Maija Anttilan äänestä kuuluu periksiantamattomuus. Hän kertoo suunnitelmistaan innokkaasti ja välillä suomenkielisen puheen katkaisevat englanninkieliset sanat ja lauseet. Ihmekös tuo, sillä Anttila on asunut Yhdysvalloissa jo kymmenen vuotta ja pyrkinyt sinnikkäästi luomaan uraa Los Angelesissa ja New Yorkissa niin näyttelijänä kuin tuottajana.
Nuori suomalaisnainen ei ole valinnut itselleen helpointa tietä.
Hollywoodin tuottajista noin neljäsosa on Women and Hollywood -sivuston mukaan naisia, ja määrä on kasvanut pikkuhiljaa. Myös Broadway-tuottajista reilu neljäsosa on Internet Broadway Databasesta kerättyjen tietojen perusteella naisia.
Naistuottajat ovat Anttilan mukaan verkostoituneet, mutta naiset kohtaavat harvoin tuotannoissa. Myös kilpailu harvoista paikoista on todella kovaa.
– Täytyy yrittää olla kahdesta naisesta se, jonka ääni kantaa paremmin, koska ei miehet herranjumala voi kumpaakin naista kuunnella. Se on suuri ongelma täällä, Anttila kertoo.
Minulla ei ole täällä mitään salattavaa mihinkään projektiin liittyen
Maija Anttila
Hankkeiden toteutuminen aiheuttanut epäilyä
Anttilalla on paljon suuria suunnitelmia eikä hän ole arkaillut puhua niistä ääneen. Tuotannossa on off-Broadway näytelmän lisäksi muun muassa kaksi elokuvaa. Näitä hän kertoo työstävänsä kahdessa omassa tuotantoyhtiössään, jotka sijaitsevat New Yorkissa ja Los Angelesissa.
Anttilan suunnitelmat ovat niin suuria, että niitä on Suomessa jo ihmetelty.
Milloin Hollywood-elokuvat valmistuvat? Miksi ne eivät ole valmiita, vaikka niistä on uutisoitu jo vuosia sitten?
Mediaa Anttilan tarina on kiinnostanut niin paljon, että esimerkiksi Suomen Kuvalehden elokuvakriitikko moitti suomalaista lehdistöä ja mediaa sinisilmäisestä uutisoinnista ja Anttilan katteettomasta ylistämisestä.
– Kaikista eniten tuossa kirjoituksessa jäi varmaan harmittamaan se, että kirjoittaja ei ottanut yhteyttä ennen artikkelin kirjoittamista tai kysynyt minkäänlaista pohjaa kirjoituksilleen suoraan lähteestä, eli minulta. Minulla ei ole täällä mitään salattavaa mihinkään projektiin liittyen, Anttila toteaa.
Anttilan mukaan Yhdysvalloissa ymmärretään, että tuotantojen valmistumisiin voi mennä useitakin vuosia. Hän sanoo, että uusin teatterituotanto vie tällä hetkellä häneltä kaiken ajan, mutta myös elokuvat ovat valmistumassa, kun niiden aika on.
– On hyvin tärkeää tietää, milloin on oikea aika julkaista ja mitä. Kaikelle on aikansa ja paikkansa. Markkinaraon tullessa työstän elokuvia täysillä eteenpäin. Nyt ei ole esimerkiksi sotaelokuvien vuoro, Maija Anttila kertoo.
Mutta kuka oikeastaan on tämä Etelä-Pohjanmaalta maailmalle lähtenyt nuori nainen, joka ei tunnu antavan periksi piiruakaan?
Pikku Myy Seinäjoelta
Ensikosketuksensa teatterimaailmaan Anttila sai ollessaan neljävuotias. Tuolloin isänsä mukana kulkenut tyttö sai roolin Pikku Myynä Naantalin Muumimaailmasta. Kymmenen vuoden ajan hän omaksui alan työtapoja.
– Olin teatterilla se hullu lapsi, joka kyseli kaikilta "mitä sä teet, mitä sä teet", Anttila naurahtaa.
