Ekaluokkalaiset tytöt pelaavat kaksin peliä verkossa. Keskusteluruutuun ilmestyy viesti. Koneen web-kamera on auki ja tuntematon viestittäjä avaa keskustelun ja kuvayhteyden.
– Alaikäisiä kehotetaan tekemään lasten mielestä hassuja juttuja, kutittamaan toista ja hetken päästä vähän pussailemaan. Tämänkaltainen videomateriaali voidaan tallentaa ja jakaa verkossa vääriin tarkoituksiin, esimerkiksi tyydyttämään aikuisen seksuaalisia tarpeita. Eikä asiasta välttämättä tiedä kukaan, Nina Vaaranen-Valkonen sanoo.
Hän on Pelastakaa lapset -järjestön erityisasiantuntija ja työskentelee yhdistyksen Nettivihje-palvelun tiiminvetäjänä.
Työryhmä vastaanottaa ja käy läpi viranomaisten lisäksi ainoana Suomessa ilmoituksia ja materiaalia verkossa tapahtuneesta seksuaalisesta houkuttelusta ja seksuaaliväkivaltaa todistavasta kuvamateriaalista.
Alun esimerkki tyttöjen salakuvauksesta on vain pintaraapaisu kuvamateriaalista, jota työryhmä analysoi.
– Esimerkiksi viime vuonna saimme kansalaisilta yhteensä yli 3 000 yksittäistä url-osoitetta, jotka arviomme mukaan sisälsivät lähemmäs 50 000 yksittäistä kuvaa tai videota. Pelkkä vihjeiden määrä ei kuitenkaan kuvaa työtämme tai sitä, kuinka paljon kuvia analysoimme, Vaaranen-Valkonen kertoo.
Tiimin analysoimasta laittomaksi arvioidusta kuvamateriaalista 85 prosenttia sisältää kuvia tai videoita alle 13-vuotiaista lapsista. Viisi prosenttia liittyy alle kaksivuotiaisiin lapsiin.
Miten lapsiuhrit uskaltavat kertoa seksuaalirikoksista, jos ne ovat meille aikuisille liian epämiellyttävää kuultavaa?
Nina Vaaranen-Valkonen
Nettivihjetiimi kuuluu maailmanlaajuiseen INHOPE-järjestöön ja vastaanottaa tutkittavaksi vihjeitä myös ulkomailta. Työryhmä analysoi esimerkiksi web-kameran avulla lapsista kuvattua materiaalia. Teot tallenteilla vaihtelevat. Yksi nauha voi sisältää kuvaa, jossa aikuinen on saanut lapsen esimerkiksi esiintymään seksuaalisissa asennoissa.
– Vakavimmat kuvatallenteet web-kameroilta todistavat tilanteita, joissa lapsi on saatu kiristämällä tai painostamalla esimerkiksi näyttämään genitaalinsa tai työntämään sinne esineen, Vaaranen-Valkonen kertoo.
Esimerkiksi Ruotsissa on jo tuomittu ensimmäinen ennakkotapaus verkkovälitteisestä raiskauksesta.
Nina Vaaranen-Valkonen näkee työssään yhteiskunnan pimeän puolen, joka meille muille on vieras ja piilotettu. Pieniin lapsiin kohdistuva seksuaaliväkivalta on aiheena niin vastenmielinen, että harva tahtoo kuulla tai lukea siitä. Vaaranen-Valkosen mukaan nyt on kuitenkin aika kuunnella.
Teknologian kehittyessä verkossa levitetyn kuvamateriaalin määrä on lisääntynyt. Tuntemattomien aikuisten on entistä helpompaa saada yhteys lapsiin. Samalla seksuaalirikoskuvasto muuttuu yhä raaemmaksi.
Jotta seksuaalirikoksia voidaan ennaltaehkäistä, niiden olemassaolosta pitää tietää. Myös vanhempien.
– Miten lapsiuhrit uskaltavat kertoa seksuaalirikoksista, jos ne ovat meille aikuisille liian epämiellyttävää kuultavaa?, Nina Vaaranen-Valkonen kysyy.
