Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Eläkeyhtiöiden Ilmarisen ja Varman sijoitustuotot putosivat miinukselle

Molempien eläkeyhtiöiden kiinteistöt kannattivat.

Keskinäisen työeläkevakuutusyhtiö Varman pääkonttori Helsingin Salmisaaressa.
Keskinäisen työeläkevakuutusyhtiö Varman pääkonttori Helsingin Salmisaaressa. Kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva
  • STT

Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen kertoo tiedotteessaan sijoitusten tuottojen painuneen -1,4 prosenttiin viime vuonna. Kaikkiaan yhtiön sijoitusvarallisuuden arvo oli 46 miljardia euroa.

Toimitusjohtaja Jouko Pölösen mukaan maailmantalouden kasvu oli ripeää, vaikka laajeneva kauppasota ja rahapolitiikan kiristyminen heikensivät näkymiä.

– Syyskuuhun asti tuottokehitys oli kaikissa omaisuusluokissa pääosin positiivista, mutta viimeisellä vuosineljänneksellä osakemarkkinat kääntyivät laajasti laskuun, Pölönen sanoo tiedotteessa.

Osakesijoitusten osuus Ilmarisen sijoitussalkussa oli vuoden lopussa 43 prosenttia, ja niiden yhteenlaskettu tuotto oli -3,6 prosenttia. Listatut osakkeet olivat vaikeuksissa, mutta listaamattomat osakesijoitukset ja pääomasijoitukset tuottivat hyvin.

Korkosijoitusten osuus Ilmarisen sijoitussalkusta oli 38 prosenttia, ja niiden tuotto oli plus miinus nolla. Kiinteistösijoitukset sen sijaan tuottivat 6 prosenttia, eli varsin hyvin. Niiden osuus Ilmarisen sijoitusomaisuudesta oli 13 prosenttia.

Varman sijoitustuottojen kehitys oli viime vuonna vaihtelevaa

Varman sijoitusten hiilijalanjälki jatkoi pienenemistään, kertoo Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö tiedotteessaan.

Eläkeyhtiö Varman sijoitusten tuotto oli viime vuonna 2 prosenttia miinuksen puolella. Yhtiön sijoitusten markkina-arvo oli loppuvuodesta 44 miljardia euroa, kun vuotta aiemmin se oli hieman yli 45 miljardia euroa.

Vuonna 2017 sijoitusten tuotto oli 7,8 prosenttia.

Myös vakavaraisuuspääoma pieneni noin 2 miljardilla eurolla 9,6 miljardiin euroon, eli se on yhä yli puolitoistakertainen vakavaraisuusrajaan verrattuna.

‒ Varman sijoitustuottojen kehitys vuonna 2018 oli vaihteleva. Erityisesti loppuvuodesta osakekurssit painuivat kuitenkin yleisesti, ja viimeinen neljännes käänsi Varman koko vuoden sijoitustoiminnan tuoton negatiiviseksi, kertoo toimitusjohtaja Risto Murto tiedotteessa.