Q-teatterin näyttämöllä Katja Küttnerin esittämä hahmo vilkaisee ikkunasta, että kukaan ei näe. Sitten hän lysähtää nojatuoliin, ja napsii nautiskellen suklaakonvehteja rasiasta, kunnes alkaa tanssia.
Hän tanssii sellaisella tavalla, jolla tanssitaan, kun kukaan ei katso; mummoalusvaatteissa, maha välillä vilkkuen, täysin musiikin kyytiin hypäten, suuta mukana aukoen.
Kunnes joutuu katseiden kohteeksi. Joku näkee, täydellinen pariskunta näkee.
Tulee muistutus siitä, miten ja millainen naisen pitäisi olla; viehättävä ja hallittu ja romantiikankaipuinen nyt ainakin.
Ensi näkemältä ei ajattelisi, että tällä on jotain tekemistä antiikin Medusa-tarun kanssa, mutta on sillä.
Medusan huoneen ohjaaja-käsikirjoittaja Saara Turunen huomauttaa, että länsimainen kulttuuri on pitkälti rakennettu juuri Medusan kaltaisen mytologian varaan.
Miehisen katseen varaan, miehen näkökulman varaan, miehen sankaruuden varaan.
– Suuri osa meidän taiteesta on miehisen katseen lävistämää. Naiselle annetaan usein objektin osa, jossa maataan alastomana divaanilla. Itsekin olen jo pienenä tyttönä mennyt taidenäyttelyyn, katsonut niitä alastomia naisvartaloita, ja ajatellut, että tämä on nyt sitä elämää suurempaa taidetta.
Jokin siinä antiikin perinnössä on Turusen mielestä pahasti pielessä, ja jokin siinä vaikuttaa edelleen niin, että naista hiljennetään, mitätöidään ja hänet työnnetään omassa tarinassaan sivurooliin.
Siitä on kyse Medusan huoneessa.
– Mua on ahdistanut se, että naiselle on yleensä varattu vain joko monsterin tai objektin rooli.
Naisen nimi, miehen tarina
Kreikkalaisessa mytologiassa Medusa oli kaunis nuori nainen, jolla oli ihanat, kullanvaaleat hiukset. Juuri niihin meren jumala Poseidon hullaantui, ja kun ei muuten saanut mitä halusi, raiskasi Medusan Pallas Athenen temppelissä.
Pallas Athene suuttui, ja muutti Medusan hirviöksi, jonka kieli roikkui iljettävänä ja pitkänä suusta, ja jonka kauniiden hiusten tilalla kiemurteli käärmeitä. Hirviöksi muutettu Medusa pystyi muuttamaan katseellaan ihmisen kiveksi. Se teki hirviönaisen katseesta äärimmäisen vaarallisen.
Vastenmielinen olento oli tietenkin tuhottava.
Perseus sai tehtäväkseen hakea kuninkaalle Medusan pään. Taikakalujen avulla hän löysi luolassa piileskelevän Medusan, heijasti kuparikilvellään tämän kivettävän katseen takaisin, ja suoritti mahdottoman missionsa.
Paluumatkalla Perseus teki lisää urotekoja, kuten kukisti merihirviön kivittämällä sitä Medusan irtileikatulla päällä. Perseus tuli kotiin juhlittuna sankarina, joka palkittiin ruhtinaallisesti.
Saara Turusta Medusan tarina on kiinnostanut jo vuosia.
Erityisen häiritsevä tarina on siksi, että se on oikeastaan kertomus Poseidonista ja Perseuksesta; miehistä, ei Medusasta.
Medusaa hyväksikäyttäneet, hänet raiskanneet ja tappaneet miehet palkittiin. Rikoksen uhri syyllistettiin rikoksesta, ja vain hän maksoi rikoksen seuraukset. Tarinaa toistetaan Turusen mukaan uudelleen ja uudelleen eri versioina.
Ne tarinat vaikuttavat myös siihen, miten oikeassa elämässä uhreihin suhtaudutaan.
– Väkivalta ylipäätään on liian popularisoitua, ja seksuaalinen väkivalta ennen kaikkea. Ne ovat asioita, joilla ei ole syytä leikkiä, asioita joista on kyseenalaista tehdä viihdettä.
Naurava nainen on vaarallinen
Mitä enemmän Turunen Medusa-myytistä on vuosien varrella lukenut, sitä enemmän häntä on kiinnostanut se, kuka Medusa on.
– Ihmettelin, miksei siltä itseltään kysytä mitään? Medusa on tarinan keskiössä, mutta se on kuitenkin itse poissaoleva.
Yksi selitys sille, miksi Medusalta ei ole juuri mitään kyselty – ja miksi hänet piti hiljentää lopullisesti – löytyy ranskalaisfilosofi Hélène Cixousin Medusan nauru -esseestä.
– Cixous käsittelee sitä, että Medusa ei ollut hirviö. Se oli kaunis nainen, joka nauroi. Se nauru oli patriarkaatille uhka. Siksi Medusa piti kukistaa.
Äänekäs nainen, ruma nainen tai naurava nainen koetaan Turusen mielestä edelleen uhkana. Jotenkin hirviömäisenä.
