Piki on ihmeellinen, itsevarma nainen, joka kietoo heti ensi kohtaamisella pikkukaupungin Jonnan pauloihinsa.
Alkaa kiihkeä rakkaussuhde, jossa elanto tienataan huomaamattomilla postipaketeilla.
Kaikki on taivaallista, kunnes Jonnalle selviää, että suhteessa on kolmas pyörä: Pikin halvaannuttava paniikkihäiriö, jota tämä epäonnistuneesti itsehoitaa alkoholilla.
Kiilaa rakastavaisten väliin lyö myös mustasukkainen Bossa, entinen tyttöystävä, jolle sopii hyvin, että Piki on hänen apunsa armoilla.
Kun palkittu dokumentaristi Katja Gauriloff seitsemän vuotta sitten sattui lukemaan Sofi Oksasen Baby Jane -kirjan pokkariversion, hän tiesi heti, että haluaa tehdä siitä ensimmäisen fiktioelokuvansa.
Kirjan teemoihin keskeisesti kuuluvat kysymykset mielenterveyden hajoamisesta, heikosti saatavilla olevasta avusta ja avunsaannin eriarvoisuudesta puhuttelivat Gauriloffia.
Yhtä paljon häneen vetosivat moniulotteiset hahmot.
– Tiesin, että tästä saa vahvojen naisten tarinan, ja niitä meillä ei kyllä tarpeeksi ole. Elokuvissa naiskuva on ollut viime aikoihin asti aika kapea.
Naisten kertomat, naisiin keskittyvät, ristiriitaisia ja monisyisiä naisrooleja sisältävät elokuvat ovat edelleen harvinaisia myös alkuperäisteoksen kirjoittaneen Sofi Oksasen mielestä. Samoin seksuaaliset vähemmistöt ovat edelleen aliedustettuina.
Oksasen mielestä on hienoa, että Gauriloff tarttui vuonna 2005 julkaistuun kirjaan ja toi sen tähän päivään toisessa taidemuodossa.
– Seksuaaliset vähemmistöt eivät ylipäätään usein ole elokuvien päähenkilöitä, mutta esimerkiksi naispareihin keskittyviä kokonaisia tarinoita on vähemmän kuin miespareista. Elokuvaa katsoessa tuli taas miettineeksi, miten vähän ylipäätään kuvataan toisilleen puhuvia naisia, saati sellaisia, jotka puhuvat muustakin kuin miehistä. Naisilla ylipäätään on vähemmän päärooleja, ja naisten tarinoita näkyy sitä kautta vähemmän.
Rakkautta ja valtapelejä
Gauriloff ja varsinaisen käsikirjoituksen laatinut Veera Tyhtilä eivät noudattaneet orjallisesti alkuperäisteosta. Pikin ja Jonnan parisuhteen dynamiikkaa kuvataan tiiviillä lähikuvilla ja parin harrastamalla eroottisella sidonnalla, shibarilla, jota kirjasta ei löydy.
Intiimien kuvausten onnistuminen edellytti turvallista ilmapiiriä ja ehdotonta luottamusta näyttelijöiden ja ohjaajan välillä. Katja Gauriloff ylistää pääparin näytelleiden Maria Ylipään ja Roosa Söderholmin keskinäistä kemiaa, taitoja ja heittäytymiskykyä.
– Mulle oli tärkeää, että meillä oli pitkä harjoitusjakso, ja että näyttelijöillä oli heti alusta hyvä energia yhdessä, ja hyvä olla keskenään. Hyvää kemiaa oli hirveän turvallista lähteä viemään eteenpäin, kun saatiin harjoitella rauhassa ja puhua kaikki valmiiksi. Mitä intiimimpiin asioihin mentiin, sitä tarkemmin teimme koreografioita. Kameran edessä kaikki oli jo tosi valmista.
Elokuva nostaa kirjaa enemmän esille erilaisen vallankäytön ihmissuhteissa, myös huomattavasti sidontaleikkejä hienovireisemmän. Piki on riippuvainen entisestä tyttöystävästään, koska ei paniikkihäiriönsä takia pysty edes viemään roskiaan.
Ainakaan selvin päin.
– Valtapelejä on kaikissa ihmissuhteissa. Esimerkiksi työelämässä ne voivat olla aika rajuja. Niitä ei pelata ainoastaan naisten kesken, tässä elokuvassa ihmiset nyt vain sattuvat olemaan naisia, kuvailee ohjaaja Katja Gauriloff.
Elokuva parisuhteesta, ei vain naisten parisuhteesta
Vaikka jotkin lehdet ovat jo revitelleet raflaavia otsikoita lesboseksistä ja sidonnasta, huomauttaa Sofi Oksanen, että elokuvassa on itse asiassa varsin vähän paljasta pintaa.
