Kaduilla kaikuu nauru ja puheensorina, kun mikkeliläiset opiskelijat kokoontuvat keskustaan juhlimaan. Opiskelijoiden seassa harppoo pitkin askelin mies oranssi turvaliivi päällään. Katse kulkee kadun vieressä olevaa kukkaistutusta pitkin. Nopeasti käsi ojentuu siepaten tölkin kassiin.
David Stephensillä on alkanut keskiviikkoillan työvuoro. Ilta näyttää lupaavalta, sillä jo kymmeneltä kassin pohjan peittävät pullot.
Stephens päättää jäädä yökerhon edustalle odottamaan. Opiskelijoita menee meluisana virtana ohi, mutta moni jää seisoskelemaan ulkopuolelle: juomat pitää saada juotua ennen yökerhoon menoa. Kun tölkki on tyhjä, Stephens on valmiina.
Koti-isä keksi työn vapaa-ajalleen
Ensi kosketuksen työhön David Stephens sai 5-vuotiaana. Hän sanoo kasvaneensa Englannissa maatilalla, jossa lasten täytyi osallistua elannon hankkimiseen pienestä pitäen.
– Kerran talvi tuli aikaisin, ja keräsin perunoita jäisestä maasta lumisateessa. En tuntenut sormiani ja itkin.
Stephens oli töissä maatilalla 17-vuotiaaksi. Työ siellä oli hänestä ajanhukkaa, ja hän päätti etsiä jotain muuta.
Lyhyen armeijapalveluksen jälkeen nuori mies aloitti hommat puutarha-alan yrityksessä. Sen jälkeen erilaisia töitä on riittänyt.
Jos Stephens kirjoittaisi kaikki tekemänsä työt ansioluetteloon, listasta tulisi pitkä. Hän innostui matkustamisesta jo varhain ja työskenteli samalla. Hän kertoo tehneensä rakennustöitä Hollannissa, maalanneensa taloja Norjassa ja myyneensä matkamuistoja Prahassa. Stephens uskookin, että työtä saa aina, jos on valmis sitä tekemään.
Stephens kävi matkoillaan myös Suomessa vuonna 1990. Silloin suomalaiset olivat hänestä jäykempiä kuin nykyään. Kaverinsa kanssa he ihailivat viehättäviä mansikanmyyjiä torilla. Suomi oli kuitenkin vain yksi monen maan joukossa.
Kahden vuoden päästä maailman matkaaja saapui ensimmäisen kerran Mikkeliin katsomaan ystäviään, joita on joka puolella maailmaa. Mikkelin vierailullaan Stephens lausui enteellisen toivomuksen ystävälleen: hän toivoi vanhenevansa ja kuolevansa Mikkelissä.
– Mietin, että miksi sanoin niin, hän nauraa.
Vuosia toiveen jälkeen Stephens sai lapsen suomalaisen naisen kanssa, ja he päätyivät asumaan Mikkeliin. Vanhemmat päättivät yhdessä, että Stephens huolehtisi pojasta päivisin, jotta pojan äiti saisi palata töihin.
Illat ja yöt olivat koti-isälle vapaata aikaa, joten hän alkoi keräämään elannokseen pulloja. Rahan lisäksi uusi homma antoi hänelle syyn lähteä ulos, ja siten tavata muita aikuisia. Siitä alkoi hänen uransa pullojen kerääjänä.
Kadulla pääsee puhumaan Brexitistä
Keskiviikkoisin, lauantaisin ja sunnuntaisin David Stephens kerää pulloja öisin. Kesä on sesonkiaikaa, jolloin työtä kannattaa tehdä joka päivä, joskus 15 tuntiakin päivässä. Hän on laskenut keränneensä noin 150 000 pulloa.
Joskus joku on kauhistellut, kuinka hirveää on, että Stephens joutuu hankkimaan rahansa panteista. Hän kuitenkin pitää nykyisestä työstään.
– Jos et voi herätä aamulla niin, että odotat töihin menoa, jotain on pielessä. Ihmiset tekevät töitä, josta eivät nauti. Kun he jäävät eläkkeelle 65-vuotiaina, he miettivät, mitä ovat tehneet elämällään.