Se, että aktiivisesti ääntään käyttävät naiset yritetään netissä hiljentää vihapuheella, tai että naisia on politiikan keskeisillä pelipaikoilla yhä miehiä vähemmän, liittyy suoraan Medusan perinteeseen.
– Kun nainen nauraa radiossa, sinne tulee palautetta, että voisitte nauraa hiljempaa. Kun naiset ottavat tilaa ja puhuvat asioista, seuraus on usein se, että heidän ulkonäköään haukutaan, tai heidän käsketään olemaan hiljaa. Eikä mitenkään mukavilla tavoilla.
Medusa ei kauheasti kerro ajatuksistaan Saara Turusen näytelmässäkään. Eivät kerro muutkaan hahmot.
Turunen löysi edellisessä ohjaustyössään, Tavallisuuden aaveessa, teatterikielen, jonka hän tuntee omakseen. Siinä asioita kerrotaan musiikin tukemien kuvien kautta, eikä kauheasti selitellä, tai puhuta. Turunen haluaa jättää kaiken tulkinnan katsojille.
– Katsoja saa katsoa ne kuvat, ja ajatella, mitä ajattelee. Kyllä meidän Medusa vähän puhuukin, mutta ennen kaikkea se on näkyvissä. Sitä voi tarkkailla. Sen teot kertovat enemmän kuin sen sanat.
Hiukset ovat halua ja vapautta
Medusan myytissä keskeinen rooli on hiuksilla; ihanalla kultatukalla, joka tuhotaan, ja joka muuttuu kammottavaksi käärmeiden pesäksi.
Hiuksiin on koodattu kaikenlaista muissakin taruissa.
Raamatun Simsonin voima oli hänen hiuksissaan. Kun hiukset leikattiin, hän menetti voimansa. Egyptin ammoinen kuningatar Berenike uhrasi hiuksensa Afroditelle saadakseen miehensä takaisin taistelusta. Hiukset katosivat jumalattaren temppelistä, mutta löytyivät sitten tähtikuviona taivaalta. Torniinsa vangitun Tähkäpään pitkän, paksun letin katkaisi kaunainen noita.
– Hiuksiin liittyy valtavasti symbolista merkitystä. Usein on niin, että hiukset tuovat kantajalleen voimaa, ja jos hän menettää hiuksensa, on tuhoutuminen lähellä.
Hiuksiin liittyvät merkitykset eivät ole jääneet satukirjoihin tai tarustoihin. Ne kuvastavat elinvoimaa, halua ja vapautta, ja myös niiden kahlitsemista. Häpeärangaistuksena naisilta on pitkin historiaa leikattu hiukset.
– Hiukset liittyvät tosi paljon naisen seksuaalisuuteen ja ruumiin kontrolliin. Hiuksia on pitänyt peittää. Auki olevat hiukset nähty vapauden symbolina. Kiinni sidotut hiukset ovat olleet aikuisuuden ja kunnollisuuden merkki.
Turusta kiehtovat hiukset myös visuaalisena elementtinä.
Se näkyy Medusan huoneessa, mutta katse, joka niihin luodaan, ei ole miehen.
Mitä naiskatse voisi tarkoittaa?
Jos länsimainen kulttuuri on miehisen katseen läpitunkemaa, niin mitä naisen katse tarkoittaisi?
Saara Turunen viittaa amerikkalaisen elokuvaohjaaja Jill Sollowayn muutaman vuoden takaiseen tunnettuun luentoon On the Female Gaze.
– Olen miettinyt paljon sitä, mitä taiteessa naiskatse voisi olla, sellainen taide esimerkiksi, jossa katsottaisiin vaikka naisen vartaloa naiskatseen kautta, ei objektina. Sellaisia teoksia on niin vähän, että on vaikea hahmottaa edes, mitä naiskatse voi tarkoittaa.
Turunen pohti sukupuolittunutta katsetta jo Teatterikorkeakoulun lopputyössään Puputytössä (2008).
Sittemmin kahdelletoista kielelle käännetyn näytelmän tyttö haluaa olla täydellinen nainen, ihana ja kiltti, mutta samalla pitäisi olla seksikäs. Puputyttö pistää päälleen lyhyen tennishameen, jotta kelpaisi miehen fantasian kohteeksi, vaikka mielessä möyrivät ristiriitaisten vaatimusten nostattamat, väkivaltaiset ajatukset.
– Varmasti kysymys naiskatseesta on aina ollut mukanani, enemmän tai vähemmän tiedostamatta. Se on asia joka kiinnostaa minua, ja jota haluan tutkia lisää. Olen tutkimuksissani vasta alussa.
Antiikin Kreikasta juontuu perinne, jossa mies kuuluu julkisen elämän piiriin, ja nainen kotiin. Se perinne joutaa Turusen mielestä mennä. Hänelle taiteen tekeminen on tilan ottamista, äänen käyttämistä. Subjektina toimimista, muinaisten myyttien murtamista.
– Mulla on sellainen toive, että katsoisimme kulttuuriperintöämme ja tarinoitamme uudesta näkökulmasta. Voisi miettiä, kantavatko ne vaikka seksistisiä merkityksiä. Sitä perintöä voisi vähän freesata.
Artikkelista voi keskustella keskiviikkona 20.2. klo 22 asti.