Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Kiihtelysvaaran kirkon polttaja muutti mielensä – tyytyy lähes kolmen vuoden vankeustuomioon

Hovioikeus ei suostunut alentamaan miehelle määrättyjä liki kolmen miljoonan euron korvauksia.

Palomies Kiihtelysvaaran kirkon sammutustöissä 23. syyskuuta.
Palomies Kiihtelysvaaran kirkon sammutustöissä 23. syyskuuta. Kuva: Ismo Pekkarinen / AOP
  • STT

Joensuun Kiihtelysvaaran historiallisen kirkon polttanut mies tyytyy tuomioonsa.

Itä-Suomen hovioikeuden tänään annetusta ratkaisusta käy ilmi, että kahden vuoden ja kahdeksan kuukauden vankeustuomiostaan valittanut mies ilmoitti tämän kuun puolessavälissä tyytyvänsä sittenkin käräjäoikeuden tuomioon.

Hän kuitenkin vaati edelleen korvausten alentamista, koska teko oli hänen mukaansa tehty hetken mielijohteesta.

Hän perusteli korvausten alentamista myös muun muassa sillä, että hänelle käräjillä määrätyt liki kolmen miljoonan euron vahingonkorvaukset ovat niin isot, ettei hän pysty niitä maksamaan.

– Maksettavaksi tuomitut vahingonkorvaukset ovat poikkeuksellisen suuret, ja ne johtavat tuomitun varallisuusolot huomioon ottaen hänen taloutensa romahtamiseen. Vaikka vahingon kärsineen taloudelliset olot eivät yksistään riitä korvauksen sovittelun perusteeksi, tulisi ne tässä tapauksessa ottaa osaltaan huomioon. Tuomitun seurakuntayhtymälle maksettavaksi tuomitut korvaukset ovat olleet osittain myös ennalta arvaamattomia seurauksia, puolustus perusteli.

Hovioikeus päätti, että korvauksia ei alenneta tai sovitella.

Mies katuu avustajansa mukaan tekoaan

Miehen avustaja varatuomari Jaakko Koponen kertoi STT:lle tammikuussa, että hänen päämiehensä katuu tekoaan.

– Hän on katunut tekoaan alusta asti ja on pahoillaan, että näin on tullut tehtyä. Se oli hänen mukaansa tällainen päähänpisto. Hän on isän kanssa asustellut, ja isä oli kuollut kuukausi ennen tapahtumaa, ja tyttökaveri jätti. Kaikki ikään kuin kaatui päälle, Koponen kertoo päämiehensä mietteistä.

Vuonna 1770 valmistunut kirkko paloi kivijalkaan viime syyskuussa.