Seinäjoella kasvanutta Anttilaa kiehtoi muutto ulkomaille jo nuorena. Lukion jälkeen hän hakeutui Los Angelesissa maineikkaaseen American Academy of Dramatic Arts -kouluun, josta ovat valmistuneet muun muassa Robert Redford, Paul Rudd, Danny Devito ja Anne Hathaway.
– Halusin lähteä suoraan keskipisteeseen oppimaan lapsuuteni idoleilta, joita olin koko elämäni seurannut. Halusin oppia sellaisilta, joita olen aina ihaillut, Anttila kertoo.
Koulu kesti kaksi vuotta, jonka jälkeen alkoi työnhaku ja koe-esiintymiset. Vaikka Anttila sai rooleja, hankaloitti niiden vastaanottamista työluvan puuttuminen. Aluksi hän joutui työskentelemään elokuva- ja teatterituotannoissa jopa ilmaiseksi.
– Siinä joutui pohtimaan, että millä minä oikein elän, kun en pystynyt ottamaan rooleja vastaan.
Verkostoitumista Stefan Richterin ravintolassa
Anttila päätyi valmistumisen jälkeen suomalaissyntyisen ja Top Chef -televisio-ohjelmasta tunnetun Stefan Richterin ravintolaan emännäksi. Ravintolan sijainnista Santa Monicassa oli suuri hyöty, sillä alueen lähellä oli suuria filmistudioita.
– Tuotantoyhtiöiden väki saapui aina iltaisin happy hour -drinkeille ja syömään. Muutaman kuukauden työskentelyn aikana pääsin tutustumaan näihin ihmisiin ja he minuun, Anttila kertoo.
Monet tuttavuuksista etenivät ideoiden vaihtoon ja työtilaisuuksiin. Ravintolassa kohtaamista henkilöistä on tullut elintärkeitä Anttilan uralle.
– Tutustuttuani tuottajaan voin mennä juttelemaan tietyistä aihealueista, kun tiedän mitä hän on tuottanut, mikä hänen tyylinsä on ja kenen kanssa hän on työskennellyt.
MsTRIAL off-Broadwaylle
Verkostoitumisten ansiosta Anttila tutustui Dep Kirklandiin, joka on näytellyt muun muassa David Lynchin Twin Peaks -tv-sarjassa (2017). Kirkland esitteli hänelle näytelmän käsikirjoituksen, joka teki suuren vaikutuksen.
Anttilan tuottama ja Kirklandin käsikirjoittama MsTRIAL on oikeussalidraama, joka kertoo huippujuristi John Parisista ja hänen kahdesta nuoresta alaisestaan Dan Burksista ja Karen Lukoffista. Kaikkien elämät lähtevät luisumaan raiteilta oikeussalivoiton villien juhlien aamutunneilla ja seuraa syyte seksuaalirikoksesta.
Mustavalkoisten oikein vai väärin -ratkaisujen sijasta katsoja viedään moraalin harmaalle alueelle ja ihmisyyden ristiriitoihin.
– Me emme kerro sinulle, miten sinun pitää ajatella, vaan haluamme, että päätät itse onko meidän ympäristö rakennettu tukemaan tällaisia asioita, Anttila pohtii.
Näytelmässä käsitellään #metoo-ilmiötä. Keskustelu seksuaalisestä häirinnästä levisi erityisesti Hollywoodin näyttelijäpiireissä ja sen käynnisti näyttelijä Alyssa Milano twitter-viestillään. Vaikka #metoo-ilmiöstä on kulunut jo vuosi, on se edelleenkin ajankohtainen. Anttilan mukaan keskustelu on laajentunut ja kissa on nostettu pöydälle.
– Asia ja keskustelu ovat alkaneet elämään eri muodoissa. Nyt naiset ovat vasta alkaneet tottumaan siihen ajatukseen, että me voidaan puhua tästä aiheesta ja kukaan ei ammu meitä alas. Nyt nainen voi sanoa, että tämä ei ole reilua.
