Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Kuopion kaupunginteatterin uusi johtaja on Tommi Auvinen

Auvinen on todellisen teatterisuvun vesa.

Tommi Auvinen ja Sari Kaasinen
Kuvassa Sari Kaasisen kanssa lavalla oleva Tommi Auvinen hyppää Kuopion kaupunginteatterin ruoriin. Kuva: Yle
  • Markku Malinen

Kuopion kaupunginteatterin uudeksi johtajaksi on valittu Tommi Auvinen.

Tamperelaislähtöinen Auvinen on koulutukseltaan teatteritieteen kandidaatti. Hän kuuluu todelliseen teatterisukuun.

Auvisen äiti on näyttelijä Eila Roine ja isä näyttelijä-ohjaaja Vili Auvinen. Tommi Auvisen tunnetuin rooli on Pertsan rooli 1970-luvun tv-sarjassa Pertsa ja Kilu.

Tommi Auvinen aloittaa uudessa pestissään elokuun alussa. Määräaikainen tehtävä kestää viisi vuotta ja sopimuksessa on optio kahdesta lisävuodesta.

"Vain tämä Kuopio kiinnosti"

Auvinen kertoo, että hän nimenomaan halusi tulla Kuopioon. Muita viime aikoina avoimina olleita teatterinjohtajan paikkoja hän ei edes hakenut.

– Vain tämä Kuopio kiinnosti. Kuopio on mielenkiintoinen kaupunki ja teatteri tiloiltaan yksi Suomen parhaita teatteritaloja. Henkilökunnassa on kova potentiaali, Auvinen kertoo.

Kaupunginteatterin ensi kausi on suunniteltu jo valmiiksi. Auvinen aikookin lähteä rakentamaan ohjelmistoa tuleville vuosille kaikessa rauhassa.

– Yleisö kuuluu aika olennaisena osana teatterin tekemiseen. Eli katsomoon pitäisi saada ihmisiä. Silloin teatteri on parhaimmillaan.

Kuopion kaupunginteatterin edellinen johtaja Pekka Laasonen siirtyi vuodenvaihteessa kuopiolaisen matkailukeskus Saanan toimitusjohtajaksi. Uudeksi johtajaksi haastateltiin neljä hakijaa.