Stephensin silmissä palkkatyö ei vaikuta kannattavalta, koska suuri osa tuloista menee veroihin. Panteista saatavat ansiot ovat niin pienet, ettei hänen tarvitse maksaa veroja niistä. Työskennellessään Englannissa Stephensistä tuntui, että valtio törsäsi veroista saadut rahat, ja tukea saivat ihmiset, jotka eivät tehneet sen eteen mitään.
Pullojen keräämisen on Stephensille mielekästä, koska monet pysähtyvät juttelemaan hänen kanssaan.
Useat haluavat tietää, millaista on elää ulkomaalaisena Mikkelissä, ja tietysti, mitä hän ajattelee Suomesta. Jotkut tulevat kertomaan vaikeuksistaan, jotkut haluavat kehittää kielitaitoaan.
Usein keskustelua käydään kadulla myös Brexitistä, EU:sta ja maahanmuutosta. Stephens innostuu silmiin nähden, kun hän pääsee puhumaan näistä aiheista.
– Brexit on aika koominen juttu, vaikka tietää, että tilanne on vakava. Britannia on lähdössä EU:sta, mutta sillä ei ole mitään väliä, sillä parin vuoden päästä EU on kuollut. Toivon olevani väärässä.
Ihmisten kohtaamisen lisäksi Stephensille on tärkeää myös, ettei hänen työnsä vahingoita ketään. Hän on ollut töissä mainosalalla, ja vaikka hän piti työstään, hän ei pitänyt turhan tavaran tyrkyttämisestä.
Pullojen keräämisen ohessa Stephens käyttää aikaa siivotakseen luonnosta sinne heitettyjä muovipakkauksia, vaikka niistä ei saakaan rahaa.
Stephens kuvaa työtään täydelliseksi, koska siinä yhdistyvät rahan ansaitseminen, ihmisten kohtaaminen ja liikunta. Pullojen kerääminen ei ole kuitenkaan vain mukavaa rupattelua ihmisten kanssa.
Kun pakkasta on yli kaksikymmentä astetta ja joutuu pyöräilemään vastatuuleen, ei Stephenskään iloitse ulkotyöstään. Sääolot saattavat pakottaa sinnikkään miehen lopettamaan yötyönsä kesken.
– Joskus en ole meinannut päästä sisään, kun ei ole pystynyt käyttämään avaintani, koska käsistäni on hävinnyt tunto.
Tienaako pullojen keräämisellä?
Kun tekee jotain työtä tarpeeksi pitkään, siinä tulee hyväksi, David Stephens uskoo. Hänelle on kehittynyt vuosien aikana hyvä vaisto pullojen löytämiseen.
– Täytyy tietää, mihin katsoa. Kävelin kerran kaverini kanssa kadulla ja sanoin, että katso, tuolla on tölkki. Hän ei nähnyt sitä.
Stephens ei halua puhua siitä, kuinka paljon hän tienaa pulloja keräämällä. Joka kuukausi on erilainen: joskus taskuun kiertyy kymppi, joskus vaikka satanen. On joskus käynyt niinkin, että koko illan saalis on ollut 40 senttiä.
Hänestä on kummallista, että ihmiset saattavat kysyä kadulla, kuinka paljon hän tienaa.
Vaikka takakontti olisi täynnä pulloja, ei niistä saatava summa ole kovin suuri. Stephensin mukaan hän ei saa tukia, mutta silti rahat riittävät, sillä hän asuu omistusasunnossa poikansa ja pojan äidin kanssa. He pystyvät jakamaan kustannuksia, eikä heidän tarvitse maksaa vuokraa. Ulkona hän ei käy kovin usein, sillä hinnat kauhistuttavat: teekupillisen ostaminen vaatii muovikassillisen pulloja.
Stephens ei kuitenkaan mieti asioiden hintoja pulloina, mutta hänen poikansa on kysynyt, kuinka monta pulloa tarvitaan PlayStationiin.
Pienet tulot ovat Stephensin mielestä yksi huono puoli työssä, mutta ei pidä silti itseään köyhänä.
– Jos minä olen köyhä, mitä muut ovat? Yksi kaverini voivotteli, että hänellä on kolme euroa tilillä. Siis vain kolme euroa koko maailmassa, ja hän on aikuinen! Kun olin lapsi, minulla oli noin vähän rahaa.