Anttila toivoo, että hän pystyy tarjoamaan tulevaisuudessa naisille tehtäviä, syrjimättä kuitenkaan miehiä. Esimerkiksi MsTRIALiin hän toivoisi löytävän naisohjaajan.
– Tottakai on paljon miehiä, jotka on tämän asian puolesta ja tuoda tätä sanomaa, mutta haluan ainakin selvittää, että löytyykö sopiva naisohjaaja. Se, kuka on paras työhön saa paikan.
Broadwayn kupeeseen
Off-Broadway -esitykset ovat Broadway-musikaaleihin verrattuna pienempiä ja rohkeampia rikkomaan rajoja. Siinä missä Broadway-salissa on yli 500 istumapaikkaa, on off-Broadway-teattereissa paikkoja sadasta viiteen sataan. Budjetit off-Broadwaylla vaihtelevat miljoonasta puoleentoista.
Näytelmän tuotannon kokonaisbudjetti on hieman yli 1,4 miljoonaa dollaria eli noin 1,1 miljoonaa euroa.
Rahoitusta Anttila hakee näytelmälle Suomesta muun muassa Mesenaatti-joukkorahoituksen avulla. Osakepohjainen joukkorahoituskampanjan minimitavoite 250 000 € on jo ylitetty, joten rahoituskierros on Anttilan mukaan onnistunut. Kampanja on avoinna vielä viikon. Sen sijaan vastikepohjaisesta joukkorahoituksesta suomalaiset eivät vielä ole innostuneet ja sitä on kasassa vasta vajaat 500 €. Vastikkeellista rahoitusmahdollisuutta onkin päätetty jatkaa ensi-iltaan asti.
Lisäksi projektilla on Anttilan mukaan noin 200 000 € muita sijoituksia.
Näytelmät ja musikaalit ovat iso bisnes New Yorkissa. Menestymiseen vaikuttaa suuresti, missä näytelmää esitetään. Anttilalla on omat haaveensa. Unelmien teatteri sijaitsee aivan Broadwayn kulmassa.
– Viereisessä teatterissa esitetään Wicked-musikaalia. Nyt pitää vain selvittää, miten siellä pyörivät näytelmät. Sopivan välin tullessa yritän puikata näytelmän siihen.
Anttilan toiveissa on saada näytelmä teatteriin vielä tämän vuoden puolella, mahdollisesti jo syksyllä. Tällä hetkellä näytelmään etsitään ohjaajaa. Ohjaajan valinnan jälkeen vuorossa on näyttelijävalinnat ja päätetään ensi-illan ajankohta. Tämä on normaalisti parin kuukauden päästä siitä, kun harjoitukset ovat alkaneet.
Anttilan ja Dep Kirklandin suunnitelmat eivät jää vain yhteen teatteriin. Haaveissa Anttilalla on saada näytelmästä aikaan kiertue, joka ulottuisi Yhdysvaltojen lisäksi Eurooppaan, jopa Suomeen.
Eikä tässä vielä kaikki.
– Tällä hetkellä olemme sijoittajien kanssa keskustelemassa myös elokuvasta, johon olemme saaneet yhden ison tuottajanimen mukaan. Yritämme clousata diilejä mahdollisimman nopealla aikataululla, Anttila paljastaa.
Maitojuna ei kuulu suunnitelmiin
Useat ulkomailla uraa luovat henkilöt ovat ottaneet kantaa suomalaisten negatiivisuuteen. Viimeksi kuukausi sitten laulaja Saara Aalto kirjoitti facebook-sivuillaan vaikeasta mediasuhteestaan ja siitä, miten pessimistisesti hänen menestymiseensä Suomessa suhtaudutaan.
Maija Anttila tietää, että suurille puheille helposti hymähdellään, mutta ei pyytele puheitaan anteeksi vaan lyö löylyä lisää.
Hän toivoo, että Suomessa ymmärrettäisiin esimerkiksi hänen verkostojensa arvo.