– Se voisi olla melkein ikärajaton elokuva. On erinomainen ratkaisu, että siinä ei käytetä turhaa alastomuutta ollenkaan. Se tuntuu yllättävän raikkaalta tähän päivään.
Maissa, joissa seksuaalivähemmistöjen asema on huonompi kuin meillä, Baby Janen kaltaisilla teoksilla voi olla lukijoille erityistä, henkilökohtaista merkitystä, arvelee Sofi Oksanen.
Kirjan käännösoikeudet on juuri myyty Turkkiin.
– On maita, joissa esimerkiksi pääkaupunkiseudulla voi elää elämäänsä melko vapaasti, mutta maaseudulla välttämättä ei. Seksuaalisten vähemmistöjen tekemät itsemurhat esimerkiksi liittyvät hyvin usein siihen, että joutuu elämään kaapissa, tai ympäristössä, joka rankaisee siitä, että ihminen on oma itsensä.
Oksasen mielestä Suomessa ei enää pitäisi nähdä mitään omituista tai raflaavaa siinä, että intiimi suhde, jota kuvataan, on kahden naisen välinen.
Kyse on kuitenkin ennen kaikkea parisuhdetarinasta.
– Vaikka Suomi on liberaali maa, niin jotenkin tällaista pidetään ns. rohkeana ratkaisuna, vaikka ei siinä mitään rohkeaa ole. Sen pitäisi olla itsestäänselvä ja normaali asia, että kerrotaan myös seksuaalivähemmistöjen tarinoita.
"Paniikkihäiriöstä on vaikea ottaa valokuvaa"
Lukijapalautteen perusteella Baby Jane on ollut erityisen arvokas teos niille, jotka kamppailevat paniikkihäiriön kanssa kirjan Pikin lailla.
– Olen tavannut hyvin paljon paniikkihäiriöisiä ihmisiä, joille kirjalla on merkitystä; paniikkihäiriöisten läheisiä, kumppaneita, vaimoja, miehiä, vanhempia ja lapsia, jotka ovat olleet ilahtuneita siitä, että paniikkihäiriöstä kirjoitetaan. Se on erittäin yleinen mielenterveyshäiriö, mutta yllättävän vähän tunnettu. Se on tietysti luonteeltaan sellainen, että siitä on vaikea ottaa vaikkapa valokuvaa.
Kirjan kirjoittamisen ja elokuvan julkaisemisen välisinä vuosina mielenterveysongelmiin liitetty stigma on Oksasen mielestä onneksi väistynyt.
– Musta tuntuu siltä, että mielenterveydestä puhutaan nykyisin avoimemmin ja se on hyvä; sillä tavoin pystytään murtamaan niin sanottua hullun leimaa ja poistamaan turhaa häpeää. Sen suhteen olen kuitenkin skeptinen, että hoitoon pääseminen olisi helpottunut, tai rahaa ongelmien hoitoon olisi tullut lisää.
Sitä paitsi Oksanen epäilee, että jotkin mielenterveyshäiriöt kiinnostavat sekä tutkijoita että tiedotusvälineitä enemmän kuin toiset. Senkin vuoksi hän on mielissään siitä, että paniikkihäiriö voi saada uuden sukupolven huomiota Baby Janen elokuvaversion myötä.
– Jo kirjoittaessani kirjaa tuntui siltä, että paniikkihäiriöön annetaan vähemmän tutkimusrahaa kuin moniin muihin vaivoihin. Kun aiemmin olin kirjoittanut syömishäiriöistä, niistä löytyi vaikka kuinka paljon kansainvälistä materiaalia.
Viina on huono lääke
Yksi tärkeä kysymys, jonka Baby Jane nostaa esiin on se, että huonokuntoisen ihmisen on itse kohtuuttoman vaikea hakea apua. Jos ei pääse edes ovesta ulos, ei pääse vastaanotolle.
Sofi Oksanen arvelee, että suuri osa mielenterveysongelmista jää piiloon, erityisesti paniikkihäiriöistä, sillä ihmiset yrittävät lääkitä itse itseään alkoholilla. Niin tekee myös tarinan Piki, huonoin seurauksin.
Oksanen toivoo, että elokuva auttaisi ainakin jotain yksin kamppailevaa tunnistamaan oireensa.
– Jos ajatellaan kansantautiamme alkoholismia, niin sen takana ei aina ole myöhemmin fyysiseksi muuttuva addiktio, vaan esimerkiksi paniikkihäiriö. Moni ei välttämättä edes tajua, mistä on kyse, kun paniikkihäiriö iskee omaan elämään. Moni ajattelee, että kyllä tämä tilanne tästä etenee bissellä tai drinkillä, ja tuloksena voi olla päihdekierre.
Lue lisää paniikkihäiriöstä Suomen Mielenterveysseuran sivuilta
Näyttelijä Maria Ylipää kotimaisesta fiktiosta: "Vihdoinkin alkaa tulla moniulotteisia naisrooleja"