Vapaus puhua suunsa puhtaaksi
Kerätessään pulloja David Stephens voi mielestään sanoa mielipiteensä vapaasti toisin kuin palkkatyössä käyvät. Hänestä monet eivät halua kertoa ajatuksiaan esimerkiksi taloudesta, maahanmuutosta tai sosiaalituista, koska pelkäävät menettävänsä työnsä.
– En voi menettää työtäni, koska teen sitä itselleni. Jos palkkatyössä oleva ilmaisee mielipiteensä, joku sanoo menevänsä kertomaan hänen pomolleen, että hän puhuu loukkaavasti. Se, mitä voi sanoa, on siksi rajoitettua.
Stephens uskoo, että jotkut tulevat juttelemaan hänen kanssaan juuri siksi, että hän sanoo asioita, joita muut eivät uskalla.
Ja mielipiteitä hänellä riittää.
Stephensiä harmittaa, etteivät ihmiset lue kirjoja, jotka kertovat, miten elää elämää. Ja sitten on tietenkin mielipiteet politiikasta. Hän ei enää usko demokratiaan, sillä sen tulokset näkyvät esimerkiksi Brexitissä: ihmiset äänestivät ottamatta asioista selvää.
– Olen köyhä ja huonosti koulutettu. Kun kuuntelen poliitikkojen puheita, mietin, että tiedän enemmän kuin he. Missä he ovat siis saaneet koulutuksensa?
Stephensin ystävä on antanut hänelle lempinimen WASB, joka on lyhenne valkoisesta anglosaksisesta buddhalaisesta (White Anglo-Saxon Buddhist).
Stephens kääntyi vuosia sitten kristitystä buddhalaiseksi. Buddhalaisuus merkitsee hänelle sitä, että yrittää olla niin hyvä ihminen kuin voi.
Mies vitsailee olevansa huonoin mahdollinen buddhalainen.
– Käytän enemmän aikaa ihmisten häiritsemiseen kuin meditaatioon.
Stephensin mukaan hän myös menettää usein hermonsa vanhemmalla iällä.
Yksi asia, mikä kuohuttaa mieltä, on roskaaminen. Stephens ei ymmärrä, miksi ihmiset heittävät roskia maahan. Suomessa heitetään hänen mukaansa jopa miljoonan euron arvosta pulloja ja tölkkejä maahan vuodessa puhumattakaan muusta muovista.
– Kasvoin siihen, että ei saa roskata. Maatilalla kasvaa luontoihmiseksi. Kasvoin ajattelemaan, että kaupunkilaiset ovat vihollisia. Ajattelen vieläkin niin.
Ristiriitaista on, että Stephens saa elantonsa juuri ihmisten maahan heittämistä pulloista. Hän kuitenkin toivoo, että ihmiset lopettaisivat roskaamisen, vaikka hän jäisi sen takia työttömäksi.
Seitsemän vuoden raja
David Stephens on kerännyt pulloja seitsemän vuotta. Hän ei ole varma, tuleeko hän tienaamaan rahansa näin vuosien kertyessä.
– Vanheneminen huolettaa. Mutta tietääkö kukaan, mitä tekee vanhetessa?
Eläke Stephensiä ei kuitenkaan huoleta, sillä hän ei aio jäädä eläkkeelle, vaan työskennellä elämänsä loppuun saakka. Hänen mielestään on mahdollista, että kerää pulloja, kunnes hän maatuu haudassa. Pullonkeräyspäiviä hän ei mielellään jätä välistä.
– Kun en ole töissä, huolestun, koska rutiinini rikkoutuu. Ehkä sitä on vanhuus: vanhat ihmiset eivät pidä rutiiniensa rikkoutumisesta. Huolestun kaikista pulloista, jotka menevät minulta ohi, ja työ on myös sosiaalinen elämäni.
Vaikka työ on Stephensille tärkeää, on hän alkanut pohtimaan muitakin vaihtoehtoja.
Stephensin karateopettaja on sanonut hänelle, että seitsemän vuotta on raja mille tahansa työlle, sitten on aika vaihtaa. Seitsemässä vuodessa oppii kaiken ja sitten kyllästyy. Stephens ei ole vielä kyllästynyt kulkemaan öisin pulloja metsästäen, mutta on alkanut miettiä asiaa.
– Voisin opettaa englantia tai filosofiaa, perustaa kultin, mennä töihin Brysseliin EU-virkaan, hän ehdottelee pilke silmäkulmassa.