Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Kansainväliset elokuvatuottajat havahtuivat Afrikan arvoon – Netflixiltä tulee tänä vuonna ensimmäinen afrikkalainen alkuperäissarja

Kamerunissa ei muutama vuosi sitten ollut yhtäkään elokuvateatteria, mutta nyt maa tähtää elokuvillaan Afrikan huipulle.

elokuvaohjaaja Billy Bob Ndive
Kamerunin tunnetuimpiin elokuvaohjaajiin lukeutuva Billy Bob Ndive sanoo, että Kamerunin pitäisi tuottaa paljon enemmän elokuvia, jotta myös teatterit tulisivat perässä. Kuva: Nyasha Kadandara
  • Liselott Lindström

DOUALA Hiki valuu vuolaasti Kamerunin rannikkokaupungin Doualan kosteassa ilmassa. Se ei tunnu haittaavan nuoria miehiä, jotka kaupittelevat sinnikkäästi dvd-elokuvia kadunkulmissa.

Ostajat ovat harvassa. Dvd-levyjen aika alkaa olla ohi myös Afrikassa. Suoratoistopalvelut ja elokuvissa käynti ovat viemässä dvd-myyjiltä työt.

Kamerunissa on oma Netflixin kaltainen elokuvien suoratoistopalvelu Yabadoo, jonka kautta voi ostaa elokuvia ja katsoa niitä käyttämättä mobiilidataa. Palvelun suosio on kasvanut nopeasti.

Palvelussa on saatavilla suuri osa kaksikielisen Kamerunin englannin- ja ranskankielisistä elokuvista, kertoo Kamerunin tunnetuimpiin elokuvaohjaajiin lukeutuva Billy Bob Ndive. Mukana on myös Ndiven uusin elokuvaLittle Cindy.

– Haluan tehdä elokuvia, koska kulttuuri on tärkein asia ihmisten elämässä. Kulttuurinen identiteetti kertoo, mistä tulemme. Siksi myös afrikkalaiset elokuvat ovat tärkeitä, Ndive sanoo.

Tämän on tajunnut myös suoratoistopalvelu Netflix. Yhtiö uskoo, että puolet sen katsotuimmista sarjoista ja elokuvista tulee lähivuosina muualta kuin Yhdysvalloista.

Tänä vuonna Netflix julkaisee ensimmäisen afrikkalaisen alkuperäissarjan. Kyseessä on eteläafrikkalainen vakoojasta kertova Queen Sono.

Lisää on tulossa. Afrikassa on kasvava kysyntä afrikkalaisille elokuville ja sarjoille. Mantereen kuluttajamarkkinat jatkavat kasvuaan, kun keskiluokka laajenee ja vaurastuu, köyhyyttä selätetään ja kaupungistumiskehitys jatkuu kiivaana.

Nigerian Nollywood suurempi kuin Hollywood

Viime vuonna elokuvateatterit mantereella täyttyivät, kun supersankarielokuva Black Panther ilmestyi. Kuvitteelliseen afrikkalaiseen maahan Wakandaan sijoittunut Hollywood-elokuva osui eräänlaiseen tyhjiöön.

Moni afrikkalainen ei ole nähnyt montaakaan elokuvaa, joissa olisi lähes pelkästään mustia näyttelijöitä.

Afrikassa tuotetaan toki paljon elokuvia. Nigerian elokuvateollisuus Nollywood on maan toiseksi suurin työnantaja maataloussektorin jälkeen.

Nollywoodissa tuotetaan jopa 1 000 elokuvaa vuodessa. Se tekee Nollywoodista Hollywoodia suuremman.

Yhdysvaltalainen näyttelijä Chadwich Boseman
Yhdysvaltalainen Chadwich Boseman näytteli pääroolia Black Panther -elokuvassa. Kuva: EPA-EFE/WILL OLIVER

Hollywood-elokuvan tekemiseen menee keskimäärin noin vuosi ja tuotantoon palaa useita miljoonia dollareita. Nollywoodissa taas leffoja tehdään parissa viikossa muutaman tuhannen dollarin budjetilla. Se näkyy usein myös laadussa.

