ympäristölautakunta käsittelee pahvikuivaamon purkulupahakemuksen ensi viikolla.