Myös pienet pojat ovat vaarassa
Usein vanhemmat kiinnittävät huomiotaan tyttäriin ja pelkäävät, että juuri heihin kohdistuisi ahdistelua. Etenkin tyttöjä ohjeistetaan seksuaalisen häirinnän vaaroista ja usein enemmän kuin pieniä poikia.
Nina Vaaranen-Valkonen korostaa, että lasten seksuaalinen houkuttelu ei rajoitu vain tyttöihin.
Seksuaalisesta häirinnästä, houkuttelusta ja väkivallasta kumpuava häpeä hiljentää usein tytöt, mutta vielä todennäköisemmin teoista vaikenee tutkimusten mukaan poika.
Pojat voivat vaieta vielä oikeudenkäynnissäkin.
– Erityisesti pojat saattavat pelätä, että heille tehdyt teot kertovat uhrin seksuaalisesta suuntautumisesta ja ennustavat tulevaa rikollista käyttäytymistä, Vaaranen-Valkonen kertoo.
Ruotsalainen selvitys käyttää poikien pelosta nimitystä vampyyriteoria. Se kuvaa poikien syvää pelkoa siitä, että seksuaaliväkivaltaa kokenut alkaisi automaattisesti tehdä samanlaisia seksuaalirikoksia, kuin hänelle on tehty.
– Näin ei kuitenkaan tapahdu. Seksuaalirikokseen syyllistyminen ei yleensä ole selitettävissä näin yksinkertaisella syy–seuraus-selityksellä.
Kun näin raaka, pitkään jatkunut ja pieniin lapsiin kohdistuva kidutus ja seksuaaliväkivalta paljastuu Suomesta, kyllä se menee tunteisiin.
Nina Vaaranen-Valkonen
Yksi esimerkki Suomessa tuotetusta lapsen seksuaaliväkivaltamateriaalista on maaliskuun lopussa uutisoitu viiden suomalaismiehen järjestäytynyt rinki.
Suomalaismiesten epäillään tehneen pojille seksuaaliväkivaltaa ja raiskanneen useita suomalaislapsia vuosien 2004–2018 aikana. Miehet kuvasivat lapsiuhreille tekemiään raakoja seksuaalirikoksia ja välittivät teoista reaaliaikaisesti kuvaa verkkoon. Nettilähetyksiä seurattiin jopa 17 maasta, Yle uutisoi maaliskuussa.
Vaaranen-Valkonen henkäisee syvään.
– Kyllä tämä pysäyttää kokeneenkin asiantuntijan. Kun näin raaka, pitkään jatkunut ja pieniin lapsiin kohdistuva kidutus ja seksuaaliväkivalta paljastuu Suomesta, kyllä se menee tunteisiin. Vaikka tiimimme asiantuntijat ovat ennenkin analysoineet raakaa ja sadistista materiaalia, tällainen suomalainen levitysrinki puistattaa.
Seksuaalinen hyväksikäyttö alkoi Fortnite-pelistä
Monia internetissä pelattavia pelejä pelataan globaalisti ja yhdessä tuttujen tai vieraiden kanssa. Kommunikointi viestien, puheen tai kameran välityksellä kuuluu useimpiin peleihin.
Koska lapsi on viaton, hän ei osaa aavistaa, mitä vieras aikuinen esittämillään pyynnöillä hakee. Monesti teot ovat sellaisia, että lapsi ei aluksi edes ymmärrä olevansa seksuaalisen houkuttelun kohteena.
– Teot tulevat viranomaisille usein ilmi vasta sitten, kun rikos on jo tapahtunut. Toki näitä tulee ilmi myös silloin, kun tekijä jakaa tallentamaansa kuvamateriaalia verkossa ja uhri tunnistetaan poliisitutkinnan yhteydessä, Vaaranen-Valkonen kuvaa.
Satakunnan käräjäoikeus vangitsi helmikuussa niin sanotussa Fortnite-tapauksessa vuonna 1970 syntyneen suomalaismiehen epäiltynä useista lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista.
Satakunnan kansan mukaan mies on aiemmin tuomittu useista lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista pitkään ehdottomaan vankeusrangaistukseen.
Miestä epäillään nyt todennäköisin syin lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja lapsen houkuttelemisesta seksuaalisiin tarkoituksiin.
