Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Ruohikkopalovaara: pääsiäiskokot jäänevät polttamatta lankalauantaina varsinkin rannikolla

Ruohikkopalovaaran alueilla ei saa tehdä avotulta.

Risuja kasattuna pääsiäiskokoksi
Vetelissä on kokko jo valmiina pääsiäistä varten. Kuva: Päivi Seeskorpi / Yle
  • Kati Latva-Teikari

Pääsiäiskokkojen rakentajien kannattaa seurata Ilmatieteen laitoksen voimassa olevia varoituksia. Jos omassa kunnassa on ruohikkopalon vaara, kokkoja ei saa polttaa.

Pelastuslain mukaan avotulta ei saa sytyttää alueilla, joilla on voimassa ruohikkopalovaroitus tai metsäpalovaara.

Sulavan lumen alta paljastuva edellisen vuoden kuiva ruoho voi syttyä palamaan, vaikka puusto ei vielä helposti sytykään.

– Pelastusviranomaiset eivät voi myöntää erikoislupaa pääsiäiskokon polttoon, sellaisen voi antaa vain eduskunta, sanoo apulaispalopäällikkö Jouni Leppälä Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren alueen pelastuslaitoksesta.

Leppäsen mukaan tilanne on poikkeuksellinen.

– Meidän alueellamme näin ei ole käynyt vuosikymmeniin.

Pohjalaismaakunnista muuallekin levinnyt pääsiäisperinne on edelleen voimissaan alkujuurillaan. Risuja on koottu ja kokkoja valmisteltu taas kymmenissä pohjalaiskylissä.

Seurasaaressa mietitään voiko kentän kastella

Myös Helsingissä Seurasaaren pääsiäiskokkoperinne on vakiinnuttanut asemansa. Kokosta vastaavat Helsingin Keskipohjalaiset ja Seurasaarisäätiö.

Tällä hetkellä (kiirastorstai aamupäivä) Ilmatieteenlaitos varoittaa ruohikkopalovaarasta myös Helsingissä.

Kokkomestari Esa Kukkola kertoo, että tilannetta seurataan Seurasaaressa.

– Pohdimme tänään palaverissa, voiko VPK kastella maaston ja puuston niin, että pystyisimme polttamaan kokon.

Seurasaaren pääsiäiskokko on vasta rakentumassa hiekkakentälle. Kukkolan mukaan varsinaiset rakennustalkoot pidetään illalla. Tarkoituksena on saada aikaan viisi metriä korkea ja halkaisijaltaan nelimetrinen kokko.

– Jos emme saa polttaa kokkoa, risut roudataan jossakin vaiheessa kesän juhannuskokkoon, Kukkola kertoo.

Kevät on kuivattanut tehokkaasti maastoa varsinkin rannikkoseuduilla.

Pakkaslumet ovat sulaneet melko nopeasti. Yöpakkaset ovat kuitenkin laskeneet ilmankosteutta, joten lumeton maaperä, heinikko ja metsä ovat päässeet kuivumaan.