Tulos tai ulos.
Tätä lausahdusta pääministeri Juha Sipilä (kesk.) on toistanut useaan otteeseen vaalikauden aikana. Hän on viitannut sanomisellaan paitsi hallituksen talous- ja työllisyystavoitteisiin, mutta myös sote-uudistuksen toteutumiseen.
Politiikan toimittajien yhdistyksen järjestämässä tentissä Sipilä kertoi, että sote- ja maakuntauudistuksen kaatuminen olisi hänelle "iso pettymys".
– Mutta ennen kaikkea petytään maakunnissa. Siellä valmistelut ovat jo pitkällä, hän sanoi.
Voit katsoa tentin kokonaisuudessaan pääkuvan kohdalla olevasta Areena-tallenteesta.
Sipilän mukaan sote-uudistuksen kohtalo on nyt kiinni eduskunnasta.
– En tiedä tarkkaan, mikä on perustuslakivaliokunnan käsittelytilanne. Päivä tai pari taitaa vielä mennä.
Politiikan toimittajat kysyivät, kenen syy on, että uudistus on lykkääntynyt näin pitkälle.
– Ei se ole kenenkään vika. Mutta se osoittaa sen, kuinka suuresta uudistuksesta on kyse.
"Ohjaavatko hoivayrityksiä arvot vai voitontavoittelu?"
Sipilä kertoi olevansa huolissaan vanhustenhoidon tilanteesta. Viime viikkoina otsikoissa on ollut useita tapauksia, jotka antavat hoivapalveluiden arjesta kylmäävän kuvan.
Pääministerin mielestä sote-uudistus toisi helpotusta nykyiseen tilanteeseen.
– Hyvä, että nämä asiat tulivat nyt julkiseen keskusteluun. Tätä varten sote-uudistustakin tehdään, jotta saadaan "leveämmät hartiat", Sipilä sanoi.
Hänen sivuamansa keskustelun ytimessä ovat olleet yksityiset palveluntuottajat, joilta kunnat ostavat hoivapalveluita. Sipilä pohti, ettei kaikilla yrityksillä ole ainoastaan hyvät aikeet.
– Tulee eittämättä mieleen, ohjaavatko arvot vai voitontavoittelu yritystä. Ovatkohan nämä yritykset oikealla toimialalla?
– Palvelun tilaajien tulee keskustella yrityksen omistajien kanssa toiminnan arvoista, ovatpa omistajat Suomesta tai ulkomailta, Sipilä sanoi.
Olisiko hoiva-alalla jokin muu yhtiömuoto kuin osakeyhtiö parempi?
– Esimerkiksi osuuskuntamuotoinen toiminta voisi sopia paremmin hoiva-alalle. En kuitenkaan usko, että tässä tarvitaan muutosta. Meillä on näyttöä siitä, että myös osakeyhtiöt pystyvät tekemään laadukasta palvelua.
Sipilältä kysyttiin, miksi hänen hallituksensa oli vielä pari vuotta sitten valmis laskemaan hoitajamitoituksen suositusta 0,5:stä 0,4:ään.
– En muista miksi sitä ehdotettiin, mutta hyvä ettei sitä toteutettu, hän vastasi.
Keskusta kertoi reilu viikko sitten kannattavansa sitovaa 0,7:n hoitajamitoitusta.
Sipilä perussuomalaisista: "Jälkiviisaus on parasta viisautta"
Tilaisuudessa keskustelutti myös vuoden 2015 turvapaikanhakijatilanne ja tuoreet Oulun seksuaalirikosepäilyt.
Sipilä arvioi nyt, että hallituksen olisi pitänyt panostaa kotouttamiseen enemmän. Toisaalta hän huomautti, että kotouttamiseen ohjattiin lisäresursseja huomattavasti esimerkiksi vuosina 2015 ja 2016.
– Perussuomalaiset, jotka nyt arvostelevat asian hoitoa, olivat hallituksessa näinä vuosina. Siellä oli koko eduskuntaryhmä. Jälkiviisaus on aina parasta viisautta, hän sanoi.
– Jälkikäteen ajateltuna voisi sanoa, että yhteiskuntakelpoisuuden koe olisi ollut hyvä ajatus.
Sipilä kertoi, että hän on ollut huolissaan suomalaisten jakautumisessa kysymyksessä.
– Kyllä tämä vaatii avointa keskustelua asioista ja vaikeistakin kysymyksistä. Varmaan keskustelu jäi liian vähälle, hän arvioi.
Tuliko insinööristä "tavallinen poliitikko"?
Juha Sipilä totesi ennen pääministerikauttaan, että "häntä saa potkaista polvitaipeeseen", jos hän muuttuu tavanomaiseksi poliitikoksi.
Tänään Sipilä kertoi, että viittasi tällä ennen kaikkea siihen, miten politiikkaa mitataan.
– Haluan, että politiikan tekemistä, puolueita ja hallituksia mitataan aikaansaannoksilla.
Jättääkö Sipilä keskustan puheenjohtajuuden, jos vaaleissa tulee takkiin ja sote kaatuu?
– Ensin varmistetaan, että sote-uudistus menee läpi. Sitten mietitään muita asioita. Jos tekisin B-suunnitelmia tässä vaiheessa, se voisi viedä intoani vaalien suhteen, hän vastasi.
Sipilän mukaan hallitus on onnistunut taittamaan velkaantumisen ja kasvattamaan työllisyysastetta.
Sen sijaan Sipilän lupaukset ministerien ja avustajien määrän vähentämisestä eivät toteutuneet. Poliittiset virkanimityksetkään eivät ole loppuneet.
– Jotkut ministerit olivat liian kovan työpaineen alla. Jari Lindström (sin.) oli heistä toinen. Ympäristöministerin sekä maa- ja metsätalousministerin salkkujen hoitaminen samaan aikaan oli myös liian kovaa puuhaa.
Lindström hoiti pitkään sekä työ- että oikeusministerin tehtäviä.
Voit keskustella aiheesta klo 22.00 saakka.
Lue lisää:
Sipilä luottaa kokoomuksen pysyvän soten takana: "Tulos tai ulos"