Elokuville on vaikea löytää rahoitusta, vaikka yhden elokuvan kuvaukset voisivat työllistää satoja ihmisiä, sanoo kamerunilaisohjaaja Billy Bob Ndive.

– Kamerun on Afrikan parhaimmistoa elokuva-alalla, mutta kulttuurisektoriin ei panosteta. Kulttuuriministeriöllä on maan pienin budjetti, vaikka alalla on valtava kasvupotentiaali ja se pystyisi luomaan tuhansia työpaikkoja. Siksi emme ole vielä Nollywoodin tasolla, hän sanoo.

Netflixin kaltaiset yhtiöt voivat valtavine budjetteineen tuoda nostetta Afrikan elokuvamarkkinoille ja parantaa elokuvien laatua.

"Elokuvat kehittävät koko Afrikkaa"

Marie Christine Whassom ajatteli muutama vuosi sitten, että Afrikassa tuotetut elokuvat ovat tulevaisuutta. Hän päätti lähteä täysillä mukaan, vaihtoi alaa ja perusti tuotantoyhtiön Doualaan.

Elokuvat ovat keskeisessä roolissa koko Afrikan kehityksessä, sanoo Whassom.

– Elokuvataide on kehittyneempää Yhdysvalloissa kuin muualla maailmassa. Meilläkin olisi mahdollisuus ilmaista itseämme paremmin elokuvien kautta ja saada siten enemmän arvostusta. Olemme Afrikassa vasta alussa, mutta jo nyt voimme saada asioita aikaan elokuvan kautta, hän sanoo.

Marie Christine Whassom on perustanut menestyvän tuotantoyhtiön Kamerunin Doualaan.
Marie Christine Whassom on perustanut menestyvän tuotantoyhtiön Kamerunin Doualaan. Kuva: Nyasha Kadandara

Kamerunilaiset elokuvat ovat kahmineet palkintoja afrikkalaisilla elokuvafestivaaleilla, mutta maa tuottaa edelleen vähän elokuvia Nollywoodiin verrattuna.

Whassom uskoo, että tilanne on muuttumassa. Muutama vuosi sitten maassa ei ollut yhtään elokuvateatteria, nyt ranskalaisomisteisia elokuvateattereita on kaksi.

Canal Olympia on avannut viime vuosina Kamerunin lisäksi seitsemän teatteria muualle Keski- ja Länsi-Afrikkaan.

Kokonainen sukupolvi kasvoi ilman elokuvateattereita

Doualaan tuli oma elokuvateatteri pari vuotta sitten ja pari lisää on suunnitteilla.

Sunnuntai-iltapäivänä teatteriin virtaa ihmisiä.

Elokuvakoneenkäyttäjänä teatterissa työskentelevä Christian Tuku toteaa, että kokonainen sukupolvi on kasvanut ilman elokuvateattereita Kamerunissa.

Nyt elokuvateatterit elävät taas uutta nousukautta. Elokuvissa käy koko ajan enemmän ja enemmän ihmisiä, hän sanoo.

Hän kehottaakin nuoria elokuva-alasta kiinnostuneita panostamaan alaan.

Kun hän itse nuorena unelmoi elokuvakoneenkäyttäjän urasta, hänelle naurettiin.

– Kaverit kyselivät, missä ajattelin työskennellä, kun meillä ei ole edes elokuvateattereita. Nyt olen saavuttanut unelmani, Tuku sanoo.

Lue myös:

Kun internet suljettiin Afrikan tärkeimmästä startup-kaupungista, yrittäjät perustivat nettipakolaisleirin kaupungin rajalle

Rehtori Paul opettaa salaa olohuoneessaan, vaikka hänet on uhattu tappaa – Monet Kamerunin koulut ovat olleet kiinni jo pari vuotta

Toimittajalta: Tervetuloa Kameruniin – tältä tuntuu, kun aseistautuneet sotilaat uhkaavat ja seuraavat jokaista liikettäsi

Kun armeija poltti 74-vuotiaan Samuelin kotikylän, hän makasi halvaantuneena lattialla ja itki – vanha mies ei voi ymmärtää, miten Kamerun on luisunut sisällissodan partaalle

Yle Kamerunissa: Ihmiset eivät ole käyneet maanantaisin ulkona pariin vuoteen – nyt pelätään jo sisällissotaa