Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Lähestymiskiellon rikkojille suunnitellaan pantaa jalkaan – malli jo käytössä Ruotsissa ja Norjassa

Oikeusministeriön mukaan lähestymiskieltoa rikotaan nykyään toistuvasti ilman rangaistusta. Jalkapantarangaistuksen käyttöönotto parantaisi uhrien turvallisuutta.

Puukko miehen kädessä.
Lähestymiskielto ei nykyisellään riitä aina auttamaan uhreja, vaan osa tapauksista on kielloista huolimatta päätynyt jopa uhrin kuolemaan. Kuva: Tiina Jutila / Yle
  • Petra Husu

Suomeen ehdotetaan sähköistä valvontaa osaksi lähestymiskieltomääräystä.

Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että toistuvasti kieltoa rikkovalle voitaisiin asentaa jalkapanta, joka hälyttää paikalle poliisit, jos pannoitettu henkilö menee liian lähelle kiellolla suojeltua henkilöä.

Vastaava malli on ollut jo muutaman vuoden käytössä Ruotsissa ja Norjassa, ja nyt se halutaan Suomeenkin.

Oikeusministeriön tuoreen muistion mukaan lähestymiskiellon antama suoja on koettu Suomessa heikoksi, sillä kieltoa rikotaan usein toistuvasti ilman minkäänlaista rangaistusta.

Lisäksi ministeriöstä todetaan, että lähestymiskieltoa voidaan nykyisellään rikkoa monin eri tavoin, mutta rikkomisista jää vain harvoin todisteita mahdollista rikosprosessia varten.

Ministeriön mukaan nykyinen valvonta perustuukin lähinnä siihen, ilmoittaako uhri itse asiasta poliisille ja silloinkin joudutaan liian usein "sana sanaa vastaan" -tilanteeseen. Etenkin maaseudulla ongelmana ovat myös poliisin pitkät vasteajat: tekijä ehtii usein poistua ennen virkavallan saapumista.

Järjestelmässä pahoja ongelmia

Esimerkiksi Espanjassa ja Yhdysvalloissa tehtyjen tutkimusten mukaan sähköinen valvonta osana lähestymiskieltoa on toiminut uhrien kannalta hyvin.

Ruotsissa ja Norjassa malli on ollut käytössä vasta muutamia vuosia, eikä siellä ole vielä tehty arviota järjestelmän vaikuttavuudesta, neuvotteleva virkamies Minna Piispa oikeusministeriöstä sanoo.

Piispan mukaan Suomessa on lukuisia tapauksia, joissa tekijä jatkaa uhrin vainoamista kielloista huolimatta. Myös Yle on kertonut Suomen lähestymiskieltojärjestelmään liittyvistä ongelmista muun muassa tässä jutussa.

Lausuntoja kerätään parhaillaan

Oikeusministeriön muistio uudistuksesta on nyt lähtenyt lausuntokierrokselle eri viranomaisille ja järjestöille, kuten poliisille, oikeuslaitoksille ja ministeriöille.

Lisäksi kuka tahansa voi käydä kertomassa aiheesta mielipiteensä Lausuntopalvelu.fi-sivustolla 18. huhtikuuta mennessä. Myös viranomaisten lausunnot tulevat aikanaan näkyviin samalle sivustolle.

Käytännön uudistuksiin kyseessä oleva ehdotus voisi Piispan mukaan johtaa aikaisintaan ensi vaalikaudella.

– Jää seuraavan hallituksen päätettäväksi, mitä asian suhteen tehdään, hän toteaa.

Piispan mukaan pantarangaistus tulisi vuosittain koskemaan arviolta 70:tä kieltoa toistuvasti rikkovaa henkilöä.

Poliisi: "Kuulostaa järkevältä"

Rikoskomisario Mikko Lyytinen Itä-Suomen poliisista sanoo, että pelkästään Kuopion seudulla poliisin tietoon tulee vuosittain kymmeniä tapauksia, joissa lähestymiskieltoa rikotaan tahallisesti.

Poliisi tutkii tapaukset, mutta vaikka tekijä tuomittaisiinkin käräjillä lähestymiskiellon rikkomisista, selviää hän Lyytisen mukaan useimmiten pelkillä sakoilla.

– Usein samoilla henkilöillä on käynnissä useita (rikos)tutkintoja liittyen lähestymiskiellon rikkomisiin. Siksi uudistus kuulostaisi ihan järkevältä, Lyytinen linjaa.

"Auttaisi vakavimpiin tapauksiin"

Samaa mieltä on rikosoikeuden professori Matti Tolvanen Itä-Suomen yliopistolta.

Hänen mukaansa lähestymiskiellon noudattamisessa on havaittu ongelmia, minkä vuoksi asiaa on ryhdytty pohtimaan myös oikeusministeriössä.

Tolvanen pitää todennäköisenä, että jalkapantojen käyttöä Suomessa laajennetaan suunnitelman mukaisesti lähivuosina.

Tolvasen mukaan Suomen nykyinen malli ei anna uhrille riittävää suojaa, jos häirintä ja vainoaminen on jatkuvaa tai vakavaa.

– Joissain tapauksissa lähestymiskieltoon langetetut ihmiset ovat tehneet jopa tapporikoksia. Uudistus voisi purra juuri näihin vakavimpiin tapauksiin, Tolvanen arvioi.

Uudistus auttaisi uhreja saamaan apua paikalle tositilanteessa nykyistä nopeammin, minkä lisäksi se auttaisi myös viranomaisia, sillä nämä voisivat satelliittien avulla seurata hyvinkin tarkasti jalkapantarangaistukseen määrätyn liikkeitä.

– Tämä antaisi viranomaisille mahdollisuuksia ennakointiin, Tolvanen sanoo.

Myös valtakunnallinen Rikosuhripäivystys on ilmaissut huolensa nykyisen järjestelmän toimimattomuudesta.

Onko sinua suojeltu joskus lähestymiskiellolla? Onko siitä ollut apua vai liittyykö järjestelmään ongelmia? Jos haluat kertoa tarinasi, ota yhteyttä toimittaja Petra Husuun, petra.husu@yle.fi. Emme julkaise mitään kertomaasi sopimatta siitä ensin kanssasi erikseen.