Häpeä on äärettömän tehokas hiljentäjä.
Nina Vaaranen-Valkonen
Kaikki epäillyistä mahdollisista uhreista ovat poikia. Verkkopeli Fortnite on poliisin mukaan ollut teoissa “keskeisessä asemassa”.
Tutkinnanjohtaja Marko Peltonen Lounais-Suomen poliisista kertoo, että nyt tutkinnassa olevat epäillyt rikokset ovat tapahtuneet viime kevään ja kesän aikana sekä vuosien 2018 ja 2019 taitteessa.
– Mies on itse muun muassa lähettänyt lapsille seksuaalissävytteistä kuva- ja videomateriaalia, Peltonen kertoo.
Vanhemmille lähetetyn kouluviestin mukaan mies oli saanut uhrit myös tekemään tekoja Fortnite-peliin liittyviä peliostoja vastaan. Poliisi ei varmista asiaa.
Nina Vaaranen-Valkosen mukaan lapsista seksuaalisesti kiinnostuneilla aikuisilla on käytössä useita eri tapoja saada lapset toimimaan haluamallaan tavalla. Aikuinen voi houkutella, mutta myös pelotella tai uhkailla lasta.
– Pelimaailmassa aikuinen voi esimerkiksi uhata lasta, että jos et lähetä kuvia itsestäsi tai tee kuten pyydän, etenemisesi tässä pelissä toiselle tasolle on ikuisesti estetty. Lapselle voidaan myös luvata etenemistä kuvia vastaan.
Jos aikuinen onnistuu saamaan lapselta seksuaalissävytteisiä kuvia tai videon, hän saattaa aloittaa kiristämisen niiden avulla. Lapsi usein pelästyy uhkausta ja harvoin kykenee arvioimaan uhkauksen mittasuhteita. Harva lapsi osaa toimia pelottavassa tilanteessa järkevästi ja kertoa asiasta aikuiselle.
– Häpeä on äärettömän tehokas hiljentäjä, Nina Vaaranen-Valkonen toteaa.
Haluan korostaa ja muistuttaa, että suurin osa lapsista on verkossa ja pelialustoilla täysin turvassa.
Nina Vaaranen-Valkonen
Fortnite on yksi maailman suosituimmista peleistä. Sen uutisoitiin marraskuussa ohittaneen yli 200 miljoonan rekisteröityneen pelaajan rajapyykin.
Seksuaalissävytteisten häirintäviestien laajuudesta on mahdotonta saada tarkkoja maakohtaisia tietoja, sillä pelialusta toimii maailmanlaajuisesti. Suomalainen lapsi saattaa pelata ja viestitellä ihmisten kanssa eri puolilta maailmaa.
Kaikissa peleissä on riskejä
Vanhempien on hyvä tietää, että mahdollisuuden viestitellä vieraiden kanssa saa pelissä myös kytkettyä pois päältä.
– Haluan korostaa ja muistuttaa, että suurin osa lapsista on verkossa ja pelialustoilla täysin turvassa. Riskeistä pitää kuitenkin puhua, sillä keskustelu ja etukäteen annettu tieto ja ohjeistus auttavat lasta toimimaan hämmentävässä ja pelottavassa tilanteissa, Vaaranen-Valkonen kertoo.
Seksuaalista houkuttelua tai seksuaaliväkivaltaa on tapahtunut niin Suomessa kuin maailmallakin myös esimerkiksi Minecraft-pelin avulla. Pienten tyttöjen kohdalla aikuiset ovat käyttäneet hyväkseen esimerkiksi Movie Star Planet -mobiilipeliä.
Kyberrikollisuuteen erikoistuneen keskusrikospoliisin rikosylikomisario Sari Saranin mukaan pelialustojen merkitys korostuu jatkuvasti lapsiin kohdistuvien seksuaalihoukuttelujen kohdalla.
– Yleisesti ottaen kaikki pelit ovat sellaisia, joissa lapsia etsitään kohteeksi, Sarani toteaa.
Nina Vaaranen-Valkonen kehottaa vanhempia peittämään tai sammuttamaan koneiden web-kamerat. Vaikka ei olisi huolta tai epäilystä lapsen turvallisuudesta, kameraa ei tarvitse turhaan pitää auki.