– Kunnioitus on pitänyt ansaita monesta suunnasta ja se on ansaittu kovalla työllä. Tuotantopuolella minulta löytyy kontakteja alan huippuihin niin Broadwaylta kun Hollywoodistakin, monia Oscar, Tony ja muiden palkintojen voittaneita jotka mahdollistavat tuotannot siinä vaiheessa ja sitä mukaan, kun heitä tarvitaan.
Kilpailu rapakon toisella puolella media-alan töistä on kovaa. Taistelu harvoista paikoista on kovaa ja Anttilakin on joutunut tekemään uhrauksia taistellessaan työtehtävistä.
– Jos olisin tiennyt 19-vuotiaana, mitä kaikkea joudun käymään läpi, olisin varmasti miettinyt kaksi kertaa. Asioita ei voi kuitenkaan ennustaa etukäteen, Anttila kertoo.
Vaikka perhe on tukenut nuorta naista alan valinnassa, monet muut ovat häntä ihmetelleet ja vähätelleet.
– Luulen, että useimmat nauroivat ja odottivat, että tulen maitojunalla takaisin, mutta se ei ole ollut koskaan suunnitelmani.
Pohjalaisella sisulla eteenpäin
Elämä on hyvin kiireistä. Maija Anttilan päivät täyttyvät sähköpostien kirjoittamisesta ja lukuisista tapaamisista. Kotiin hän ehtii useana iltana vasta myöhään. Vuoden alussa aloitetut tanssitunnit tuovat vaihtelua arkeen.
Anttila on tehnyt suuria uhrauksia uransa vuoksi. Kymmeneen vuoteen ulkomailla on mahtunut henkisesti ja fyysisesti raskaita ajanjaksoja. Anttila on kertonut syöneensä esimerkiksi kissanruokaa. Moni kysyi häneltä silloin, miksi et ostanut kaupasta riisiä tai perunoita? Saman kysymyksen esittää myös toimittaja nyt.
– Kun olet pahasti aliravittu, aivosi eivät toimi ja hoidat vain perusasiat etkä mieti, että ostanpa kaupasta perunoita. Kaikki energiani meni silloin yhden ja ainoan päämäärän saavuttamiseen.
Niinpä Anttilan kaksi kissaa saivat jakaa välillä ateriat emäntänsä kanssa.
– Silloin oli sellainen epätoivo, että tätäkö elämäni on, Anttila muistelee.
En olisi sama ihminen kuin olen tänään, jos kaikki olisi onnistunut helposti
Maija Anttila
Suurempi uhraus liittyy perheeseen. Viime syksynä Anttila näki vanhempansa ensimmäistä kertaa kuuteen vuoteen. Jälleennäkeminen tuntui pelottavalta. Kun Anttila näki vanhempansa viimeksi, oli hän vähän päälle 20-vuotias. Nyt lähes 30-vuotias.
– Jalat pettivät ja tunteen ryöppy oli aikamoinen. Se oli eräänlainen milestone. Joku vaihe elämässä oli ohi, kertoo Anttila.
Tähän asti kokemastaan hän ei vaihtaisi mitään pois.
– En olisi sama ihminen kuin olen tänään, jos kaikki olisi onnistunut helposti.
Suomeen paluuta Anttila ei suunnittele tällä hetkellä. Tulevaisuudessa hän aikoo olla avoin kaikille mahdollisuuksille.
–If there is a will there's a way. Oven sulkeutumisen jälkeen pitää tarkastaa, että missä avautuu ikkuna ja käydä kurkistamassa, mitä siellä on. Mahdollisuudet on rajattomat, uskoo Anttila yhä.
Juttua korjattu 25.3.2019 klo 12:12: Kerroimme jutun otsikossa ja leipätekstissä aiemmin virheellisesti, että 2% Hollywoodin tuottajista on naisia, kun heitä on noin neljäsosa.
Juttua korjattu 23.3.2019 Klo 22.54: Lisätty tieto vastikepohjaisesta joukkorahoituksesta, joka on Anttilan mukaan onnistunut hyvin.