Valtioneuvosto nimittää torstaina pääministeri Juha Sipilälle (kesk.) uuden valtiosihteerin. Ylen tietojen mukaan uudeksi pääministerin valtiosihteeriksi nousee Vesa Vihriälä. Tehtävä jatkuu tämän hallituskauden loppuun.
Sipilän nykyinen valtiosihteeri Paula Lehtomäki siirtyy maaliskuussa Pohjoismaiden ministerineuvoston pääsihteeriksi.
Vesa Vihriälä on viimeksi toiminut Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan toimitusjohtajana.
Vihriälä saavutti eläkeiän vuodenvaihteessa ja ilmoitti 11. tammikuuta jättävänsä toimitusjohtajan tehtävät maaliskuussa. Etlan uudeksi toimitusjohajaksi on nimitetty Aki Kangasharju.
Etlan toimitusjohtaja Vihriälä toimi vuodesta 2012. Hän on myös ollut muun muassa talouskomissaari Olli Rehnin neuvonantaja, talousneuvoston sihteeristön päällikkö ja Pellervon taloudellisen tutkimuslaitoksen toimitusjohtaja.
Aiemmin tässä kuussa Vihriälä nimitettiin työelämäprofessoriksi GSE Helsinkiin. Tämän tehtävän hän ottaa vastaan heinäkuussa.
GSE Helsinki on Helsingin yliopiston, Aalto-yliopiston ja Svenska Handelhögskolanin uusi yhteinen taloustieteen opetus- ja tutkimusyksikkö. Yksikkö pyrkii vahvistamaan taloustieteen osaamista Suomessa.
Paula Lehtomäen nimityksestä Pohjoismaiden ministerineuvostoon ilmoitettiin viime syyskuussa.
Juttua korjattu 28.2.2019 klo 20.10. Lehtomäki siirtyy Pohjoismaiden ministerineuvoston pääsihteeriksi, ei Pohjoismaiden neuvoston kuten jutussa alun perin kirjoitettiin.