– Web-kamera on kuin avoin ikkuna kenelle tahansa tuntemattomalle aikuiselle katsella lasta. Kun kyse on omasta lapsesta, miksi tällaisen ikkunan jättäisi avoimeksi?
Suuret pelifirmat yrittävät torjua viimeiseen asti alustoilla tapahtuvaa ahdistelua esimerkiksi estämällä seksuaalissävytteiset viestit tekoälyn avulla. Yritykset tekevät myös yhteistyötä poliisin kanssa.
Jotkut pelialustat estävät puhelinnumeroiden antamisyritykset viesteistä suojellakseen lapsia.
Siksi lapsista seksuaalisesti kiinnostuneet aikuiset pyrkivät ensisijaisesti ohjaamaan lapsen aina keskustelemaan muihin, yksityisempiin viestintäkanaviin esimerkiksi Snapchatin, WhatsAppin tai Skypen puolelle. Näissä kanavissa käydyt yksityiset keskustelut vähentävät kiinnijäämisen riskiä.
Esimerkiksi Satakunnan Fortnite-tapauksessa epäilty tekijä on saanut lapset pois pelialustalta Instagramin puolelle.
Puhu ja ohjeista, vaikka mitään pahaa ei tapahtuisi
Vanhemman täytyy puhua lapsen kanssa seksuaalisuudesta, kehosta, kehon rajoista ja siitä, miten verkossa toimitaan turvallisesti. Keskustelua on käytävä, vaikka mitään pahaa ei olisikaan tapahtunut. Näin voi koettaa myös varmistaa, että puheyhteys säilyy, jos jotakin tulee ilmi.
Jo pienen lapsen täytyy tuntea kehonsa ja osata nimetä sen osat. Muuten rajojen opettaminen on vaikeaa.
– Lapselle pitää toki puhua ikätasoon sopivasti, mutta aina oikeilla nimillä. Lapsen pitää tietää nimet genitaalialueille, kuten pimppi, pippeli ja pylly. Näin hänellä on sanoja kertoa mahdollisista oudoista pyynnöistä tai epäsopivista ja hämmentävistä viesteistä tai kuvista, Vaaranen-Valkonen toteaa.
Lasta tai nuorta ei kannata pelotella. Vaikka esimerkiksi Oulun seksuaalirikokset ja viime viikolla uutisoidut Tampereen epäillyt raiskaustapaukset ovat oletettavasti saaneet alkunsa sosiaalisen median viestittelystä, lapselle ei kannata maalailla pelkkiä uhkakuvia.
Mikä sitten on oikea tai viimeinen ikävaihe, jolloin viimeistään asioista pitää puhua? Tutkimusten mukaan 9–12-vuotiaat lapset ovat suurimmassa riskissä verkon haitallisille ilmiöille. Nina Vaaranen-Valkosen mukaan digitaalisen median osalta Suomessa erityisesti siirtymä eskarista ekaluokalle vaatii vanhemmilta lapsen ohjeistusta ja opastamista.
Alakoulussa riski törmätä esimerkiksi nettipornoon kasvaa. Sen näkeminen on usein lapselle ahdistavaa ja hämmentävää, etenkin, jos asiasta ei ole kotona puhuttu, eikä ohjeistettu, miten tilanteessa pitää toimia.
Vaaranen-Valkonen vertaa digiturvataidosta keskustelemista perinteiseen liikennekasvatukseen. Meillä on liikennevalolaulut, vanhemmat turvaamassa ekaluokkalaisten koulumatkaa ja kansallinen huoli ja tietoisuus aiheesta.
Ekaluokkalaisen digiturvataidoista tai verkkoon liittyvistä riskeistä ei vielä puhuta riittävästi.
– Lapsen pitää tietää, että jos puhelimeen ilmestyy aikuispornoa, kikkelikuvia tai outoja pyyntöjä, aina pitää kertoa aikuiselle. Lapsen pitää saada myös tietää, että asiasta voi kertoa ilman pelkoa siitä, että huoltaja suuttuu, ottaa puhelimen pois tai syyttää lasta tapahtuneesta, Nina Vaaranen-Valkonen sanoo.