Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Herätys: Suomi on edelleen onnellisin maa, Kouvolassa paljon amfetamiinia, luvassa lunta ja räntää

Lue tästä päivän puheenaiheet lyhyesti. Voit säätää Uutisvahdissa Herätys-ilmoituksia asetuksista.

Nainen kylpytakissa menossa avantoon.
Kuva: Henrietta Hassinen / Yle
  • Yle

Suomi tempaisi kaulaa onnellisuuskyselyssä – nyt entistä vahvempi ykkönen

Suomen onnellisuus sen kuin lisääntyy, kertoo YK:n teettämä tuore maailman onnellisuusraportti (World Happiness Report). Viime vuonnakin raportti sijoitti meidät korkeimmalle korokkeelle.

Kouvola mukaan huumevertailuun – paljastui heti amfetamiinipääkaupungiksi

Kouvola käytti viime vuonna investointirahaa muun muassa kävelykatu Manskin saneeraamiseen.
Kouvola pohtii keinoja karistaa tuore amfetamiinikaupungin maine. Kuva: Petri Niemi / Yle

THL julkaisi viime viikolla vertailun huumeidenkäytöstä Suomessa. Amfetamiinin käyttö nousi uuteen ennätykseen, ja suhteellisesti eniten käyttäjiä oli Kouvolassa, joka oli ensimmäistä kertaa mukana tutkimuksessa. Kaupunki aikoo yhdistää voimansa poliisin ja päihdealan asiantuntijoiden kanssa parantaakseen huumetilannetta.

Hallituksensa kaatanut Juha Sipilä Ylen puheenjohtajatentissä

Juha Sipilä
Juha Sipilä Kuva: Seppo Samuli / Lehtikuva

Ylen puheenjohtajatentissä on tänään vuorossa keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä. Tentti näytetään suorana Areenassa ja TV1:llä kello 21 tänä iltana. Ennen tenttiä kerromme, mistä asetelmista keskusta lähtee vaalikamppailuun.

Korkeakoulujen yhteishaku alkaa

Yliopistojen yhteishaku on käynnissä.
Kuva: Yle

Yhteishaku yliopistoihin ja ammattikorkeakouluihin alkaa tänään. Yhteishaku järjestetään kaksi kertaa vuodessa, keväällä ja syksyllä. Yhteishaku päättyy 3. huhtikuuta. Katso eri korkeakoulujen sisäänpääsyprosentit tästä.

Ylioppilaskirjoituksissa on puolestaan tänään vuorossa vieraan kielen pitkä oppimäärä.

Lännestä leviää saderintama

Keskiviikkoiltapäivän sää
Kuva: Yle Sää

Tänään päivällä lännestä saapuu saderintama, joka liikkuu koko maan yli itään. Sateet tulevat enimmäkseen lumena, etelässä myös räntänä.

Lue lisää säästä Ylen sääsivuilta.