Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Varmalla vahva alkuvuosi – sijoitukset tuottivat mukavasti

Eläkevakuuttajan sijoitukset tuottivat alkuvuonna 5,1 prosenttia eli 2,2 miljardia euroa.

Varman logo.
Varma teki hyvän tuloksen. Kuva: Mesut Turan / Lehtikuva
  • STT
  • Marika Harjumaa

Eläkevakuuttaja Varma aloitti vuoden vahvasti. Luvut ovat elpyneet viime vuoden lopun laskusta.

Sijoitusten markkina-arvo nousi 45,8 miljardiin euroon vuodenvaihteen 44 miljardista eurosta.

– Markkinat toipuivat aallonpohjasta, ja osake- ja korkomarkkinoiden tuotot lähes kokonaan kompensoivat viime vuoden viimeisen neljänneksen laskun, sanoo Varman toimitusjohtaja Risto Murto tiedotteessa.

Sijoitukset tuottivat 5,1 prosenttia eli 2,2 miljadia euroa alkuvuonna. Viime vuonna samaan aikaan sijoitusten tuotto oli 0,4 prosenttia tappiolla.

Sijoitusten arvo oli maaliskuun lopussa samalla tasolla kuin vuosi sitten. Vakavaraisuus heikkeni 10,6 miljardiin euroon vuoden takaisesta 11,1 miljardista eurosta.

Edellisen kerran Varman sijoitukset tuottivat yhden vuosineljänneksen aikana paremmin tammi–maaliskuussa 2015.

– Kulunut kvartaali oli Varman toiseksi paras kymmeneen vuoteen. Kaikki omaisuuslajit päätyivät plussalle. Tuottojen positiivista kehitystä siivittivät ennen kaikkea osakemarkkinoiden vahva kehitys kautta linjan, mutta myös korkosijoitukset tuottivat hyvin nollakorkoympäristöstä huolimatta, Varman sijoituksista vastaava varatoimitusjohtaja Reima Rytsölä sanoo.

Varman osakesijoitusten tuotto oli alkuvuonna kymmenen prosenttia. Varman sijoitussalkussa erityisen hyvin pärjäsivät pörssinoteeratut osakkeet, joiden tuotto oli 13,1 prosenttia.

Korkosijoitusten ja kiinteistösijoitusten suoritus jäi selvästi vaatimattomammaksi. Korkosijoitusten tuotto oli tammi–maaliskuussa 1,9 prosenttia ja kiinteistösijoitusten tuotto 0,7 prosenttia.

Juttua päivitetty kello 12.10: korjattu sijoitusten tuotto viime vuonna samaan aikaan. Juttua päivitetty 2.5. klo 9.25: korjattu vakavaraisuus.